Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. toukokuuta 2025
Jaksatko sinä kantaa sitä nyyttiä, kysyi Anna Liisa. Poikasten urhoollisuudella heitti Ristel nyytin toiselle olkapäälleen ja vakuutti jaksavansa. He kulkivat vielä vähän matkaa yhtä äänettöminä. Levätään tuossa vähän tien vierellä, sanoi Anna Liisa ja heitti nyytin kädestään. Poika teki samoin ja lähti katselemaan puolukoita puiden juurilta. Tokko tuolla lienee, tulehan tänne istumaan.
Mr Campbell, Essendeanin pappi, odotti minua puutarhan portilla. Hän kysyi minulta olinko syönyt aamiaista, ja kuultuaan, etten mitään halunnut, hän tarttui käteeni molemmin käsin ja pisti sen hellästi kainaloonsa. »Nyt, David poikaseni», lausui hän, »lähden minä saattamaan sinua kaalamolle asti pannakseni matkasi hyvälle alulle.» Läksimme astelemaan äänettöminä eteenpäin.
Ja parooni von Pflycht ja kauppaneuvos Haarfooten puristivat äänettöminä toistensa käsiä ja erosivat siitä vakuutettuina, että olivat kumpikin kohdastansa täyttäneet velvollisuutensa sekä itseänsä että isänmaatansa kohtaan.
Ilon hohde näkyi hänen kasvoillaan. Hän veti lemmittynsä hellästi rintaansa vasten. Siinä unhottivat he kaikki vastukset, siinä uneksivat he äänettöminä tulevaisesta onnestaan. Vihdoin katkasi Maria äänettömyyden, sanoen: Pitää jo menemäni kotia, sillä väkikin voi jo pian tulla metsästä... Mitä sanoisikaan isäni, jos hän ei minua kotoa löytäisi!
Lattialla lähellä häntä oli kori täynnä vanhoja kuluneita vaatteita paraasta päästä lasten vaatteita ja siitä otti rouva kappaleen toisen perästä ja paikkasi niitä. Näin istuivat he, mies ja vaimo ilottomina, äänettöminä aina yöhön saakka. Tämä tapahtui pienessä köyhässä perheessä Chicago'ssa.
Kun välitunnilla pistäydyin kotiin oli minua siunaava katse sammunut. Kaksi hartaan hiljaista kulkijaa oli muutamia tunteja sitte astunut Uuden Glyptothekin valkeutta hohtaviin saleihin. Kaksi harrasta kulkijaa laskeutui ovien sulkeutuessa äänettöminä sen portaita. Matka Juutinrauman poikki oli viimeinen kappale, jonka Toini ja Eilert Olsen kulkivat yhdessä.
Kun välskäri oli lopettanut ensimmäisen kertomuksensa, istuivat läsnäolijat vähän aikaa äänettöminä, lienevätkö sitten ajatelleet suuren kuninkaan kuolemaa vai lienevätkö vielä odottaneet jatkoa heidän mielestään ehkä keskeytyneeseen kertomukseen.
Keskellä pihaa, aivan hänen tiellään, seisoi joukko talon ja naapurien lapsia, ryhmittyneinä Mirza-nimisen koiran kopin eteen ja katsellen jotakin uteliaina, tarkkaavina ja äänettöminä. Keskellä heitä, kädet selän takana, seisoi myöskin paroni uteliaasti katsellen ja näyttäen aivan kuin koulunopettajalta.
Mutta kun hän lisäsi: »mihin päin sitten menemme?» oli hänen äänessään sellainen sointu, ettei Elli voinutkaan aloittaa puhetta siitä, mistä oli aikonut. He kulkivat äänettöminä jonkun aikaa, vaihtoivat sitten jonkun välinpitämättömän sanan ja vaikenivat taas. Elli ehdotti, että he menisivät mäelle. Mutta siellä ei keskustelu sujunut sen paremmin.
Kyösti näki että eversti katseli häntä tutkivasti, ikäänkuin hän olisi tahtonut lukea nuorukaisen sydämessä oliko hän valmis kangistumaan kylmälle hangelle. Mutta nuorukaisen katse oli levollinen. Häntä eivät enää kauhistuttaneet tummat tykkien suut, jotka nyt äänettöminä katselivat lumitannerta, minkä ne pian Venäläisten verellä punastivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät