United States or Seychelles ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pitkäaikainen ulkoasiainministeri ruhtinas Aleksanteri Gortshakov, 1856-1882, jonka turhamaisuutta ja puheliaisuutta ikä arveluttavalla tavalla oli lisännyt, sai 84-vuotiaana 3 p. huhtik. 1882 kunniakkaan eronsa. Aleksanteri III otti ulkopolitiikan johdon omaan käteensä. Osoitustensa toimeenpanijaksi hän valitsi Gortshakovin apulaisen, Nikolai v.
Aleksanteri III sulki kuitenkin itsepintaisesti korvansa kaikilta Ranskan raha- ja valtiomiesten kosintayrityksiltä. Hän näki liitossa kansanvaltaisen tasavallan kanssa vaaran Venäjän itsevaltiudelle. Tähän loukkauskiveen kaikki ranskalaisten poliitikkojen ponnistukset raukesivat. Mitä he eivät voineet, sen vaikutti Saksan ulkopolitiikan äkillinen muutos Bismarckin kukistumisen jälkeen.
Hänen aikansa ei kuitenkaan ymmärtänyt, kuinka tärkeä on sivistynyt sotajoukko, ja hänen ehdotuksensa hylättiin. Vielä kireämpään suhteeseen joutuivat äiti ja poika ulkopolitiikan johdosta. Ruhtinas Kaunitz oli keisarinnalle ehdottanut lähenemistä Preussiin. Maria Teresia ei voinut vapautua vihastaan Fredrik II:sta kohtaan.
Itä-Aasian ulkopolitiikan johto uskottiin Pietarissa valtiosihteeri Besobrasoville, joka tuli erään vastaperustetun "Kaukaisen Idän komitean" johtajaksi, sekä samaan aikaan Port Arthurissa amiraali Aleksejeville, joka koroitettiin "Kaukaisen Idän käskynhaltijaksi" Baikal-järvestä aina Jalu-jokeen saakka.
Witten seuraajaksi tuli hänen vanha, juuri hänen itsensä 1899 kukistama vastustajansa Ivan Goremykin, Aleksanteri III:n aikuisen virkavaltaisen järjestelmän tyypillinen edustaja. Hänen kabinetissaan otti jälleen Kokovtsov raha-asiain johdon, siihenastinen Kööpenhaminan-lähettiläs, Aleksanteri Isvoljski, ulkopolitiikan, Plehwen entinen kätyri Stishinski maatalousministeriön.
Siinä nuorturkkilaiset jäljittelivät kaikkia venäläisen rajamaapolitiikan huonoja menetelmiä. Huolimatta Balkanin-politiikkansa huonosta menestyksestä Isvoljski 23 p. syysk. 1910 nimitettiin lähettilääksi Pariisiin, mikä nautinnonhimoisen Pietarin ylhäisön mielestä merkitsi ylennystä. Ulkopolitiikan johtajaksi Stolypin teki lankonsa Sergei Sasonovin.
Ulkopolitiikan johtajaksi Lobanovin 31 p. elok. 1896 sattuneen kuoleman jälkeen oli tullut Mihail Muravjov, "Vilnan diktaattorin" pojanpoika, jonka luonteenpiirteet hänellä olikin. Sen lasikuvun, minkä hänen edelläkävijänsä oli asettanut Balkanin kysymyksen päälle, hän painoi vielä lujemmin siihen kiinni sillä sopimuksella, minkä Pietarin hallitus 28 p. huhtik. 1897 teki Wienin kabinetin kanssa.
Tukholmassa Miljukov 2 p. toukokuuta kummasteleville ruotsalaisille vakuutti, ettei Venäjä koskaan ollut ajatellut hyökkäyssotaa sille ystävällistä Ruotsia vastaan. Hän itse joka kaikkialla tahtoi esiytyä Venäjän ulkopolitiikan kaikkien yksityiskohtien tuntijana oli muka vasta vallan äskettäin kuullut erään Narvik-nimisen satamapaikan olemassa-olosta.