United States or United States Minor Outlying Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta takaa-ajajat karauttivat vinhasti jalkamiesten ohi eivätkä pysähtyneet ennenkuin silta esti heitä pääsemästä eteenpäin. "Meidät on varmaankin petetty", sanoi Nevalainen Sormuiselle. "Jos ei Karjalaisen pyssynkannatin olisi irtaantunut, niin olisimme sillan tuollapuolen.
Mutta kun viimeinen »asiamies maanalaisella rautatiellä» oli lähettämäisillään hänet rajan yli Kanadaan, pääsivät takaa-ajajat hänen jäljillensä. Hädissään ei tiennyt asiamies muuta neuvoa kuin panna hänet menemään tyhjässä tynnyrissä, johon oli lävistetty hienoja reikiä. Tynnyri lähetettiin ynnä parin tusinan kanssa muita semmoisia, nauloilla täytettyjä, rautateitse Kanadaan.
Nyt oli ensinnä saatava heidät Sanduskyyn, joka oli Ohion pääsatama Erie-järven rannalla ja josta heidän sitte oli höyrylaivalla päästävä Kanadaan. Ja nopeasti täytyi toimia, sillä takaa-ajajat eivät suinkaan vitkastelleet, kuten eräs kveekari Pinehas oli saanut tietää.
Kaksi näistä tulivat pahoin haavoitetuiksi, sillä kiiruussa löivät takaa-ajajat heitä aseillansa, tehdäksensä heitä pakoon kykenemättömiksi. Jakobsson'in, joka kauvimmin oli viipynyt, oli myös vaikein päästä pakoon. Kolme reipasta poliisimiestä ajoi häntä takaa. Mutta Jakobsson oli yhtä ketterä ja nopea kuin vahvakin.
Sillä välin pakenevat ja takaa-ajajat olivat rientäneet pienen kaupungin läpi. Viimeisetkin longobardit olivat jo Caprean porttien ulkopuolella. Etumaiset olivat Alboinin kanssa jo saapuneet siihen Via Flaminian kohtaan, jossa kukkulat kohosivat molemmilla puolilla. Kuningas pakeni vielä hevosen pituuden. Hän pysähtyi sitten, kääntyi ja antoi merkin.
Tuskin oli hän asettunut piilopaikkaansa ja makasi siinä kovasti tykyttävin sydämin, kuin jo vuorentörmän toiselta puolen alkoi kuulua astunta, ja kohta sen jälkeen ilmoittivat korkeat äänet ja taaja jalkain kopina, että takaa-ajajat olivat lähellä.
Viimein katras pysähtyi ja seisoi tiellä rauhallisena, kun takaa-ajajat saapuivat ja siunailivat: No senkös taivaaseen ne pojat hävisivät! Ei kukaan voinut sitä käsittää. Etsittiin, mutta mitään ei löytynyt. Joku siunaili jo: Mutta mitähän ne oikeastaan olivatkaan, kun hävisivät kuin tyhjä taivaaseen! Ja silloin välähti kaikkien mieleen ajatus telefoonista ja pahoista hengistä.
Mutta ratsu oli haavoittunut. Se kulki vaivalloisesti kivistä, jyrkkää rinnettä ylös. Takaa-ajajat tulivat lähemmäksi. "Onko tuo kuningas?" "On." "Ei, tuo ei ole kuningas. Tuo on liian pienikasvuinen", virkkoi persialaisten päällikkö, joka ratsasti etumaisena. "Ja pakenisiko hän yksin?" "Se on tietysti kaikkein viisainta," arveli päällikkö. "Varmasti tuo on hänen joutsenkypäränsä."
Vaikka pakolaisten hevoset olivat uuvuksissa, jättivät he kuitenkin takaa-ajajat hyvinkin pian jotenkin kauaksi taaksensa, sillä raskaat rautavarustukset eivät heitä rasittaneet ja he pääsivät siis kepeämmin liikkumaan; ei heillä ollut enää puoltakaan virstaa metsän reunaan jäljellä, kun he huomasivat toisen huovijoukon, jonka etupäässä ritarin lippu liehui, tulevan ulos tiheiköstä, ikäänkuin sulkeaksensa heiltä tien.
Takaa-ajajat valitsivat nyt toisen keinon: he seurasivat ullonkanteella roistoja, aina ensimäiseen kylään asti. Kylään tultua alkoi takaa-ajajain joukko kasvaa ehtimiseen, sillä kaikille ihmisille, joita vaan näkivät, selittivät he lyhyesti asiansa, ja kun he asian kuulivat, liittyivät he takaa-ajajain joukkoon.