United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hiljaa oli Jeriko kuunnellut kasvatusisänsä puhetta, vaikka se ei sisältänytkään mitään uutta, paljaita vanhoja ja yleisiä totuuksia vain. Hänen täytyi ihmetellä miten perinpohjin Meyer hänen sydämensä tunsi, tuon sydämen, joka hänestä itsestään oli tuntunut niin käsittämättömältä, onnettomalta ja särkyneeltä.
Mutta nyt soinnahti tuo ääni niin kummallisen heikolta ja särkyneeltä... Niinkuin kanteleen kieli, joka katkeaa, niinkuin sävel, joka hukkuu nyyhkytykseen... Ei! Eihän täällä ollut ketään. Yön ääniä ne olivat, jotka täten pilkkasivat häntä, taikka nousivat ne sitten hänen oman paatisen povensa syvyydestä... Noinko tulisi hän niitä täst'edes aina kuulemaan?
Ja tosiaankin on useinkin niin käynyt ihmiselämässä, että kun miehen omat woimat owat uupuneet epätoiwoon, siinä on jo heikompi astia tullut ehyeksi ja astunut miehuullisesti taisteloon, paljon uupumattomampana ja woimallisempana kuin hänen wahwempi puolensa, waikka hän kaiket ajat muulloin näytti särkyneeltä ja riutuneelta.
Mutta hänen äänensä kuulosti särkyneeltä ja ahdistuneelta. Jeanne ajatteli jo muita asioita, kun hän huomasi, ettei kuullut enää tytön liikkuvan. Hän lausui: Rosalie! Ei hiiskahdustakaan. Ja kun hän luuli tytön hiljaa menneen pois, huusi hän kovemmin: Rosalie! Ja hän ojensi jo kätensä soittaakseen, kun kova valitus, joka kuului aivan hänen läheltään, sai hänet pelästyneenä hypähtämään ylös.
Ione vapisi, vaikka hän ei tiennyt miksi. Huntu verhosi hänen piirteensä ja kätki ilmeen, joka, jos Arbakes olisi sen nähnyt, olisi pelottanut ja raivostuttanut häntä. Hän ei todellakaan ollut Ionesta koskaan ollut niin vastenmielinen kuin nyt hänen kaunopuheisen äänensä kaiku, joka tuntui kätkevän niin rumia aikeita, kuului nyt hänen korvissaan särkyneeltä.