United States or Palestine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hintsa seisoi hämmästyksissänsä. "Mitä kaikkia tämä nyt oli", hän puhkesi, "mistä näitä juttuja olet kuullut"? "En ma huoli huudella", häikisteli tyttö: "tuota et sinä, Hintsaseni, kuitenkaan ymmärrä". Hintsa kokosi ajatuksiaan ja kysyi viimein: "Tunnetkos Pohjanpiltin"? "Mikä tuntiessani! En ole niin sorjaa, pulskeata miestä ikinäni nähnyt".
"Jos tätä suuntaa pidätte, tulemme ennen yösydäntä asumaan Pohjanpiltin linnassa. Olen minäkin näitä vesiä ennen kulkenut". "Olkaa vai!" vastasi Hannu vakavasti. Mutta yht'äkkiä molemmat säikähtivät. Yö oli näköinen ja täysi kuu tuolloin tällöin paistoi pilvi-hattarojen lomasta.
Muiden aluksien seasta eroitettiin helposti Pohjanpiltin suikea haaksi, jonka vaskikiskoinen keula hohti ilta-päivän valossa. Etu-kannella seisoi täydessä sota-asussa Pohjan Pirkkalaisten nuori päämies ja hänen käsivartensa nojassa Lyyli, Pohjan neiti, sekin sotaisessa puvussa, kädessään teräksinen joutsi ja selässä viini täynnänsä nuolia.
"Muutoin sen ei ole tapa lähettää loistettansa kuin päivällä, ja lapsuudessani Kustaa kuninkaan loppu-aioilla muistan kuulleeni, kuinka alukset päivä-sydännäkin jäivät sen nokkaan kököttämään, kuten lahnan-lisut onkeen". "Niin kyllä", vastasi Pouttu, "vanha isäntä ei ollut Pohjanpiltin ystäviä, sen taidan kyllä uskoa.
"Matti Kurki", lausui päämies kaikuvalla äänellä, "Pohjan Pirkkalaisten nimessä minä sinulta kysyn, mitä asioita sinä uskallat heidän rajoillansa käydä. Jos häävieraaksi tulet Pohjanpiltin häihin, niin miksikä ei? Mutta soveliaampi se minusta olisi, että Lyylin isä pitäisi tyttärensä häät Laukossa. Me olemme kaikki valmiit sinua sinne seuraamaan.
Mutta riemulla tahdon mennä Tuonelaan sinun seurassasi, Pohjanpiltti. Kerran meidän vielä tulee taistella ja voittaa. Katsos, Ruotsin laivasto lähenee." Ja niinpä lähenivät Harald'in haahdet Mikkelin saariston kohdalta. Etupäässä ritari itse purjehti laskien suoraa matkaa Pohjanpiltin alusta kohden. Hänen silmänsä, missä hän seisoi haahtensa kokassa, näyttivät ampuvan vihan nuolia kypärin alta.
Ei ole raskaampaa maailmassa mitään kuin oman vanhemman kirous. Se saattaa aiaksi haihtua ja raukeavanansa olla, mutta vihdoinkin se kokoilee musertavia ukon-pilviä syyllisen ja syyttömän pään yli. Ikäänkuin suuri kallion kappale olisi laskeunut Pohjanpiltin laivanperään, niin tämä perä painui veteen, ja keula nousi pystyyn, välkkyen auringon säteissä.