United States or Bahamas ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen aaltoilevat hiuksensa olivat kreikkalaismalliin jakauksella keskellä päätä. Korkea otsa, suuret, pyöreät silmät, suora nenä, ylpeät, melkein miehekkäät piirteet ja vartalon majesteetillisuus antoivat hänelle valtavan arvokkuuden leiman, ja helleeniläiseen tyyliin laaditussa surupuvussaan hän näytti jalustaltaan laskeutuneelta Polykleteen Junolta.
Hänen silmänsä olivat ummessa; suunsa ympäri leikkieli ihmeellinen hymy, joka näytti jähmettyneen hänen kalveille, värittömille huulillensa. Hänen kasvonsa osoittivat sitä harmaan-keltaista läpi-kuultavaisuutta, joka on alabasterilla, ja ikään, kuin kiveen hakatut, olivat hänen ankarat, liikkumattomat kasvoinsa-juonteet, joista kuitenkin loisti jalo levollisuus ja majesteetillisuus.
Hänen katseensa oli avoin mutta samalla ankara ja käskevä: sen edessä ikäänkuin lyyhistyi kokoon ja tunsi oman vähäpätöisyytensä. Hänen äänensä oli korkea, kirkas, miellyttävä ja kaikuva kuin hopeakello. Hän oli henkilöitynyt majesteetillisuus.
Hänen leveätä ja korkeata otsaansa ympäröitsi majesteetillisuus ja jalous; suuret, mustat silmänsä, joissa loisti jalo hehku, osoittivat ainoasti intoa, ylpeyttä, vihaa ja suuruutta, eikä koskaan mitään hellempiä tunteita; sievä, vähän kaareva nenänsä muistutti roomalaisen keisarinnan, Julian kuvaa, ja loi hänen kasvoillensa arvollisuutta ja jaloutta; pieni suunsa, purppuran-punasine ja sievine huulinensa, osoitti aina puoleksi halveksivaista, puoleksi pilkallista hymyä, joka kuitenkin joskus selkeni ihmeelliseksi suloisuudeksi ja lempeydeksi, joka täytti ilolla ja onnella sen onnellisen, jolle se tuli osaksi jonakin erityisenä suosion-osoituksena.
Hän ei sekaannu ihmisjoukkoon. Kuninkaita ja ruhtinaita imarrellaan sillä, että majesteetillisuus aina lepää heidän otsallaan osoittaen Herran voideltua. Mutta tämä on niin usein osoittautunut tyhjäksi puheenparreksi, siitä johtuvaksi, että ihmisten mielestä niin tulee olla. Taiteilijalla sensijaan on aina silmässään kipuna, joka ilmaisee, minkä hengen lapsi hän on. Niin Larssonillakin.»
Riston ahtaasta rinnasta kohosi tuon tuostakin syvä huokaus. Kasvot värähtelivät tuskallisesti, mutta kyyneltä ei kiiltänyt hänen silmässään. Hän ei voinut itkeä. Sen taidon oli hän unohtanut sinä yönä, jolloin hänen kotinsa paloi poroksi. Viimeisen kerran läksivät Tuomas ja Inkeri Siken vuoteen äärestä kotiin. He olivat vaiti. Kuoleman majesteetillisuus oli vallannut heidän mielensä.