United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mikael Agricola. Kieli ja kirjallisuus. Kirjallisuus on maan tulkki. Kirjallisuus on kansakunnan kuvastin. Kirjallisuutensa kautta kansa haastaa ilmoille, mitä se on tuntenut ja kuvitellut kauneinta, tahtonut, toivonut ja pyrkinyt pyhintä maailmassa. Ilman kirjallisuutta on kansa kuin sokea, kuin kuuromykkä.
Schweitsi on Euroopan sydämen eroitettu kanta; Alankomaat ovat monen kansan keskustana, yhdyssiteenä. Tieteellisessä suhteessa Schweitsi on vaan Ranskan tahi Saksan osa. Alankomaalaisilla on oma kielensä ja kirjallisuutensa.
Sieltä ne nousevat oraalle, kasvavat, kukoistavat ja kantavat uusia hedelmiä ajasta aikaan, suvusta sukuun, kansasta kansaan. Paraimman ja kalliimman perinnön, jonka siis suvut ja kansat voivat jälkeisillensä antaa, on heidän kirjallisuutensa. Ks. Tukholmi 1857, 2:n osa s 356.
Sitä varten kansojen on itsenäistytettävä uskontojen kehittäminen raamattujen kaavoista niinkuin ne kirjallisuutensa ovat antiikkisen kirjallisuuden kaavoista itsenäistyttäneet. Meidän pitää elävän veden lähteinä oppia elämään meistä itsestämme puhjenneita uskontoja. Uskonto on ihanteitten kaaos, maailman soinnuttaminen ihmisessä.
Kirjallisuudeksi sanotaan yhteisellä nimellä kaikki ne kansain henkiset tuotteet, jotka säilyvät kirjoituksen avulla, ja jokaisella korkeammalle sivistyksen kannalle joutuneella kansalla on oma kirjallisuutensa.
Pikku Mari Tintta-Jaakossa esim. puhuu miltei niinkuin joku Topeliuksen lastentarina vaikka ilman tämän runollisuutta ja tekijä itse henkilöitään puhutellessaan käyttää usein sananparsia, joilla hän ikäänkuin tahtoo todistaa, että hän on hyvin lukenut silloisen suomenkielisen kirjallisuutensa ja myöskin ymmärtänyt luettavansa. Metsä vastaa niinkuin siihen huudetaan.
Vasta omankielisen kirjallisuutensa kautta kansa oppii itsensä tuntemaan ja tekemään itsensä myös muille kansoille ymmärrettäväksi. Kirjallisuutensa kautta kansa liittyy itseään suurempaan yhteyteen: ihmiskuntaan. Kieli on kirjallisuuden väline. Kielen täytyy taipua notkeasti kirjailijan sisäisiä tarkoitusperiä ilmaisemaan, jos hänen mieli voida välittää niitä lukijakunnalleen.
Onnellisia ja arwossa pidettäwiä oliwat siis ne harwat tytöt ja pojat, jotka pääsiwät Kämälän siwistyneiden ihmisien seuraan ja heidän siwistystä tuottawan kirjallisuutensa ääreen. Hywä siellä oli olla, niin wapaata, lystiä, iloista ja siwistyttäwää, ja siellähän sai tietää niin paljon.
Samalla matkalla tilasi Kaaperi myös erään sanomalehden, jota ei wielä ennen koskaan oltu Kämälässä nähty. Kyllä nyt oli Kaaperilla, kotiin tultuansa, panemista salin pöydälle. Hän sijoitteli kirjastonsa riweihin ja sanomalehdellä oli myös oma paikkansa. Isäntä tuli nyt hywin mahtipontiseksi tuon uuden, siwistäwän kirjallisuutensa wuoksi.
Kuitenkin oli tällä kansalla oma kielensä, vaikka ei korkeimman sivistyksen välineenä, sillä oli oma kansallisuutensa, vaikka sen ylemmät säädyt olivat jo miltei kauttaaltaan muukalaistuneet, oma kansanrunoutensa, vaikka sen parhaat aarteet vielä piilivät salojen hämärässä, vieläpä, kuten edellä olemme nähneet, myös oma vaatimaton kirjallisuutensa, vaikka se ei vielä voinutkaan sen korkeampia henkisiä tarpeita tyydyttää.