United States or Belize ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eilen illalla kun äitini ja minä palasimme pienen luolamme läheltä, missä äitini hetken aikaa oli istunut kalliolla meri-ilmaa hengittämässä, joka on yhtä suloinen kuin maito ja tekee sydämen yhtä iloiseksi kuin viini, me vierashuoneessamme tapasimme uuden pastorin, orpana Ewelynin sukulaisen.
Jo ensi kerralla kuin hän hänet näki, hän tunsi hänen olevan mies, johon voisi luottaa. Ja onpa niinkuin varsin vähässä ajassa olivat tulleet niin hyviksi ystäviksi! Heillä on jo pienet salaisuudet, joita hän ei tahdo ilmoittaa minulle. Minun tekisi juuri mieli tietää, mikä se lienee josta hän sanoo heidän molempien suuresti pitävän? Kun äidilleni luin Ewelynin kirjeen, sanoi hän.
Työ on Ewelynin silmän alla jo hyvästi edistynyt, ja kun Hugh tulee kotia, hänestä varmaankin on kuin taikasauvaa olisi huiskutettu tämän rakkaan, vanhan paikan ylitse, niin viehättävän yhdenlaisena ja kuitenkin niin toisennäköisenä se hänelle ilmestyy. Ewelyn on kaikin puolin yksivakaisempi, suopeampi ja rauhallisempi kuin koskaan ennen.
Sedän kuolema sekä siitä syntynyt suru ja muuttuneet olot ovat saattaneet täti-paran avuttoman äreyden ja vastustuksen tilaan, joka tavallisesti osoittaa itsensä Ewelyniä vastaan, ja jota on hyvin surkea katsella. Näyttää siltä kuin tädin mielestä jokin aina olisi hänen toivettensa tiellä, ja tämän hirmuvaltaisen jonkin edustajana näyttää olevan Ewelynin tahto.
Ennen tunsin itseni Ewelynin rinnalla kääpiöksi, mutta nyt, Jumalan kiitos! minä en enää tunnekaan itseäni semmoiseksi, vaan ainoastaan vähemmän suureksi olennoksi kuin hän, olennoksi, jolle on määrätty alhaisempi sia, mutta joka on niin tyytyväinen tähän halpaan asemaansa, niin onnellinen ja niin kiitollinen hiljaisesta kasvannostaan.
Ja tietysti minä en sitä voi, niinkuin Ewelyn sen voisi. Ewelyn tietää niin paljon enemmän, hän ajattelee niin paljon enemmän kuin minä. Ewelynin aatetten ja tunnetten verralla minun näyttävät niin heikoilta, niin vähäpätöisiltä kuin hieno tuulenleyhkä heleän, kaikuvan musiikin rinnalla. Niin, Ewelyn näyttää juuri kuin luodulta Hugh Spenceriä käsittämään ja auttamaan.
Kun hän seisoi tuolla noitten tuhansien oppimattomien ja sivistymättömien ihmisten kiihkeän huomion esineenä, niin maltillisena, niin tyvenenä, niin papillisena, minä melkein yhdyin Ewelynin mielipiteesen ja rupesin kaipaamaan rotevaa Yorkshireläistä voimallisella varrellaan, osaavilla iskuillaan, nopealla kekseliäisyydellään ja oppimattomalla kaunopuheliaisuudellaan.
Mutta paljon myöhemmin minä kuulin äitini oven hiljaa sulkeentuvan ja äänten puhuvan matalaan ja nähtävästi tärkeistä asioista. Kaikki aistit jänteessä minä nyt kuulin Ewelynin äänettömät askelet, kun hän huoneeni ohitse pistäysi omaansa. Ainoastaan Betty rohkeni minua puhutella. Hän koputti oveani ja tuli sisään, kun minä vielä seisoin akkunassa myrskyä kuuntelemassa.
Orpana Ewelyn on ollut ainoastaan viikon päivät täällä, mutta on kuitenkin jo voittanut jok'ainoan sydämen koko talossa, Bettystä alkaen, joka jyrkistelee vasta-väitöksillä Trevylyanien kunniasta, äitiini asti, joka oman puuttuvaisuutensa tunnossa vapisee orpana Ewelynin suuruuden, sukkeluuden ja haira-uskoisuuden pelvosta.
Mutta hän oli kiltti sinua kohtaan, ja meidän tarvitsee tehdä parastamme." Betty ei myöskään ollut juuri hyvillänsä, kun kuuli puhuttavan Ewelynin ai'otusta tulosta. "Onni kumminkin," hän arveli, "ettei kamarineitsyt tullut mukaan, sillä hän oli kuullut, että Lontoon palveliattaret olivat paljon suurempia hempukoita kuin heidän herrasväkensä.