United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ilta oli tullut tädin kertoellessa, vaan olisin halusta vielä tahtonut kuulla yhtä ja toista, jonka vuoksi häneltä kysyin: »Mihin Hilja paronin kuoltua joutui, ja miten Niilon kävi?» »Kysymykseesi, Elsaseni, voin kohta vastata», sanoi täti. »Paronin kuoltua meni hänen omaisuudestansa kaikki muu velkoihin, paitsi hänen maakartanonsa, ja siellä elää nyt Hilja, auttaen monta köyhää perhettä.
Hän kärsii sentähden, että Jumala koettelee häntä kärsimisellä, ei sentähden, että hän itse tarvitsee sitä. Eivätkä kaikki nämät voi saattaa häntä pyhimykseksi. Kun minä sanon jotakin häntä sääliäkseni taikka kunnioittaakseni, hän hymyilee ja sanoo: "Elsaseni, minä valitsin tämän alhaisimman elämän tätimme Agnesin korkean kutsumuksen sijasta, ja minun täytyy tyytyä seurauksiin.
Vaikka äidilleni ei jäänyt maallista tavarata, oli hän kuitenkin rikas, sillä hänellä oli vahva luottamus Jumalaan, hyvä terveys ja tyytyväinen sydän. Sisareni hän opetti tekemään raskaimpiakin töitä, joten kaikki tulivat hyvin toimeen, sillä heidän apuansa usein tarvittiin varakkaammissa taloissa. Mutta minua, joka olin nuorin ja kehnoin, säästettiin aina, ja totta olinkin kahdentoista vuoden vanhana niin heikko ja pieni, että olisi voinut luulla minua kahdeksanvuotiseksi. Useasti äitini sanoi: »Mitenkä sinä, Elsaseni, maailmassa toimeen tulet, kun olet noin heikko ja pieni?» mutta kun enoni, joka usein meillä oleskeli, sen kuuli, sanoi hän: »
"Ei siinä, Elsaseni, minun mielestäni mitään mahdotonta ole", arveli isäni; "mutta kaikissa tapauksissa on herra Reichenbach pannut asian selvälle kannalle. Kysymys on vaan, tahtooko Elsamme ajatella häntä." Minä en pystynyt sanomaan mitään.
Fritz huokasi raskaasti. "Entä sillä välin?" hän kysyi. "Sillä välin?" minä vastasin, "tietysti saattaa välisti olla vähän vaikea tulla toimeen." Hän mietti tuokion aikaa, ja sitten hän sanoi: "Elsaseni, minä olen ajatellut yhtä tuumaa, joka luullakseni tuottaa meille muutamia guldenia, siksi kuin tuo lyijyn muuttamisen hanke on toteutettu."
Munkit sanovat, ettemme saa rakastaa ketään liian paljon; ja minä muistan, kun eräänä päivänä lähdimme tervehtimään täti Agnesia, äitini ainoata sisarta, joka on nunnana Nimptschen'in luostarissa, kuinka tämä sanoi kun olin ihastellut luostarin puutarhan kukkia: "Elsaseni, tahdotko tulla meille ja elää meidän luonamme ja ruveta onnelliseksi, pyhäksi sisareksi täällä?"
Kummallista! Mikä se on tuo tunne? Aina kun aion astua tänne sisään, tuntuu aivan kuin joku pidättäisi minua ja samalla niinkuin hiiri pitkin selkääni vikeltäisi. Enkö ole vielä tottunut tätä kotonani hm virkapaikkanani pitämään? Niin! Kolme vuotta, kokonaista kolme vuotta! Kuinka pian se aika kuluu! Siellä istuu äitini tuvassa Mälarin rannalla rukkinsa ääressä, ajattelee kyyneleet silmissä: "Missä minun Elsaseni, missä minun ainokaiseni?" Kuinka hiljaista, rauhallista oli siellä, joskin vaatteeni karkeat olivat, ruokani yksinkertaista. Luulen ihan edessäni olevan tuon herttaisen kuvan.
Mene nyt kauniisti makaamaan, rakas Elsaseni". Pentti Esanpoika oli tahallansa asettunut niin, ett'ei Elsa saattanut nähdä kalmankalpeata kapteenia. "Mutta enokulta", väitti tyttö, "minä en mitenkään saa unta! Ajatteleppas, jos ne pahat ihmiset, jotka ovat lyöneet upseeria, murtautuvat ikkunoista sisään! Ompa hirveätä, eno, että löytyy niin julmia ihmisiä!"