United States or Ukraine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Voi, jospa vaan äitimme olisi pyhimys niitä hyviä naisia, joihin Jumala on mieltynyt täti Agnesin sijasta, kuinka suloista olisi silloin pyrkiä pyhimykseksi; ja kuinka varmaan voisi toivoa, että tulisi taivaasen ja sinne tultuansa olisi siellä onnellinen! Täti Ursula Cotta on myöskin niitä naisia, joitten soisin kuuluvan oikeitten pyhimysten joukkoon.
Kun tulimme Leipzigiin, jätimme lapset sinne ja lähdimme jalkaisin, äidin-äiti, äiti, Eva ja minä käymään täti Agnesin luona Nimptschenin luostarissa, johon hän oli muutamia vuosia sitten siirretty Eisenachista. Me näimme hänet ainoastaan luostarin ristikon takaa.
Milloin ensiksi esiteltiin, että lähtisin ulkomaille, taikka kuinka tapahtui, että me sovimme siitä, että etsisin rauhaa muutoksessa ja matkustuksessa, sitä en edes nyt selvästi tiedä. Agnesin henki vallitsi niin täydellisesti kaikissa, mitä ajattelimme ja sanoimme ja teimme sinä surun aikana, että luulen saavani päättää, että tämä ehdoitus lähti hänen vaikutuksestansa.
Kuinka hän sitten levottomana käveli edestakaisin, ja kuinka selvästi hän toi ilmi sisällisen ristiriitaisuutensa. Väitteli Agnesin mielipiteitä vastaan, mutta otti häntä kädestä toisella tavalla kuin ketään muuta, saattoi portaille saakka ja jäi ikkunaan katselemaan hänen jälkeensä. Hän moitti Agnesia Ja siitä minä hupsu olin mielissäni.
Mutta olihan se vallan luonnollista, kuinka hän voisi muuta, koska hän ei kumminkaan ollut sokea. Millä oikeudella sitä paheksuin? Kaikki muutkin häneen ihastuivat, minä etupäässä. Ja oliko järjellistä suuttua Anttiin siitä, että hän oli unhottanut katsoa auringon nousua, kun innostui puhelemaan Agnesin kanssa? Minun tähteni hän muka ei olisi sitä unhottanut. Oliko kumma?
Oliko hän siis todella kaikki nämät vuodet rukoillut, että meidän onnemme raukeisi ja meidän kotimme joutuisi autioksi? Ja oliko Jumala kuullut häntä? Lähtikö siis se turmiollinen tenho, joka äidin luullen rasitti meitä, ainoastaan täti Agnesin kauheista rukouksista?
Minä tahdon puhua Agnesin kanssa aivan yksin". Minä lupaan, että hän tulee kohta; mutta surulta en voi jättää häntä. "Minä sanoin, että on parempi näin!" kuiskaa Dora, minua syleillessään.
Mitä ristiriitaisuutta ja epämukaisuutta tahansa minussa oli, niinkuin sitä on meissä niin monessa; mikä hyvänsä olisi voinut olla aivan toisenlaista ja paljon parempaa; mitä hyvänsä olin tehnyt, jossa itsepäisesti käännyin pois oman sydämeni äärestä, sitä en tietänyt. Minä tiesin vaan, että täyttä totta tunsin rauhaa ja lepoa Agnesin läheisyydessä.
Tuossa omituisessa, vanhassa vierashuoneessa ei ollut ketään, vaikka siinä näkyi jälkiä Mrs. Heep'in läsnä-olosta. Minä katsoin siihen huoneesen, joka vielä oli Agnesin, ja näin tämän istuvan valkean vieressä, vanhan-aikuisen pulpettinsa ääressä, ja kirjoittavan. Varjoni saatti hänet katsomaan ylös.
"Tiedättekö mitään muuta Agnesin mieltymyksestä?" kysyin minä, asettuen levollisesti hänen eteensä hän oli taputtanut minua olkapäälle ja istunut tuolilleni. Hän katsoi pikimmältä minua kasvoihin, ennenkuin hän vastasi: "Minä luulen tietäväni, Trot". "Oletteko saaneet mitään vahvistusta ajatuksiinne?" kysyin minä. "Luulen saaneeni, Trot".