United States or Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
V. 1708 rakennettuun kirkkoon kokoontuivat silloin, niinkuin vielä tänäkin päivänä, sekä kaupungin että maaseudun asukkaat tätä suurta juhlaa viettämään. Ensi kerran moneen vuoteen oli taas elämä iloisempaa kirkkomäellä. Taas kuultiin, niinkuin muinoinkin, kulkusten kilinää ja hevosten hirnumista pimeänä jouluaamuna kilpaa ajettaessa. Kirkko loisti niinkuin ennenkin valoa ja hartautta.
Siitä olen itse esimerkkinä ... mutta, sano suoraan, onko tuo medaljonki vielä kuninkaalla? Kustaan kertomuksen mukaan on kuningas sen hukannut jo syksyllä 1708 eräässä kahakassa Rajowkan luona, samassa, missä Hård kaatui. Diable! Kadotettu, ikipäiviksi kadotettu! Rajowkan luona? Sehän oli kohta Holofzinin tappelun jälkeen! Sehän oli vähän ennen Ukrainan retkeä!
Porvoo, joka Viipurin kukistumisen jälkeen oli viimeinen vielä säilynyt kaupunki idän puolella, oli paljon kärsinyt 11. päivänä toukokuuta 1708 tapahtuneesta venäläisten hyökkäyksestä, jolloin 300 miehisen retkikunnan onnistui anastaa tämä linnoittamaton kaupunki.
Hän oli ennen joka aamu lukenut pari lukua Raamatusta; vuoteen 1708 hän oli lukenut Vanhan ja Uuden Testamentin neljästi läpi, mutta sittemmin hän ei enää pitänyt siitä kirjaa, peläten, että hänen luultaisiin tekevän sitä kerskaillaksensa. Näemme siis, että Kaarle XII osasi pelätäkin. Jonkin aikaa sitten oli Raamattu kuitenkin monesti joutunut syrjään lyhyemmän rukouskirjan tieltä.
Joulukuulla 1708 pääsin minä suosituksen kautta kirjuriksi arendaatorille ja raja-majurille Simo Aflechtille, ja minun tuli ylöskantaa verot Sorolahden kartanosta Karjalassa. Siellä venäläinen partiokunta pari vuotta myöhemmin otti minut vangiksi ja minä sain kuuman löylytyksen, kun en ilmoittanut heille missä hovin hevoset ja muu omaisuus oli saatavana.
V. 1703 panivat vanhempani minut palvelukseen erään viipurilaisen kauppiaan luo, jonka nimi oli Joakim Frese, ja hänen luona palvelin minä vuoteen 1708 asti. Mutta kun sota-jumalan joukot joka päivä kiiltelivät silmieni edessä, pisti mieleeni ruveta heidän ammattiansa harjoittamaan.
Kesällä v. 1708 tapaamme me jälleen Holbergin Kyöpenhaminassa yksityisenä luennonpitäjänä lukuisalle, vaan ei juuri kiitolliselle kuulijakunnalle. Sillä kyllä kaikki tarkkuudella seurasivat hänen luentojansa, mutta maksun tullessa kysymykseen lähtivät useimmat oppisalista. Sitte lähti hän taas samana vuonna syksyllä Saksanmaalle vieden muassaan erään nuoren ylioppilaan Leipsigiin kasvatettavaksi.
Ihmisenä hän pilasi maineensa sillä kurjalla ahneudella, joka aina harrastaa omia pieniä mielitekoja silloinkin, kun ajan vaarat enemmän kuin milloinkaan ovat suurten aatteiden tarpeessa. Sotapäällikkönä hän oli osoittanut perinpohjaisen kykenemättömyytensä kuuluisalla, v. 1708 Inkerinmaahan tehdyllä retkellä.
Olin jo monesti saanut isännältäni muistutuksia hajamielisyydestäni, kunnes sitten keväällä 1708 sattui sellainen tapaus, joka kerrassaan katkaisi kauppamiesurani. Istuin eräänä aamupäivänä tavallisessa työssäni ja minun piti juuri merkitä kirjaan muutamille Jääsken talonpojille velaksi annettu suolamäärä.