Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Runoilija lukee kirjeen, kuuntelee hänen sanojaan, toistaa samaa kuin ennen, että »heidän rakkaudessaan ei ole mitään syntiä». Ja jälleen tuntuu hänen yllään ikäänkuin tuulahdus siitä antiikkisesta suuruudesta ja itseluottamuksesta, joka hänellä oli voimansa rikkaimpina päivinä, kun hän lausuu Emilielle nuo miehekkäät sanat: »Minä kyllä vastaan meidän molempien puolesta.»
Pöydän alipäässä, koko tuo kirjava ympärillään, istui herra Ludvik Lundin; hän ei ollut mikään soturi, vaan pappi, St. Johanneksen kirkon kirkkoherra; hänellä oli papillinen pukunsa yllään ja läkkiä sekä paperia edessänsä.
Myöhään eräänä iltana marraskuussa v. 1816 muuan keski-ikäinen mies enemmän hiipi kuin asteli Nybron satamalaiturilla Tukholmassa, taluttaen kädestä pientä poikaa, joka näytti noin kahdeksan vuotiaalta. Hiipivällä miehellä oli yllään karvanuttu ja päässä verasta tehty lakki sekä toisessa kädessään ryhmysauva, ja hän oli voimakkaan ja käskevän näköinen.
Helena kurkisti ikkunasta. Pihalla näkyi muutamia tuttuja miehiä ja vaimoja, mutta joukossa oli ainakin yksi outo, jolla oli jokin poliisipnku yllään. Samassa tuli näkyviin myöskin vallesmanni. Se rupesi ankarasti puhumaan miehille ja teki kiivaita liikkeitä. Sitten käski yhden heistä mukaansa ja meni sen ja poliisin kanssa väen puolelle.
Kuulemisen puolesta tuo suuren suuri huone on ihmeteltävä, sillä saarnaaja, joka puhui puhelavalta eikä saarnastuolista ei ensinkään tuntunut vaivaavan ääntänsä saattaaksensa sanansa monelle tuhannelle kuulijallensa tajuttavaksi. Mutta katselkaamme jo itse saarnamiestä. Yksinkertainen takki yllään, virkapukua, papinkaulusta ja kaikkea muuta papillista tunnusmerkkiä vailla hän seisoi lavallaan.
Helga istui pöydän ääressä ja luki jotain, yllään valkoinen yönuttu.... Kynttilän liekki piipotti lepattamatta, liikahtamatta niinkuin kukannuppu astiassaan, yhtä totisena ja pikkuvakavana kuin Helgan kasvot sen takana ... kalpeat ja kuihtuneet, nenäparka suippo ja laiha.... Sillä oli raukalla jo ryppyjä suupielissä, ja ylähuuli lepäsi ohuena hampaiden päällä, niinkuin ruumiilla.
Molemmat tunsimme me aivan hyvin sen punaruskean puvun, joka hänellä oli ollut yllään, kun ensi kerran näimme hänet Baker Streetin varrella. Ehdimme nähdä sen nyt vain vilahdukselta, ennenkuin tulitikku sammui ja toivo hävisi meidän sieluistamme. "Mikä hirviö!" huudahdin minä ja puristin kädet nyrkkiin. "Oh, Holmes, en voi koskaan antaa anteeksi itselleni, että jätin hänet yksin."
Kun ovi oli sulkeutunut hänen perästänsä, avasi hän ikkunan hengittääkseen toista ilmaa, kuin minkä tuo vihattu oli läsnäolollaan ja puheellaan turmellut. Kostea ulkoilman viileys teki niin hyvää hänen kuumalle otsallensa; vastustamaton halu ulos vapauteen valtasi hänet. Hän tahtoi nähdä taivaan yllään ja ilmassa purjehtivat pilvet.
Vaatteita ei ollut edes tarpeellisimpiakaan, ainoastaan ne vettyneet, mitkä olivat yllämme ja mitkä semmoisessa kovassa työssä merimies voi yllään pitää. Minua itseäni katkerasti häviöni harmitti.
Minä odotin perinpohjaista kertomusta häistä: kuinka siellä kaikki kävi, miten morsian oli puettu, mitä vierailla oli yllään ja mitä siellä oli ruokana. Se on toki jotakin, mitä voi ymmärtää ja johon käy käsin koskeminen.
Päivän Sana
Muut Etsivät