Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Ruokasali oli nyt muutettu tanssisaliksi ja useampina tuntina oli jo iloisesti tanssittu viulun, klarinetin ja violonsel'in soiton mukaan. Sopivassa tilaisuudessa, keskellä erästä tanssia, hiivin huomaamattomana sisään.
Yhä vielä tanssittiin viulun säestyksellä iltasin suolauspaikalla; mutta ei vallinnut enään samaa äänekästä, ylenmääräistä iloisuutta laivoissa, veneväestössä ja satamassa, ei enään äänekästä hoilottamista, ei samaa vauhtia soudossa, ei enään niin hurjaa vallattomuutta ainoastaan raskas synkkä hiljaisuus kaikkialla. Aa-vuonolaisiltakin oli ruokavarasto loppunut.
Ja Jon istuutui hiljaa jakkaralle vuoteen viereen ja otti viulun käteen. Hän katsoi niitä vahvoja, kalpeita kasvoja, jotka makasivat vuoteessa, hän muisti mikä isänsä oli ollut ja miksi hän oli tullut. Ja sitte hän rupesi soittamaan. Sairas avasi silmänsä. Näkikö hän unta?
Ja jos ei voi kohota sen korkeammalle, niin on paras lyödä viulu rikki, sillä silloin on se vaan paljasta pirunjuonta. Kari koetti hillitä miestänsä, ja Ole Bull sanoi: sinusta kyllä tulee mies jälleen, Torger. Mutta nyt pitää sinun soittaa minulle vähän, sekä sinun että sinun poikasi. Torger antoi viulun Jonille, ja hän istuutui.
Kuinka kauvan hän siinä makasi, sitä hän ei tiennyt. Hänen korvansa kumisivat, hänen silmiänsä huimasi, hän ei voinut itkeä elämänonni, tulevaisuus, kaikki oli kadotettu, murskaksi mennyt. Päästyään omaan valtaansa hyppäsi hän ylös, otti viulun ja tahtoi lyödä sen seinää vasten. Hän oli jo nostanut sen lyödäksensä, vaan sitäpä hän ei ollut mies tekemään.
Osasipa hän pilliäkin puhaltaa, torveakin toitottaa, kun kädet viulun vinguttamisesta olivat väsyneet. Hän se vain oli mestari mihin hyvänsä. Damin itkullinen ja hento luonto oli Korppi-Sakarista varsin vastenmielistä, ja sen hän tahtoi pojasta poistaa sillä tavoin, että itketti häntä hyvin paljon ja härnäsi, missä vaan taisi.
"Saa nähdä, missä nyt Risto on, missä isä, tuo kurja isä. Miten ottaa Loviisa minut vastaan? Vieläkö Tiistilän isäntä nytkin pitää minulle nuhdesaarnoja viulun soitosta ja ennen kaikkia vieläkö Sormulan herra sulkee minulta ovensa, niinkuin viimein", ajatteli Jeriko.
Voi tokiinsa ettette ole vikoja jo ennen hierottaneet, kun tuommoiseksi, ihan yhdeksi karikoksi ovat menneet kaulasuonet! Kas, kas, kun ovat kiinteällä, kuin viulun kielet. Ai, ai, että ette ole jo ennemmin hierottaneet, ja jospa sitä jonkunmoisella hierojalla hierottaisikin, niin ne eivät tietäisi näistä mitään, hivelevät vaan päällisin puolin, kuin jäniksen käpälällä.
Soittoniekat ovat virittäneet viulunsa, kihnanneet sompaansa kokonaiseen hartsikappaleesen, joka on kimitettynä viulun kaulan takapuolelle ja alkavat vetää säveleitä, potkien tahtia molemmilla jaloillansa, niin että se kuuluu juuri kuin jos neljä henkeä puimalla toimittaisi mukasoittoa. Tanssi alkaa.
No sitten minä ajattelin, että mahtaa se olla se pelimanni Alahukka-vainaa, joka siellä nyt ehkä ääntänsä koettelee ja karjuu, kun viulun sai avissoonissa tämä, tämä Turakan Hermanni.» »Voi sinua!» »Häh?... No kun mä pääsin sinne, niin ääni kuului kirkosta.» »Kirkosta?» »Ihan selvästi kirkosta.
Päivän Sana
Muut Etsivät