Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025


Vinitius ymmärsi, että hänen oli käännyttävä Ustrinumiin päin, poikettava Via Appialta, ratsastettava joen poikki kaupungin alapuolelle ja päästävä Via Portuensikselle, joka johtaa suoraan Tiberin-takaiseen kaupunginosaan. Sekään ei ollut helppo asia, sillä sekamelska Appian tiellä kasvoi kasvamistaan.

Roomalaiset epäilivät, sillä heidän ajatuksensa olivat jo nyt Belisariuksen leirissä eivätkä he tahtoneet tehdä väärää valaa. Silloin kaikui kumea, juhlallinen laulu Via sacralta päin ja Flaviuksen amfiteatterin ohi kulki suuri saattue pappeja, jotka veisasivat virsiä ja suitsuttivat pyhää savua.

Yli campagnan, yli Via Appian, kauas Albanon ja Sabinan kukkuloille. Kaikki se oli hänen, kaikki myös, minkä hurjinkaan ajatus saattoi loihtia hänen sielunsa silmien eteen vuorten tuolta puolen, merien ja maiden takaa. Eikö sekään siis riittänyt hänelle? Eikö mikään siis ollut mitään hänen mielestään?

Mutta seuraavana päivänä Chrysothemis nähtävästi oli unhoittanut koko loukkauksen, koska hän tuli Vinitiuksen kotiin käymään ja taasen vei hänet kanssaan Via Appialle. Illallista hän vielä söi Vinitiuksen luona ja siinä tilaisuudessa hän tunnusti perinpohjin kyllästyneensä sekä Petroniukseen että hänen luutunsoittajaansa, joten hänen sydämensä nyt taas oli vapaa.

Visand ei ollut kuninkaalta saamansa käskyn mukaan puolustanut Capraeta, vaan laskenut Cetheguksen ja Liberiuksen joukot kaupunkiin. Vasta sitten, kun he olivat kaupungissa, hän alkoi taistelun ja lähetti samalla tuhat miestä Via Flaminialle estämään longobardien paluumatkaa Capraen läpi.

Varmaan siis Lygia, Linus ja Ursus olivat paenneet tulipaloa, kuten kaikki muutkin tämän kaupunginosan asukkaat. »Nyt täytyy koettaa etsiä heitä ihmisjoukosta, kaupungin muurien ulkopuolelta», mietti Vinitius. Eihän ollut kumma, ettei hän ollut kohdannut heitä Via Portuensiksella, sillä he olivat saattaneet kulkea toista tietä, Vaticanuksen kukkulalle päin.

Hän ajatteli omaa pelastustaan viime tingassa, sillä tuliaallot likenivät likenemistään saaren puolelta ja savukiemurat tukkivat miltei koko kadun. Lamppu, jonka avulla Vinitius oli tarkastanut talon, sammui vedossa. Päästyään kadulle juoksi hän täyttä laukkaa Via Portuensista kohti, siis samaan suuntaan, josta hän oli tullut, mutta tulipalo seurasi häntä puhaltaen hänen perässään kuumia henkäyksiään, peittäen hänet yhä uusiin savupilviin ja sirotellen hänen hiuksiinsa, hänen rinnalleen ja puvulleen kipinöitä. Hänen tunicansa alkoi jo useista kohden kyteä, mutta hän ei välittänyt siitä, pelkäsi ainoastaan, että savu tukahduttaisi hänet. Hänen suussaan oli käryn ja palaneen maku, kurkussa ja keuhkoissa läähätti ikäänkuin liekki. Veri kiehui hänen päässään, ja kaikki, yksin savukin, näytti hänen silmissään verenkarvaiselta. »Minä olen itsekin kuin elävää tulta», mietti hän itsekseen. »Paras olisi heittäytyä maahan kuolemaanHänen voimansa kävivät yhä heikommiksi. Päästä, rinnasta ja hartioista valui hiki virtanaan ja se hiki poltti kuin kiehuva vesi. Hän olisi varmaan jäänyt tielle, jollei hän tuon tuostakin olisi toistellut Lygian nimeä ja varjellut suutaan hänen »capitiumillaan». Hetkisen perästä ei hän sentään enää tuntenut katua, jolla juoksi. Hänen tajuntansa heikkeni heikkenemistään. Ainoastaan sen hän tiesi, että hänen täytyy rientää, koska Lygia, jonka apostoli Pietari on hänelle luvannut, odottaa häntä aukealla kentällä.

Minä puolestani, virkahti rouva Rabbing suutaan lystikkäästi mutristaen, voin hyvin kuvitella sukupuoletontakin Kristusta. Näin haastellen he astuivat ulos. Koska oli kaunis ilma ja aurinkokin jälleen tuntui paistavan lämpimästi, he päättivät tehdä yhteisen ajeluretken Via Appialle. Siellä he eivät olleet vielä ennen olleet.

Hetken päästä riensi hän jo Chilonin kanssa Pagus Janiculensiksen kautta Via Triumphatorikselle päin. Aukeilla paikoilla oli täälläkin pakolaisia, mutta helposti saattoi sentään päästä eteenpäin, sillä suurin osa asukkaita oli paennut Via Potruensista myöten merelle päin. Heidän päästyään Porta Septimianasta kulki tie joen ja Domitiuksen ihanien puutarhojen välitse.

Jota likemmä kaupunginmuureja Vinitius tuli, sitä selvemmin hän huomasi, että oli ollut helpompi ratsastaa Roomaan kuin on päästä itse keskikaupungille. Kulku Via Appialla oli kovin vaikea sinne kerääntyneen ihmistungoksen takia. Pihamaat, niityt, hautausmaat, puutarhat ja temppelit molemmin puolin tietä kaikki olivat muutetut majapaikoiksi.

Päivän Sana

alankolaisherroja

Muut Etsivät