United States or São Tomé and Príncipe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siinä se oli, läheni, kasvoi kasvamistaan, jo erotti mustan möhkäleen ja vaskisia vanteita, pitkin maata lähestyy valojen edellä kulkeva kiskolakasija, kuuluu vihaset höyrysihahdukset, ja, pimeydestä kokonaan esiin sukeltaen, suureneva veturi lentää Henrikiä kohden, joka seisoo sillan melkein äärimmäisessä päässä.
Mutta sittenkin: kun tahdon johtaa mieleeni oikein pysyvän kuvan kotoisista oloista, loihtia esiin elävimpiä ja kaikkein pysyvimpiä ja ehkä myöskin miellyttävimpiä muistoja jostakin oikein kotoisesta Kuopiosta ja Kuopion takaisesta, joka siitä minulle perikuvana pysyy, niin astuu aina sittenkin eteeni maantiematka jollakin mökkiläisen laiskalla myötyrillä, ja veturi on jotakin outoa, vierasta ja asiaan kuulumatonta.
Köyhyyttä olivat he niin kauan kärsineet, etteivät saattaneet, eivätkä halunneet kieltää itseltänsä iloa nauttia elämästä, silloin kuin siihen oli tilaisuutta. Hiekkajunan veturi vihelsi, ilmoittaen tuloansa n asemalle.
Veturi vihelsi, juna saapui lähemmäksi, merkki annettiin ja se seisahtui. Matti kuuli tuon ja ymmärsi, että nyt hänen tulee lähteä. Sanna alkoi lausua hyvästiä, mutta itkuksi se vaan muodostui ... sanoja ei siitä syntynyt. Matin huulien hän näki liikkuvan ja kumarsi päänsä kuulemaan mitä hän sanoisi. "Ei ... me ... saaneetkaan ... enää ... tupaa..." Sannan hytkytys kasvoi.
Kun kukin kohta vain hetkisen aikaa kohdalla viipyy, kun tietää, ettei sinne tarvitse jäädä, vaan saa yhä eteenpäin rientää, niin näyttää ruma olevan kaunista, ikävä tekee virkistävän vaikutuksen ja alakuloisuuden sijasta ikäänkuin hartioiden ympärille kietoutuu turvallinen hyvinvoinnin vaippa. Ja miltei ilosta hypähtelee mieli, kun veturi pitkällä puhalluksella ilmoittaa ison aseman tuloa.
Ei ole mitään hätää, vaikka vauhti olisi kuinka kova, kun vaan tie on kunnossa, veturi kelvollinen, eikä liian pitkä juna perässä. Niin se on. Mutta jos vaunut keikkuvat liiaksi puolelta toiseen, niin on vaarallista. Jos te joskus satutte vaunuun, joka keikkuu paljon, niin ilmoittakaa siitä ensi pysäyspaikassa ja antakaa heidän vetää liitoskahle tiukemmalle.
Punainen ratavahdin asunto, kallion kielekkeellä seisoen, keikahtaa ohitse. Viereen ilmaantuu sivuratoja. Niille siirrettyjen tavaravaunujen seinät humahduttavat pimeän eteen ja samassa taas jälelle jääden viskaavat vaunun valoa täyteen. Toisessa paikassa odottaa toinen vastaan tuleva veturi ja juna. Siellä pistää päänsä ikkunasta venäläinen sotamies, ja kuuluu virsselin sävel.
Hänestä on, kuin olisi hän siinä näkymättömien vihanhenkien väijyttävänä, jotka tähtäävät häntä metsästä, ojentautuvat ottamaan häntä jaloista kiinni, suhisevat ja pihisevät hänen ympärillään... Hän aikoo karata korpeen, mutta sieltä tuijottaa häneen huoneiden ikkunoita ja ovia toinen toisensa takaa ... tuolla on veturi ja vaunut ... tuolla nuo telineet ja tuolla taas toiset.
Jos sen teen, niin en tee sitä rahan, enkä Italiankaan tähden. Minä teen sen koston tähden. Koston tähden! kertoi hän. Samassa annettiin käsky tuoda veturi asemasillalle. Sanaakaan lisäämättä hyppäsin ylös veturiin. Kun sieltä katsahdin alas samalle paikalle, oli outo mies poissa. Minä näin heidän asettuvan paikoillensa ruhtinaan ja hänen rouvansa sekä sihteerin, kotipapin, lakeijan ja palvelian.
Hyvin lihava hän myöskin oli, surumielinen ja hyvin pikainen. Juuri kun Terning saapui aseman sillalle, tunkeutui setä Pietari ulos vaunujen ovesta, puhkaen kuin veturi. Hänen jäljestänsä hyppäsi neiti Riegel ulos. Hänellä oli yllä valkoinen leninki ja takana tulipunainen nauhasolmeke, päässä japanilainen hattu, lemmenkukka-seppeleellä ja ruusunnupuilla koristeltu, ja kädessä kitara.