Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. marraskuuta 2025
Harvoin minun on tehnyt mieli lyödä takaisin, mutta usein olisin suonut lyönnin menevän edemmäksi. STUART. Ei, takaisin. MUUT. Niin takaisin! KUNINGATAR. Kosto on kuin makea viini, olkoon tämä viimeinen vertaus. Maljanne! Mutta Rizzio totuttakoon itseänsä koetusta kestämään! Parasta viiniä, mitä koskaan olen huulilleni nostanut. STUART. Charmant! KREIVINNA. Magnifique!
Kuningas huomasi heti hänen sisään astuessaan ukkospilven hänen korkealla otsallaan ja kiiruhti heti estämään sitä salamoimasta. Aina ihana kuin Juno ja vastustamaton kuin rakkauden jumalatar! huudahti hän suudellen kuningattaren kättä. Keskustelu kävi saksaksi. Vertaus on tavallaan sattuva, vastasi kuningatar terävästi.
Niin usein kun nämä sanat pyörivätkin kielellämme, on useimmilla meistä kuitenkin niistä hämärä, tarumainen, tahi ainakin puoleksi tarumainen käsitys, joka on kuin haihtuva vertaus, kuin vähäpätöinen kaiku. Ja yhtäkaikki maksaa kylläkin vaivan kerta kaikkiaan tulla selville siitä, etteivät ne ole vertausta, ei tarua eikä tarumaista, vaan ijankaikkinen, korkein tosiasia!
Sama ei ole laita Kalevalan vertauksissa, jotka juuri harvoin hakevat vastinettansa ihmisen käden kautta muuttuneen luonnon piiristä. Esimerkkinä tämmöisistä olkoon kuitenkin vertaus raudan kiehumisesta Ilmarisen ahjossa: Rauta vellinä viruvi, Venyi vehnäisnä tahasna, Rukihisna taikinana. Mutta melkein aina kääntyy Suomen runotar vertauksissansa viljelemättömän luonnon esineisin ja ilmiöihin.
Päivän Sana
Muut Etsivät