Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Kun en kuitenkaan halunnut rehellisesti ostettuja saappaitani niin vain jättää, pyysin minä Dykerin vaimoa menemään asianomaiselle kojulle sekä vaatimaan »miehensä» äsken ostettuja saappaita; sillä arvasin nimismiehen apureineen ulkoutuneen jo torilta. Käskin hänen palata tuomiokirkon rantaan, jonne minä sill'aikaa soutaisin veneeni.
Virta vei nuolen, ja minuutin kuluttua se jo ui järven pinnalla. Tunnin perästä oli minulla köysi nuoran sijassa, ja vedin veneeni ja itseni saarelle. Seuraavana yönä vähää ennen auringon nousua oli kaikki omaisuutemme muutettu saarelle. Olin siis saarelainen. Lahti saaren nenässä ei ollut suuri. Pari kolme venettä sinne kuitenkin hyvin mahtui.
Lähdin siis liikkeelle tiistai-iltana kauniilla, tyvenellä ilmalla ja jätin veneeni vanhalle kämpälle. »Kirjelaatikkoon», josta olin tehnyt sedän kanssa sopimuksen, jätin kirjeen ilmoittaen olevani poissa päivän tai pari ja antaen tarkat tiedot uudesta kämpästä ja sinne pääsemisestä. Sälytin laukkuni hartioilleni ja menin.
Veistettyäni kaksi airoa, istahdin alukseeni ja heittäydyin puron kuljetettavaksi. "Hyvällä vauhdilla veneeni soljui rotkon aukosta holviin, jossa oli pilkkosen pimeä. Useita päiviä kuljin täten eteenpäin näkemättä ainoatakaan valonsädettä. Joskus holvi oli niin matala, että minun täytyi kyyristyä, sillä muutan olisin lyönyt pääni kattoon.
Hänen epäluulonsa sitkalaisia kohtaan eivät olleet vielä täysin hävinneet. Varhain seuraavana aamuna lähdin matkalle kovalla tuulella, joka päivemmällä kasvoi myrskyn tapaiseksi. Mutta kun tuuli oli myötäinen, joudutti se vain matkaani, ja kun joellakin sain purjehtia, laskin jo päivällisaikana veneeni rantaan Sitkan venevalkamassa.
Veneeni lastia, joka milloin on äärettömän raskas, milloin taas hurmaavan suloinen, ei kukaan saa nähdä. Tunnen sanomatonta halua itkeä unohduksiin koko ruijalaisen tarinani, ja sen tekisinkin, jos samalla voisin itkeä koko elämäni kuiville. Mutta miksi minä toivoisin kadottavani kaiken kauniin, kaikki haaveeni, kun minun kuitenkin kuolemaani asti täytyy kantaa taakkaa, joka on hartioilleni pantu?
Kaukana en enää ollut Kumlingesta, mutta pimeässä minun olisi mahdoton ohjata venettäni pääsaarta ympäröivien lukuisten karien välitse. Minun oli siis viisainta ennen pilkkopimeän tuloa ohjata veneeni jonkin suuremman karin rannalle ja jäädä sinne huomista odottamaan. Ihan edessäni olikin suurenpuoleinen, kallioinen ja metsää kasvava kari. Mutta maalle laskeminen oli tuiki vaarallista.
Siellä oli lempiviikkomme lehtimaja. Kun sieltä kosket laskettua ja vedet lehtipurjeessa viileteltyä veneeni kokka karahti kotirantaan, seisoit sinä rannassa, ihastellen kalojani ja riistaani.... Siellä oli laulujen ja kanteleen maa. Siellä uusiintui minulle ruumis ja sielu.
Päivän Sana
Muut Etsivät