Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. toukokuuta 2025
Niin pian kun ollaan muurien sisällä, on lumous kadonnut. Kadun melkein, ett'en pysynyt ulkopuolella. Luostarin pihaan tultua ei olla enää Suomessa, ei olla Välimeren rannalla; ollaan venäläisessä monasterissa ja mieliala käy masennuksiinsa. En tiedä oikein, miksi se niin käy, mutta kovin surumielisen vaikutuksen saan siitä, mitä näen.
Häntä vastapäätä istui, kokoonlyyhistyneenä nojatuoliin, nuori mustaviiksinen ja -partainen mies venäläisessä kansallispaidassa. He näyttivät molemmat olevan niin vajonneina keskusteluunsa, että vasta Nehljudofin tultua sisälle katsahtivat häneen. Lyydia, ruhtinas Nehljudof, sama joka...
"Oliko hän onnellinen avioliitossaan?", utelin hänen sisareltaan, sillä vaikea oli ajatella "virolaisten satakieltä" tuossa vieraassa, venäläisessä ympäristössä. Siihen ei kukaan, ei edes oma sisar, osannut antaa tyydyttävää vastausta, mutta sen kyllä kaikki myönsivät, että hänen laulunsa sen jälkeen vaikeni ja hänen kirjallinen tuotantonsa loppui.
Eihän venäläisellä pieksämisellä ole mitään kohtuullista rajaa. Kun esimerkiksi venäläinen sotamiesjoukko ryhtyy kurittamaan jotakin omaa toveriaan, niin jatketaan raakaa, järjetöntä hakkaamista vielä sittenkin, kun uhri on käynyt tajuttomaksi tai suorastaan henkensä menettänyt. Entä suuret joukkopieksäjäiset ja pogromit? Kuinka ominaisia ja tavallisia ne ovatkaan venäläisessä elämässä!
Se tapahtui täydessä järjestyksessä, sillä voittaja ei tarmokkaasti ajanut takaa voitettua vastustajaa, aivan kuin Königgrätzinkin luona. Venäläisessä kylässä vallitseva mieliala oli alussa isänmaallinen ja sotaisa. Siellä sanottiin, että salakavala japanilainen tahtoi ottaa venäläiseltä talonpojalta hänen vähän maansa.
Usein askartelee venäläisessä vankilassa viruvan poliittisen vangin mielikuvitus myöskin kuolemanrangaistuksessa. Eikä kummakaan, sillä synkentäähän monenkin raskaammin syytetyn vangin tulevaisuuden perspektiiviä hirsipuun varjo.
Näen kävelypaikalla joka kerta joitakin suomalaisia, vaikkakin minulle ennestään tuntemattomia. Heidät voi helposti erottaa venäläisistä paitsi kasvonpiirteistä myöskin paremman ryhdin ja yleensä yksilöllisemmän olemuksen perusteella. Venäläisessä laumaihmisessä on aina, hänen yksin oleskellessaan, jotakin avutonta ja hoippuvaa.
Kun kerran tulee tutuksi venäläisessä perheessä, niin pidetään silloin jo melkein kuin sukulaisena. Kuinka sellaisia tuttavuuksia tehdään, tahdon lukijan luvalla seuraavilla riveillä kuvata. Matkalla Minusinskiin tulimme me juoneiksi teetä eräänä aamuhetkenä eräässä talonpoikaisperheessä Kargatski nimisessä kylässä. Talonväki oli erittäin ystävällistä.
Sinäkö täällä, reipas poikaseni! Ja me kun luulimme sinun jo aikoja sitten kiikkuvan kunniallisen miehen tavoin venäläisessä niiniköydessä. Ei vielä! vastasi kuuluisa sissi ja vakoilija Tapani Löfving iloisella äänellä. Minä tulen Turusta, jossa olen käynyt tsaarin omassa keittiössä ja myynyt neljä tiuta munia.
Hän osoitti meidät erääseen paikkaan, joka oli kuivaa, autiota aroa, ja kun me emme hyväksyneet sitä, tuotiin meidät tänne jossa nyt asumme. Sitten rakensin minä heti itselleni turvemajan. Toiset asuivat ensimmäisen talven lähinnä olevassa venäläisessä kylässä ja tulivat tänne vasta sitten kun olivat rakentaneet itselleen huoneet täällä."
Päivän Sana
Muut Etsivät