Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Säyneitä pätkää ja polskaa niitä tavoittelemassa koko suvannon leveydeltä siinä, missä se alkaa kosken alla. Minun perhoni kai häviää laumaan, niin etteivät ne sitä huomaa. Ei, kyllä ne sen huomaa, käyvät sitä katsomassa, mutta hylkäävät. Se ei siis sittenkään ole oikea perho. Mutta oikeampaa minulla ei ole eikä voikaan olla, sillä kyllä tämä on samaa väriä ja samaa kokoa.
Hän tulee hänen tykönsä keltaisissa sukissa, jota väriä neiti inhoo, ja polukset ristissä, jota tapaa hän ei voi sietää; ja sitten hän hänelle hymyilee, joka niin vähän soveltuu neidin mielialaan, hän kun, näet, on raskasmielisyyteen heittäytynyt että mies sillä aivan tekee itsensä halveksittavaksi. Jos tahdotte tuota nähdä, niin tulkaa mukaani.
Hän käännähti hämillään. »Aurinko polttaa tänään kukkaparat», hän sanoi, »ja ne kaipaavat minua; olen ollut viime aikoina sairas enkä ole niitä ollut yhdeksään päivään huoltamassa.» »Sairas, Nydia mutta poskillasihan on enemmän väriä kuin viime vuonna.» »Olen usein sairas», sokea tyttö sanoi liikutetuin äänin, »ja mitä suuremmaksi kasvan sitä enemmän kärsin sokeudestani.
Tuo oli kesk' ikäinen herra, vähäläntä ja rihainen, laiha kasvoiltaan, joiden keltaista väriä vastaan valkoinen, hyvin hoidettu poskiparta ja siihen kuuluva muu parta sekä samoin valkoiset, hyvin huolellisesti käheroidyt hiukset loivat aivan omituisen nä'ön. Hänen pukunsa oli sovitettu kasvojen värin mukaan.
Mutta eteenpäin aina sentään mentiin ja sanottavitta seikkailuitta ehti matkue päivän laskiessa ensimmäiseen yöpaikkaan. Siellä katseli emäntä porstuan ovelta tuloamme ja virkki itsekseen, mutta niin kovaa, että sen mekin kuulimme: Mikääs mustalais-joukko tuolta tulee? Näkeehän sen päältäkin, mitä väriä me olemme, vastasi Matti.
Sillä siinä on jo äärensä ja muotonsa, se ei ole paljasta taivaan ja veden väriä, ja siinä on niitä pykäliä, joita sana tarvitsee kiinni tarttuakseen. Se oli näet Kapri tuo saari, joka meren keskestä häämötti edessämme. Eräänä kirkkaana, vähän kylmänä aamuna soudatimme itsemme laivaan, joka Napolin rannasta lähtee kerta päivässä sinisen luolan saareen.
Sen yli oli hänellä, niinkuin muillakin sääty- ja ikäveljellään, flanderilaiset liivihousut, pyhän kunniaksi paraasta, hienonhienosta Englannin verasta sinistä väriä. Ne olivat, ajan tavan mukaan, paikatut pitkillä suikaleilla mustasta atlaskankaasta ja koristetut mustilla silkkitikkauksilla.
On tahdottu eräältä taholta väittää, että Mérimée muka olisi ollut yksi niitä harvoja, jotka ennakolta tiesivät Louis Napoleonin miettivän valtiokeikausta ja kannattivat sitä; mutta tämä juttu on siksi joutava, ettei edes Victor Hugokaan. joka tästä mainitsee ja joka totisesti ei ole säästänyt väriä mustentaakseen Mériméetä jälkimaailman silmissä, ota sitä uskoakseen.
En minä sinä ikänä, Kuuna kullan valkiana, Surutont' en suuta syötä, Varutont' en vartta kanna. Surten istun, surten astun, Surten ruoalle rupean, Peläten perehen vaille. En minä sure sotia, Vainovuosia varaja, Pelkeä metsän petoja; Suren suista kattiloa, Pelkeän perehen kieltä, Varajan varia vettä Rinnoille ripistyväksi, Kaatuvaksi kasvoilleni. Sanoissa kuluva.
Kyökkikasvitarhoissa, missä niitä sattui olemaan, upeilivat kaalit suurine lehtineen, joiden takaa pienet vaivais-kuvut avuttomina yrittivät tirkistää. Punajuurikkaiden komeat, väririkkaat varret antoivat eloa ja väriä muuten jo lakastumaan pyrkivälle ympäristölle, samalla voimakkaasti uhmaten syksyn kolkkoa lähenemistä.
Päivän Sana
Muut Etsivät