United States or Micronesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Hui! minä valvoin puoli yötä harmittelemassa tuosta puheesta! Hän istui teekuppiaan hämmennellen ja puhui ihmisistä, jotka voivat kulkea maailman läpi tyhjiä puhetapoja ja kohteliaita korupuheita täynnä! Kummasteli, miten osattiin imarrella tervettä järkeä aivan suunniltaan pois, niin että lopuksi oli taas jälellä paljaaksi nypitty kuulin selvään hänen mutisevan syöttöhanhi!
Me lähdimme vitkastellen laskeutumaan jäljestä, kävelimme vierekkäin hiljalleen yösumun laskeutuessa järvelle ja niityille... Sinä yönä minä valvoin ja kirjoitin runoa, varkain kirjoitin makuullani vintillä, veljesvuoteella, toisten nukkuessa. Mitä Iida teki toisessa ullakkokamarissa, tyttöjen sisarvuoteella, sitä en tiedä. Arvatenkin hän nukkui.
Noina aikoina tehtiin jyrkkä ero syntyperäisen amerikkalaisen ja maahanmuuttaneen ulkomaalaisen välillä. Sen verran sain hänestä tietää ennen maatamenoa, ja pitkän aikaa valvoin vuoteellani muistutellen mieleeni hänen äänensä sointua. Pelästyin omia ajatuksiani. Hän oli niin kovin erilainen kuin minun luokkaani kuuluvat miehet; hän oli niin omituinen ja niin voimakas.
Minulla oli riihessä mieheni ruumis, jonka luona lapsen kanssa valvoin, kun kartano paloi. Siellä sain käskyn kuin pilvestä, että minun piti lähteä. Ruumis jäi hautaamatta, menen sitä hautaamaan vasta kun tiedän, että Taulaniemi on valkoisten hallussa.» Mutta jos kestäisi kovin kauan, sanoi joku. Se ei kestä enää kauan.
Minä valvoin vuoteessani vielä kauan, miettien, olinko nähnyt semmoista ihmistä, joka olisi ollut niinkuin Kenoveeva ensin vanhempainsa kotona ja sitten Sikrin linnassa ja sitten erämaassa ja jolle olisi voinut tapahtua niinkuin hänelle.
Olisin tahtonut lähteä kerjuulle ja mennä kertomaan Niemelän emännälle kaikki. Yöllä valvoin kauan ja mietin, jos karkaisin pimeään yöhön. Mutta en uskaltanut. Pelkäsin jos Matara ja isä minut saunasta näkevät, ja isä kuoliaaksi lyö. Kummi olisi minulla ollut, mutta hän oli Amerikassa. Ja sinne oli liian pitkä matka; en edes tiennyt, missä talossa hän siellä asui.
En saanut ääntäsi korvistani, en näköäsi silmistäni, valvoin nukkuessani ja nukuin valvoessani olin kuin mielipuoli ah, se on onnea, se on onnettomuutta, mutta helppoa se ei ole milloinkaan. LEENA: Ihmeellistä kuinka samallaista! Sen vaan tiedän, etten minäkään voi enää näin olla. Ja sentähden... UUNO: Ja sentähden minä matkustan. LEENA: Ei, ei, ei yhtään sitä.