Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Sitten teki Valentine mahdottoman paljon kysymyksiä, meni yksityisseikkoihin, tahtoi, että Marianne kertoisi, miltä hänestä tuntuu, mistä ja millä tavalla tuntui kipeältä, mitä hän söi, ja miten nukkui, sanalla sanoen hän tahtoi tietää kaikki Mariannen tunteet ja ajatukset ja kaiken, mikä oli yhteydessä raskauden kanssa.
Marianne noudatti hyväntahtoisesti hänen mieltänsä, ilahuttaakseen ja lohduttaakseen häntä kertoi Marianne hyvin tyynesti toiveistaan, että kaikki kävisi hyvin ja että lapsesta tulisi poika. Mutta Valentine purskahti äkkiä itkuun. "Minä sitävastoin ... minä kuolen, siitä minä olen varma." Se oli hänen omituinen päähänpistonsa, että hän pian kuolee, vaikka hän ei tohtinut sanoa sitä kaikille.
Kun Valentine jäi yksin eikä enään voinut elää samalla tavalla kuin ennen, oli hänkin vuorostaan jättänyt talon ja vuokrannut itselleen asunnon Malesherben bulevardin varrelta, ja siellä eli hän nyt jumalaapelkääväisenä, vanhana maailman naisena, oli puheenjohtajana "Lastenseimessä" ja yksinomaan tekemisissä muitten ihmisten lasten kanssa, vaikka hän ei ollut ymmärtänyt hoitaa omiaan.
"Näin vähän täällä välitetään herraparasta! Parasta olisi, ett'ei rouva olisi aamusta iltaan niin paljon muissa hommissa." Valentine muissa hommissa! Voidakseen käsittää näitten sanain pilkallisuuden, täytyi tietää niinkuin Mathieu tiesikin että Valentine oli puoli vuotta sitten parantanut Santerren kanssa välinsä, jotka lähes kolme vuotta olivat olleet särkyneinä.
Jos rouva sallii, niin minä menen noutamaan imettäjän tänne." Valentine antoi hänelle lapsen ja huokasi helpotuksesta. Taivas ei ollut siis hylännyt häntä! Mutta hän ei tahtonut ensin ottaa vastaan imettäjää, hän pelkäsi, että toinen tulee humalaisena huoneestaan ja kohtaa uuden, ja silloin voi hän ruveta pieksämään heitä kaikkia ja saada aikaan hirmuisen metelin.
Hän oli nainut hyvin vanhaa aatelia olevan köyhän tytön, Valentine de Vaugeladen, vähäverisen, ahdasmielisen naisen, joka äidin palavasta uskoninnosta huolimatta ainoastaan tavan vuoksi noudatti kirkollisia tapoja ja himoitsi maailmallisia huvituksia. Itse Séguinkin kävi kirkossa naimisensa jälkeen, koska sitä pidettiin hyviin tapoihin kuuluvana.
"Jos me saisimme kolmannen, pitäisin minä itseäni rikoksellisena. Minä voin vakuuttaa, että me teemme kaikkemme, ett'emme saisi useampia lapsia." "Te luulette ehkä", sanoi Valentine leikillisesti, "että minä olen jo liian vanha voidakseni menettää sen vähän terveyttä kuin minulla on jälellä? Minä en tahdo, että minun mieheni alkaa inhota minua."
Vaikuttaakseen ylentävästi pitäisi Anne-Marien olla saastaton marmoripatsas, eikä Norbertin suutelot saa jättää minkäänlaista vaikutusta hänen huulilleen." Mutta nyt tuli Valentine keskeytetyksi; kamarineito Céleste, pitkä tummaverinen tyttö, jolla oli hevosen profiili ja voimakkaat piirteet, tuli sisään molempain lasten kanssa.
"Minä en ole vielä nähnyt teidän lapsianne. Eiväthän ne vaan ole sairaana?" "Ei, Jumalan kiitos," vastasi Valentine. "Sitä tässä nyt vielä puuttuisi. Edellä puolenpäivän tulee heidän opettajattarensa ja he työskentelevät kello kahteentoista." Mathieu, jonka katse kohtasi Mariannen katseen, rohkeni nyt kysyä: "Eivätkö he saa syödä aamiaista teidän kanssanne?"
Kolmas luultavasti tekee meidän aivan hulluiksi ja nielee sitten meidät nahkoinemme ja karvoinemme ... ei, ei, se on jo liian paljo, minä en sellaista tahdo!" Valentine oli tyyntynyt ja vastasi uhmoittelevalla äänellä: "Mitä? Mitä sinä et tahdo? Se on hulluutta! Meillä on lapsi, ja siis täytyy meillä myös olla imettäjä.
Päivän Sana
Muut Etsivät