Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Pikku-lammin rannalla töllissä! toisti vaarini. Ahaa! Se on Tellin Amalia olikos karja tänään siellä asti? Oli. Tellin Amalia se on. Hän on jumalinen ihminen, mutta jättiläisen voimainen. Oikein ihmetellä täytyy sitä voimaa naisessa. Puhuiko hän teille mitään? Hän salpasi meidät kaikki yhdeksän paimenpoikaa nauriskuoppaansa.
Mistä semmoisen sanan olette löytänyt? Yhdeltä viinaveikoltani. Oivallinen ja komea sana vieläkö nytkin ryyppäätte? En minä lukua viinasta pidä. Sitten meitä on kaksikin juomatonta, arveli isäni, nousten ylös ja samassa menivät äitini ja isäni ulos, jättäen meidät vaarini kanssa kahden kesken.
Leikillisesti hymyilee miehen suu punertavan parran alta. Hyvää päivää! Terveisiä Amerikasta ja Kaliforniasta! sanoo mies, puistellen vettä hatustansa ja vaatteistansa. Vaarini pureskelee lujanlaisesti piippunsa hammasluuta ja vähän ajan takaa vastaa: Jumala antakoon! Mitäs muuta kuuluu?
Vaarini sai käskyn istua pöydän päähän, mutta kun hän oli istunut, koetti hän taskuansa ja veti sieltä esiin kirjeen. En ollut muistaakaan asiaani, alkoi hän kirje kädessä, minulla on tyttärelleni kirje. Se tuli eilen postissa pappilaan ja minä läksin sitä samassa tuomaan, kuin olin muutenkin tännepäin kulussa.
Oliko sitten syystä vai syyttä, minä pidin kuitenkin vaarini syypäänä. Hän oli varmaankin käyttänyt viekkautta minua kohtaan ja palkkansa päälle rukiit rovastilta ottanut, narrataksensa minua luulemaan itseäni suuripalkkaiseksi kesärengiksi, mutta se luuloni ei ole vieläkään tiedoksi muuttunut. Mutta hyvästit annettuani ja saatuani, minä kaikkineni lähdin ja pappilan hevosella minua vietiin.
Nämä kaupungin matkat olivat aina vaarini tehtävät. Kun vaari oli poissa ja minä olin muun talonväen seurassa, kuuntelin minä sanatonna, mutta muutoin tuhantena korvana, mitä vaaristani juteltiin. Usein olikin heillä puhumista hänestä, vaan eivät kuitenkaan näyttäneet häntä vihaavan.
Mutta vielä on sana sanottava ajan vaiheista. Ruustinnan ansiovuosi on kulunut ja sitä seuraavat kaksi armovuotta ovat loppuneet. Kaiken tämänkin ajan on vaarini vielä ollut pappilassa, mutta ruustinnan muuttaessa on vaarikin muuttanut, ja hän on meillä. Vierimälläkö?
Minä juoksentelin sinne tänne, milloin tuodakseni äidilleni jonkun keltakukan, milloin ottaakseni kiinni jonkun yöpuulleen, kukan päälle, heittäyneen perhosen, jonka sitten annoin vaarilleni. Mutta kauan en saanut tätä leikkiä pitää, sillä vaarini sanoi: anna perhosten nukkua rauhassa, ja hän päästi pois käsistänsä nekin perhoset, jotka olin tuonut.
Tottapa tosiaan oli vaarini iloisin kaikista, kun sai, yksitoista vuotta köyhänä miehenä oltuansa jälleen muuttaa kotikonnullensa, ja hän sanoi samoin kuin ennen nuorena tuntevansa rakkautta joka paikkaa kohtaan. Hän lupasi niin paljon, kuin vaan voisi, elämänsä loppuun asti huolehtia talon koossa pysymiseksi. Syvään huo'aten kiitti hän Jumalaa asiain onnellisesta päättymisestä.
Kaunis oli ilta, erittäin kaunis ja koko yö oli vaan paljasta iltaa ja aamua, sillä pimeä ei tullut ensinkään. Minä istuin vaarini ja äitini väliin ja kaikki oli niin hiljaa, ainoastaan joku kalalokki silloin tällöin pyrähteli veden pinnassa ja kiiti saaliinensa ylös, ja hieno etelätuuli suhahteli rannan raidoissa. Vähän aikaa aivan hiljaa istuttuansa alkoi vaari puhumaan ensin nykyisistä ja sitten menneistä ajoista.
Päivän Sana
Muut Etsivät