United States or Bahrain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yön kalpia pimeys oli tuskin luopunut taivaalta, jolloin yökaste hennossa nurmessa on mieluisin karjalle, kun Damon, nojauten siliätä sauvaansa vasten, alkoi täten: Damon. Kointähti! Huiluni! alota kanssani Maenalilaisia värsyjä.
Hän osoitti kädellään Voltaire'n rinta-kuvaa, jonka juurella oli ladottu lakastuneita laakeri-seppeleitä, kellastuneita atlas-nauhoja, niihin painettuine värsyinensä, kuivuneita kukkais-kimppuja ja kaikellaisia painetuita värsyjä ja sanomista leikeltyjä kappaleita, jotka luultavasti sisälsivät hehkuvaa arvostelua Klairon'in taiteesta j.n.e. "Nä'ettekö?" jatkoi hän juhlallisesti.
Kylläpä nyt olet kelpo miehellä, kun halveksit kaikkia muita, kun vihaat huiluani ja vuohiani ja puuhkeita kulmakarvojani ja pitkää partaani, etkä usko kenenkään jumalan huolivan kuolevaisten asioista. Huiluni! alota kanssani Maenalilaisia värsyjä. Ollessani hoitajanasi näjin sinun pienenä puutarhoissani äitisi kanssa poimivan yökasteellisia omenoita.
Hirmuinen Rakkaus opetti äitin tahraamaan kätensä poikainsa verellä. Ja julma olit sinäki äiti. Mutta oliko äiti julmempi, vai tuo jumalaton poikako? Jumalaton on poika, mutta julma olit sinäki, äiti! Huiluni! alota kanssani Maenalilaisia värsyjä.
Ja moittikoon nyt Jaana itsiänsä, ettei hän suostunut sekä Eskon että minun ja Martan toivoon, joka oli: saada hänestä miniä huoneesemme ja sitä, ken tiesi, tarkoitti korpraalikin säätöksellään. Hän oli ihmeellinen mies, synkeämielinen ja usein äkeä, kirjoitteli värsyjä ja sanoi itsensä aina onnettomimmaksi mailmassa. Mutta hän piti paljon Eskosta ja Jaanasta, molemmat silloin pienet paitaressut.
Tiedätkös, sormikkaissa on oleva näin: "Piku härä Bärn Haaketorp'issa". Niin kirjoittaa aina korpraali, vanha Thorvigg, tervehtiessänsä Berndt'iä. Kumpa vain osaisi kirjoittaa värsyjä... Tiedätkös, isä osasi kirjoittaa värsyjä nuorena.
Heidän venelaulunsa, joka sisälsi seuraavan tapaisia värsyjä: 'Tääll' on valkea muukalainen yksinänsä keskellämme, Vierahassa maassa ollen, häntä kaikki rakastamme, Arapilainen uskollinen häntä aina tottelee, Souda veli, vedä lujaa, että meri lähenee! kaikuu huolimatta kaikista niistä äänistä, jotka nyt ympäröivät minua, aina minun kuuntelevissa korvissani."
Komisarius, vaanjunkkari ja sihteeri, jotka kaikki olivat totiukkoja palasivat jälleen siihen huoneesen, josta olivat lähteneet. "Onpa tuo maisteri aika veitikka värsyjä sepittämään," sanoi komisarius, "tuskinpa olisin sitä hänestä uskonut." "Niin, onhan hän oppinut mies," arveli vaanjunkkari; "mutta olenpa minäkin aikoinani värsyjä sepitellyt.
"Te mainitsette nyt ne ainoat aarteet, joita ei enään markisilla ja muilla tässä olevilla herroilla ole, vaan ovat he nyt aikoja sitten maailmassa pelanneet pois ja kadottaneet. Vaiti; ei mitään vakuutuksia, hyvät herrat! Ei mitään vääriä valoja! Lukekaamme mieluummin edes-päin näitä värsyjä, ja kuulkaapas nyt vain, mitä kaunista runollisuutta täällä vielä on."
Varsinaisten raittiusvirsien puutteessa koetin arvailla, tulisiko sieltä "Niinkuin peura janoissansa'" taikka joku muu tuttu virsi. Mutta ei tullut. Oli minulle ihan outoja värsyjä ja samoin lienevät olleet muillekin, koska seurakunta vain hiljaa hyrisi kuin ampiaiset pesässään eikä uskaltanut oikein ääneen pärähtää.