Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Sitä elämänkiveä, josta puhutte, ei ole maailmassa«, sanoi Klaus. «Mutta näyttäkää minulle tuota aikakauden kiveä!« Peläten antoi vääpeli kiven. «Pitäkää sitä varovasti; se on kallis kivi, minä olen sitä seitsemättäkymmentä vuotta kaulallani pitänyt«. Klaus otti kiven. Se oli neliskulmainen, tasainen. Sen sivulla oli kummallisia piirtoja ja merkkejä.
Eihän heitä vain liene tänne käsketty?» Ivan aivan selvisi kauhusta. »Mitä ajattelettekaan, teidän ylhäisyytenne? Heidän hälinänsä on päinvastoin kiusannut minua, mutta en minä huolinut häiritä heidän iloansa, joka tekee heille niin hyvää.» Hän viittasi vääpelin luokseen: »Hei tulkaas tänne! Sanokaas, minkätähden miehet tanssivat. Ilostako vaiko käskystä?» »Se on...» änkytti vääpeli.
Vääpeli, tuo Kärmälän serkku, yksi niitä miehiä, joihin ei aika näy pystyvän, puristi kovasti paroonin tarjottua kättä. «Mikä minun sai matkaan, häh? Luulen, että minä kuolen«. Klaus säpsähti. Hänellä ei ollut vastaamista tuohon muuta kuin kysyä: «Kuinka niin?« «Minä tunnen sen. Te olette viisas, olen kuullut sen. Minä luulen, että minä kuolen; mitä tekisin, etten kuolisi?« «Olenko minä Jumala?
Hän ei ole itse uskovinaan sen voimaa... Jos hän sen antaa, ei anna hän sitä kumminkaan ennen kuin sinä olet 82 vuoden, 5 kuukauden ja 29 päivän vanha. Silloin antaa hän, jos antaa«. «Viisas veitikka!« mumisi Klaus. «Ja hän sanoo sinulle ehdot, mitkä kiven voimassa pitävät« «niin puhui minulle tohtori«. Vääpeli lopetti ja silmäili rukoilevaisesti paroonia.
Vapisevin askelin vetäysi vääpeli kamarista, vielä kerran silmäiltyään ympärillensä. «Minä menen, minä menen!« jupisi hän. Puolen tunnin kuluttua istuivat Klaus ja ylioppilas hevosten selässä ja riensivät kiireesti Turkuun päin. Marian kirjeen syy.
"Nyt teille on annettu se oppi, kuinka miähiä tapetaan" siitä hän lähti, ja puhui sitte kuin poika tulevista sodista ja taisteluista, "joista kumminkin jumala isänmaata varjelkoon". Mutta jos milloin tarvis tulisi, niin toivoi hän, ettei saisi syytä hävetä olleensa tämän komppanian ensimäinen vääpeli.
Palvelustodistuksia jakaissaan kapteeni piti näin kuuluvan jäähyväispuheen: "Te tairatte olla kotianne menossa?" Ei hän ollut mikään puhesankari, vaan hänen miehekkäiltä kasvoiltaan loisti niin iloinen ja tyytyväinen hymy, että se tarttui meihinkin. Kapteenin mentyä lausui vääpeli puolestaan muutamia sanoja erojaisiksi.
Luulen, että minä jo kuolen!« Klaus hämmästyi. Vääpeli oli kuolevaisen näköinen. «Heittäkää tyköänne tuo kivi, niin ette kuole!« sanoi hän. Vääpeli silmäili häntä kolkosti. «En!« huusi hän. «Se on kallis kivi; en minä kuole ennenkuin huomenna... Kirjoittakaa!« Klaus istui pöydän ääreen. «Minä kirjoitan«, sanoi hän.
Ja siksi toiseksi, sanoi Hannes lisäselitykseksi, vääpeli on sotamiesten korkein virka, mutta vänrikki on herrain alhaisin. Tämä oli Kertusta vieläkin hämärämpää, sillä ne esimerkit, joita hän nyt ajatteli, eivät olleet mitään virkamiehiä, vaan lapsia, ja sittenkin oli yhtä selvä ja jyrkkä ero. Kun hän siitä Hannekselle sanoi, selitti Hannes, että lapsi on sitä mitä hänestä »meinaa» tulla.
Monta kertaa täytyi ajattomalla ajalla vaihtaa yövahtia ja viedä entinen arestiin, kun eivät pysyneet kasarmin portilla, vaan turhanpäiten vahtasivat kapteenin keittiön ovea. Kerran oli vetovoima ottanut niin ankarasti, että vääpeli "itte Tervasharju" oli lähtenyt ulos saappaistaan, joita maa veti puoleensa. Onneksi vääpelille, ettei kapteeni niitä tavannut keittiön portailta.
Päivän Sana
Muut Etsivät