Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
VII. Kirjailijalahjoja, onko sinulla niitä? Elä usko sitä; kieltäydy semmoista uskomasta! Luonto ei ole sinua määrännyt puhujaksi eikä kirjailijaksi, vaan työhön. Tiedätkö, todellisia kirjailijalahjoja ei ole ollut kenelläkään puhumattakaan kaikesta varjokirjallisuuteen tuhlatusta ja hukatusta "nerosta" jolla ei alkuaan myös ole taipumusta ja kykyä monin verroin jalompaan: vaikenemiseen.
On keksitty koneitakin, joilla tehdään kysymyksiä vainajille ja hirvittävimmällä tavalla saadaan heiltä omakätisiä vastakirjoituksia. Eihän itse raamattukaan missään paikassa kiellä uskomasta kummituksia, jos niillä tarkoitamme ihmisvainajain tai pahojen enkelein henkiä.
Lakkaa siis toisiin uskomasta ja ala uskoa Itseesi. Kun löydät Itsesi, löydät iankaikkisen rakkauden.» Tämä Itse on Pohjan tyttö, joka ruumiin kätkössä asuu. Lemminkäissielu on aikoja sitten jättänyt Aino-tilansa arkuuksineen ja epäilyksineen. Se ei kaipaa kehotusta eikä kannustusta emoltaan eli ruumiiltaan. Mutta Lemminkäinen ei hetkeksikään epäröi.
Mutta mikä sitte estää nuorta miestä, joka kunnialla on suorittanut ylioppilastutkintonsa, uskomasta, että hänestä vielä tulee maisteri, tohtori tai vaikka mikä hyvä ja hyödyllinen ihminen? Eero painoi käden povelleen. Joku täällä sisällä. Jos minä sanon sitä raukkamaisuudeksi? Saattaa olla. Eero nyökkäsi päätään. Raukkamaisuus on pantava hengiltä. Ei ole raukkamaisella rohkeutta sellaiseen.
Ei! Sitä kieltäytyi hänen kiihottuneinkin mielikuvituksensa sentään uskomasta. Tuo nuori mies oli ensi hetkestä saakka tehnyt sympaattisen vaikutuksen häneen.
Jako minä olisin laupias, minä hälle esittämään, että hän ei olisi millänsäkään, antaisi asian käydä omaa käyntiään? Etkö jaksa arvata, että silloinpa hän kokonaan herkeäisi minua uskomasta, kokonaan herkeäisi minuun luottamasta? MACHIAVELLI. Tiedän hyvin; kuningas käskee, hän antaa teidän tietää aikeitansa.
Aina siitä lähtien, kun hän oli lakannut uskomasta onnentähteensä, hän kuvitteli kohtalonsa näkymättömäksi, yliluonnolliseksi vastustajaksi, jota vastaan taistellessaan hän tunsi samaa hyytävää, ytimiä puistattavaa mielihyvää kuin kamppaillessaan merellä hirmumyrskyn kourissa.
Synti sepä kysymys, joka virisi hänen eteensä. Katsoen taaksensa menneisin aikoihin ja katsoen omaan sydämeensä, hän nyt havaitsi itsensä peräti toisenlaiseksi. Hän oli herjennyt itseensä uskomasta. Hänen tunteittensa virta oli muuttanut suuntaansa. Hän alkoi tarkastella, mimmoinen hän oikeastaan oli.
Mutta entä jos hän rakasti minua? Siinä tapauksessa hän pakeni rakkautensa takia. Kun sitä ajattelen, valtaa minut halu lähettää orjia pitkin Rooman katuja ja käskeä heidän huutaa talojen pihoilla: "palaa, Lygia!" Mutta en voi käsittää miksi hän pakeni. Enhän minä missään tapauksessa olisi kieltänyt häntä uskomasta Kristukseen. Minä olisin itse puolestanikin pystyttänyt hänelle alttarin atriumiin.
Se että kysymys elämän arvosta on vanha kuin ihminen, todistaa, ettei koskaan voida pakoittaa vastahakoista ajatusta tunnustamaan niitä »riittäviä perusteita». Ja epäilys merkitsee tässä täydellisesti samaa kuin kieltäytyminen uskomasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät