Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Samalta taitaa ruusupensastakin tuntua, joka ensi kerran tuntee sauvaan nojautuvansa, johonka huolekas puutarhuri hänet sitoo.
Yhtä luonnollisesti kuin maan muokkaamisen jälkeen seuraa kylväminen, yhtä luonnonmukaisesti itsetuntoonsa herännyt kansa, ainakin parhaimmissa jäsenissään, tuntee sisällisen tarpeen tarttua käsittelemään ajan polttavia kysymyksiä. Niin ryhtyy se ihmiskunnan yhteistyöhön ja kasvattaa samalla itseänsä.
Miksi anopit itse ovat olleet niin vaiti tässä asiassa, vaikka anoppeja luullakseni ei juuri vähäpuheisuus vaivaa? Kirjoissa aina puhutaan pahoista anopeista. Se anoppi, joka semmoisia puolustaisi, tunnustaisi suoraan itsensä »pahaksi» anopiksi. Mutta se ihminen ei ole paha, joka pahuutensa tuntee ja tunnustaa. Sentähden ovat anopit jättäneet sen tekemättä.
Tuolla näkyy Rajaportti, mutta kauhean pitkän matkan päässä, eikä se ole vielä puolimatkassakaan Ouluun. Lallu! sanon minä, mutta se ei ole kuulevinaankaan. Polle! nyt se kyllä tuntee nimensä ja kääntää vähän päätään ja katsoa muljauttaa, mutta ei vieläkään mitään virka. Minä tahtoisin jo kääntyä takaisin, mutta en saa sitä sanotuksi. Saat sinä sanoa jotakin, jos tahdot.
Kuitenkin! sanoin minä. Eikö se ole sentähden? Hän tuntee, ettei hän itse ole mitään; hän tuntee, että hänen lähetyksensä on kaikki; hän tuntee, että Jumala on täällä. Mitä muuta tarvitaan, ennenkuin sen-kykyisestä miehestä suuri saarnaaja syntyy? Tämmöisillä keskusteluilla matka näytti tosiaan päättyvän pian.
Näin työskentelee, puuhailee ja toimii hän, tuo voimakas piispa, jonka jokainen Suomen poika ja tyttö jo tuntee: Johannes Gezelius. Mitä emä laulaa, sitä poika visertää: Joh.
Olenko ehkä tehnyt väärin, kun en tähän asti ole tämän enempää ajatellut itseäni vai sanoisinko tulevaisuuttani? Saako ihminen elää toisen hyväksi siinä määrin, että käy kykenemättömäksi sen erikoisen tehtävän täyttämiseen, johon tuntee kutsumusta? Eikö ole olemassa oikeutettua itsekkäisyyttä, sellaista, jota voi sanoa henkiseksi itsensä säilytys-vietiksi?
Siinä itsekkyyshulluuden tilassa, jossa hän oli, ajatteli Nehljudof vaan itseänsä, ajatteli sitä, tuomitsevatko häntä ihmiset ja missä määrin, jos saavat tietää, miten hän oli menetellyt Katjushan kanssa, eikä yhtään ajatellut sitä, mitä Katjusha tuntee ja miten hänen on käypä.
"Tuo totuus, että ihminen sydämmessään tuntee palkinnon hyvistä ja rangaistuksen huonoista töistään, vaikka usein kyllä hänen ulkonaisissa kohtaloissaan ei siitä näe pienintäkään jälkeä, tulee romanissa näkyviin selvästi ja vilkkaasti sekä sillä voimalla, jota meidän tulee antaa jokaiselle siveelliselle totuudelle, tehdäksemme sitä yleisesti käsitettäväksi ja hyödyttäväksi.
Hovia ma kammon, kulen kaukaa, kierrän Kalman usta, vaan jos sinne kerran tulen, tuon ma turmaa, kadotusta.» Hätkähtävi Hurtta, tuiman tuntee tuskan rinnassansa: Tulkitseeko äijän huiman ääni, mitä miettii kansa? Onko mahdoton siis sopu kanssa näiden härkäpäiden? Eikö koskaan vaino lopu, taukoo tanhu Tuonen häiden?
Päivän Sana
Muut Etsivät