Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Hän oli ollut päivälliskutsuissa ja tuli nyt parahiksi pelastamaan seuraa ikävystymisen kahleista. Hän oli vielä nuori mies; hänellä oli hienot, erittäin kauniit kasvot ja lyhyt, solakka vartalo. Hänessä oli jotain flegmaattista ja samalla kertaa vilkasta; hänen ylhäisen hitaat liikkeensä ja puheensa olivat omituisena vastakohtana hänen tummien silmiensä vilkkaalle ilmeelle.
Ja hän lähti seurailemaan virran vartta, yksitoikkoista, tummien lehvästöjen läpi tuikkivaa katulyhtyjonoa, joka pitkänä kaarena reunusti rantaparrasta ja hävisi etäisyyteen. Oli tähtikirkas, myöhäisen huhtikuun ilta.
Kävelijät seisahtuivat useimmin ristin muotoisiksi leikattujen puksipensastojen eteen ja panivat kätensä ristiin rinnoilleen. He kulkivat aina yksin, ja äänettöminä kuin varjot he liukuivat vastakkain sattuessaan toistensa ohi. Sillä he eivät saaneet puhua muuta kuin mikä oli aivan välttämätöntä. Puutarhan keskellä pulppusi tummien kivien lomasta lähde, jota sypressit reunustivat.
Puolipäivän aikana kävimme istumaan yhteen metsänaukkoon evästämme syömään. Vähäinen tyven puro, josta me joimme, juoksi liristen vieressämme, ja tummien, juhlallisten honkien ylimmäisistä oksista hennot kelkät värähtelivät, ikäänkuin ilosta, hiljaisessa tuulessa. Levätessämme juttelimme tarinoita toisillemme.
Ne reklottivat monitähtisinä kiiltäen tummien liivien rinnalla. Sitä kummaa otusta miehet hieman katselivat senkintähden, että se heidän tullessaan ei siitä hievahtanut edes sen vertaa, että olisi jotakin nähnyt, siinä vain vätkötti.
Minä kuljin tummien kenttien poikki kotiini vitkalleen henkien hyvänhajuista ilmaa, ja saavuin huoneeseni kokonaan suloisen väsymyksen valtaamana, jota tarkoituksettomat ja määrättömät toiveet minussa vaikuttivat. Minä tunsin itseni onnelliseksi... Mutta minkä johdosta minä olin onnellinen? Minä en mitään halunnut, en mitään miettinyt ... minä olin onnellinen.
Nytkin valaisi seinälevyjen muodostamaa synkkää, bysanttilaista mosaiikkia vain neljä pikisoihtua, jotka loivat himmeätä valoaan nuoren kuninkaan kivisarkofagiin. Siinä hän makasi tummanpunaisella purppuravaipalla kypärä, kilpi ja miekka pääpuolessa. Hildebrand-vanhus oli sitonut tammiseppeleen hänen tummien kutriensa ympäri. Jaloista piirteistä kuvastui totinen, kalpea kauneus.
Helluntain päivä paistoi päälle rasvatyynen Kuikkalammen, joka lepäsi tummien rantojensa sisällä rauhallisena niinkuin iankaikkisuuden ajatus keskellä elämän kohtaloita. Jaana ei ollut oikein halukas kertomaan Helsingin kuulumisia. Mutta hän tunsi kuitenkin mielensä suuresti virkistyneeksi. Pieni ja matala oli Lentuan kylä, syrjässä maailman menosta, kurja, köyhä ja kokonaan takapajulle jäänyt.
Humalassa kun oli, ei hän oikeen voinut käsittää tuota; hän kuuli vaan nuo kamalat sanat ja tunsi vaan noiden tummien silmien vainoovan häntä, pari kertaa hän liikuttavasti rukoili Saaraa taukoomaan, vaan jota kerta häntä säikäytettiin uudestaan, jotta masennettuna ja kurjana hiipi makuuhuoneesen ja meni sänkyyn.
Sitten hän antoi avaran hihansa pudota niin, että paljas käsivarsi tuli näkyviin aina kyynäspään yläpuolelle asti. Ja tuon hohtavan valkoisen käsivarren hän asetti päänsä alle, ihaili peilistä sen pehmeätä pyöreyttä ja sitä hyvää vaikutusta, jonka se teki tummien hiuksien pohjana. Siinä samassa etehisen kelloa soitettiin. Miina jätti Helmin sylistään lattialle ja juoksi avaamaan ovea.
Päivän Sana
Muut Etsivät