United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kenties olivat nuot haaveksivaiset, tuliset tunteet, joista oli puhe vanhoissa kansanlauluissa, hänen ainoassa oppi-lähteessään, vähäisen tarttuneet häneen ja luoneet hänen sydämeensä hiukan puoleksisivistynyttä ritarillisuutta.
Wappu oli myös ääneti ja katseli ainoastaan silloin tällöin askarrellessaan Jooseppia, jota takan valkea valaisi. Hänen silmänsä hohtivat kuin tuliset hiilet valkean valossa, joka milloin leimusi kirkkaammin, milloin heikommin ja varsin oudosti kirkastutti metsämiehen kauniita ankaria kasvoja, jotta ne välistä näyttivät ystävällisille, välistä synkille.
Mutta katso! käsiis olet sinä meidät pyytänyt! Ja sentähden olet meille antanut kipinän sitä ijankaikkista totuuden valoa, jolla me voimme sammuttaa sen ruman tuliset nuolet. Pimeyden ruhtinalla, sillä, jolla tuulessa valta on, on täällä maanpäällä paljon apulaisia, jotka matkaan saattavat monta pahennusta ja pimeyden työtä.
Mikä voi käydä hyvin? Kreivilläkin oli siinä tehtävä; mutta mikä? Kello tiesi sen vallan hyvin, vaan ei sanonut. Aina kun hän tuli tähän kysymykseen, sanoi se ihan selvästi: tik-tak, tik-tak; ja aina vaan: tik-tak, tik-tak, tik-tak, niin että nuo tuliset kuulat päässä polttivat kuin hehkuvat hiilet. Tyhmä kello tyhmine tikutuksineen! Niin! Jospa kreivi ei olisi kuollut!
Jojulle, joka mereltä tuli eikä muutamaan vuoteen ollut tuntenut kodin suloa, oli tämä niin uutta, että se pani hänen vilkkaat, tuliset tunteensa kuohumaan, ja hän huudahti innostuneena: Isänmaa, isänkoti, oi, paljonpa sillä on, joka saa tuntea, että hän ne omistaa! Rehtori ja Eriika täti saivat niin kiitollisen katseen Jojulta, että hekin tunsivat jotakin kosteata silmissään.
Nuo tuon pienen, tanakan, kalpean miehen sanat antoivat syrjäisellekin aavistuksen siitä kovasta, mutta isällisesti ymmärtävästä kurista, jolla Pohjanmaan tuliset isät pitävät itseään vielä tulisempia poikiaan hyveiden kaitasella polulla. En voi lopettaa tätä esitystä kertomatta erästä lausetta, joka painui ainaiseksi mieleeni.
Olihan hän täydellinen kaunotar, sen täytyi kaikkein myöntää, joka näki hänen paksun, tumman tukkansa, mikä riippui poikkileikattuna otsalla, hänen pitkät silmäripsensä ja tuliset silmänsä, hänen täyteläiset huulensa ja siron vartalonsa. Hän oli ollut ihailtuna koko elinaikansa. Kun hän vielä oli pienokainen, sanoivat kaikki: "Ah, kuinka ihana lapsi!"
Se loisti niin läpitunkevasti, niin kiihkeästi, niin leimahtavasti, siitä ei voinut erehtyä, siihen näytti kaikki elämän taistelujen, kateuden, toivon, äärimmilleen ärsytetyn sielun tuliset liekit lietsoneen hehkuaan, ja se hehku valtasi hetkeksi hänen koko ruumiinsa, koko olennon.
Yrittelemällä yritin saada häntäkin puhumaan edes vähän itsestään, mutta siihen oli häntä mahdoton taivuttaa... Hän pysyi yhäti yhtä salaperäisenä kuin ennenkin... Minä kyllä luulin aavistavan hänen kasvojensa ihanuuden: mustat, tuliset silmät, kaunis pieni suu, sorea nenä, tuuhea kihara tukka voi, minä näin tuon olennon jo selvemmin edessäni kuin sen mustanaamaisen keijukaisen, jonka kanssa tanssin.
Ja samassa siirtyi nuorukainen perään, yhä kiinnittäen säteilevät silmänsä tyttöön, jonka kasvot olivat vaaleat ja lempeät. Nyt kävi soutaminen paremmin ja matka kului kuin kiitämällä, sillä soutaja ei uskaltanut kohottaa kulmiaan peläten kohtaavansa nuo tuliset silmät, jotka häntä lakkaamatta katselivat.