Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Johannes nousi vihdoin ja sytytti lampun. Ja nyt hän sai kuulla myöskin, mikä oli tytön käynnin hänen huoneessaan aiheuttanut. Trudchen kertoi sen nyt aivan levollisesti hänelle. Hänellä oli ihailija. Eräs etäinen sukulainen, konttoristi, joka kävi heillä, jonka Johanneskin tunsi ja jonka nimi oli Fritz. Tämä oli eilen illalla kosinut häntä. Fritz oli kunnon poika.
Soma Trudchen ei osannut mitään muuta paitsi Flanderin kieltä; Durward'illa ei siis ollut muuta keinoa osoittaa kiitollisuuttansa kuin suihkata suukkonen noille mainituille kirsikkahuulille sillä kuitenkaan millään tavalla rikkomatta uskollista rakkauttansa Croyen kreivitärtä kohtaan.
»Hyvin koreita ja liikuttavia sanoja!» virkkoi karkea, painunut, hengästynyt ääni heidän takanaan. »Rakkausjuttu, näen minä; ja koko sydämestäni surkuttelen tätä hentoa hempukkaa aivan kuin hän olisi minun oma tyttäreni Trudchen.»
Ja jälleen unohtui kynä käteen ja silmä tyhjää ilmaa tuijottamaan. Kerran hänen näin istuessaan ja elämänsä lähintä tulevaisuutta tuumiessaan koputettiin hiljaa hänen ovelleen. Trudchen se oli, joka tuli kysymään, oliko tohtorin lampussa öljyä. Hän ei ollut muka aamulla muistanut täyttää sitä. Oli, lampussa oli öljyä. Hänen äitinsä oli nähtävästi aamulla täyttänyt sen.
Eikä Trudchen enää koskaan saisi tulla hänen huoneesensa. Itse hän ei päässyt nousemaan. Kun hän yritti, hän tunsi tytön käsivarsien kietoutuvan lujasti ympärilleen ja painavan häntä takaisin istumaan. Ja hän kuuli korvissaan vain sanat: Ei kukaan ymmärrä minua, ei kukaan! Eikä kukaan tahdo minua ymmärtää. Nyt oli Johannes vielä äskeistä pahemmassa pinteessä.
Tohtorin täytyy antaa anteeksi, sanoi hän. Trudchen on vielä niin kovin lapsellinen. Johannes vastasi yksikantaan: Niin. Hän on lapsellinen. Emäntä seisoi vielä hetkisen ja odotti, että tohtori sanoisi jotakin. Sitten hän käännähti ympäri lausuen hiukan haikeasti: Ei, täytyy tästä mennä askareilleen, etten häiritsisi tohtoria. Johannes ei väittänyt vastaan.
Kohta sen jälkeen yhtyi heidän seuraansa vankkavartaloinen nuori mies hyvän harmaan hevosen selässä, ja ilmoitti olevansa Hans Hanskuri, Trudchen Pavillon'in sulhanen.
Hän tulee, hän tulee, hän tulee! huusi nuorekas nais-ääni sieltä, purskahtaen sitten täyttä kurkkua nauramaan. Emännän 17-vuotias tytär se oli, Trudchen nimeltään, jonka tämä olisi mielellään tahtonut saada naimisiin. Johannes oli alussa ollut hiukan kohtelias tytölle, tarjonnut pari teatterilippua ja pyytänyt hänet äitineen jonkun kerran ulos ravintolaan.
Kun Johannes koetti jotakin puhua hänelle ja häntä tyynnyttää, hän sai vain vastaukseksi itkunhyrskeiden lomasta: Minun on niin vaikea olla! Minun on niin vaikea! Johannes ei tiennyt, mitä tehdä hänelle. Vihdoin hän sanoi aivan koruttomasti: Eikö Trudchen tahtoisi nousta ylös?
Trudchen on hyvä ja istuu, sanoi hän. Ei ollut tavallista, että Trudchen yksin kävi Johanneksen kamarissa.
Päivän Sana
Muut Etsivät