Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025


Sitten he, äiti ja tytär, polvistuivat suuren vainajan ruumiin ääreen ja alkoivat vuoron perään esittää naisten valitusvirttä laulaen vainajan yhtämittaista ylistystä ja singoten yhä uudestaan ja uudestaan saman kirouksen murhaajaa vastaan. Siitä päivästä alkaen oppi Isolde Vaaleahius vihaamaan Tristan Loonnois'laisen nimeä.

Perämies totteli kuitenkin, ja niin saavuttiin tuohon vaaralliseen maahan. Ensiksikin sai Tristan uskotetuksi Weisefortin miehille, että hänen toverinsa olivat englantilaisia kauppiaita, jotka olivat rauhallisilla tavaranvaihto-matkoilla.

Joka pettää herransa, on ansainnut, että hänet revitään palasiksi villien hevosten välissä ja että hänen ruumiinsa poltetaan roviolla, ja sillä paikalla, minne hänen tuhkansa siroitetaan, ei ikinä enää kasva ruohoa eikä mikään työ siinä menesty; puut ja kaikki vihannuus siinä kuivuu ja näivettyy. Tristan, antakaa kuningatar takaisin hänelle, joka hänet on nainut Rooman lain mukaan!"

Mutta minun luullakseni Tristan on vain erehtyvinään, saadakseen kynsiinsä ne kelpo Skotlannin pojat, jotka tulevat tänne sukulaisiansa tervehtimään.» »Saanko kysyä, eno», sanoi Qventin, »mitä lajia väkeä nuo ovat, joista te puhutte?» »Kysyä saat kyllä minun puolestani», vastasi eno, »vaan enpä tiedä, poikaseni, kenessä siihen lienee vastaajaa.

Nyt kerron teille, arvon herrat, ihmeellisen tapauksen. Tristan oli kasvattanut itselleen kauniin, vilkkaan ja nopeajalkaisen jahtikoiran; ei kuninkaalla eikä kreiveillä ollut sen vertaista avustajaa jousimetsästyksessä. Sen nimi oli

Pappi murti sinetin ja tervehti aluksi kuningasta Tristanin nimessä; sitten, taitavasti selvittäen kirjoitetut sanat, ilmoitti hänelle, mitä Tristan pyysi. Mark kuunteli häntä mitään virkkamatta ja hänen mielensä riemastui, sillä hän rakasti vielä kuningatarta.

»Oletteko mielettömiä, hyvät herrat», sanoi Tristan Erakko. »Eihän kukaan riitelekään teidän etuoikeuksistanne mutta tämä nuorukainen ei kuulu teidän joukkoonne.» »Hän on minun sisarenpoikani», lausui Le Balafré voitonriemusta loistavin kasvoin. »Vaan ei kuitenkaan henkivartijakunnan jousimiehiä, luullakseni», vastasi Tristan Erakko. Jousimiehet katsahtivat hiukan hämillään toisiinsa.

Tristan tuli lähteen luo ja heitti veteen lastut ja risut. Mutta sitä tehdessään hän kumartui lähteen puoleen ja näki sen kuvastimessa kuninkaan kuvan. Oi, jospa hän voisi pysähdyttää lastut, jotka jo pakenevat pois pitkin vierivän veden pintaa! Mutta ei! Ne rientävät nopeasti puutarhan läpi. Naisten asunnossa odottaa Isolde niiden ilmestymistä; jo huomaa hän ne kenties ja rientää ulos.

Kolmantena päivänä, kun Tristan lähestyi sitä telttaa laivankannella, jossa Isolde istui, ja Isolde näki hänen tulevan, pyysi hän nöyrästi: "Astukaa sisään, herra." "Kuningatar", sanoi Tristan, "minkätähden nimitätte minua herraksi? Olenhan päinvastoin teidän läänitysmiehenne ja teidän vasallinne, jonka tulee kunnioittaa, palvella ja rakastaa teitä kuningattarenaan ja valtarouvanaan?"

Kuinka kauan kestää siis hulluutenne? Rohkaiskaa mielenne jaloon ponnistukseen! Katukaa, katukaa!" Tristan sanoi hänelle: "Kuulkaa meitä, sire Ogrin! Auttakaa meitä pääsemään sovintoon kuninkaan kanssa! Antaisin hänelle takaisin kuningattaren.

Päivän Sana

väki-joukossa

Muut Etsivät