Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Millaisia ihmeellisiä muotoja ja värejä silmä saakaan ihailla, mitä saavatkaan ihastuneet aistimet nauttia! Se on se taika, joka iäti houkuttelee meitä ja saattaa meidät turmioon." Nuoren kuninkaan syvä ja jalo liikutus vaikutti Camillaankin. Näiden ajatusten traagillinen voima koski hänen sydämeensä, mutta hän ei tahtonut tulla liikutetuksi.
Hän on älyssään kehittynyt kuin arjalainen eikä ole viidennen juurirodun lapsia. Hän on viisain kaikista, viisaampi valkoista Ilmarista, viisaampi Lemminkäistä, viisaampi mustaa Louhea. Ja kuitenkin hän on traagillinen henkilö, sillä hän on personallisuudessaan murrosajan lapsi eikä eheästi vanhan eikä uuden oma.
Ja hän näkee niin käyvän aina, sillä: Kasimir Leinon runouden pohjavirta on, samoin kuin Kaarlo Kramsun, syvimmältä sisällykseltään traagillinen, vaikka se hänellä vuoroin eleegiseksi kauneudeksi, vuoroin pistäväksi pilkaksi soinnahtaa. Mutta nehän juuri ovat synnynnäisen romantikon tunnusmerkilliset ominaisuudet!
Niinkuin yksinäinen, jylhä vuorenkukkula seisoo Kaarlo Kramsu Suomen runoudessa. Hänen kielensä on kirkas ja kova, hänen tunne-elämänsä karu ja ytimekäs, hänen ajatusmaailmansa selkeä, voimakas ja harvaviivainen, hänen paatoksensa synkkä, teräsharmaa ja syvimmässä merkityksessä traagillinen.
Kaarlo Kramsun runotar on synkkäpukuinen, traagillinen impi, jonka kasvoilla syvä ja totinen elämäntuska kuvastuu. Hän on kansallisuusaatteesta innostunut, mutta sekään ei tuota hänelle täyttä lohdutusta. Hän näkee senkin traagillisessa valaistuksessa. Hän näkee historiallisen ristiriidan herran ja talonpojan, samoin yleisinhimillisen ristiriidan pikkusielujen ja suurten johtajien välillä.
Kuinka sattuvasti tämä on tuotu esiin Lemminkäisen ylimielisessä ja halveksivassa käytöksessä märkähattu karjanpaimenta kohtaan! Juuri voittonsa hetkellä hän antaa tunteensa itseään pettää ja siitä on seurauksena hänen traagillinen loppunsa. Tunteen juuret ovat niin syvällä ihmisen aineellisessa luonnossa, että syystä niitä saa pelätä, ennenkuin ihminen on tyystin »sydämensä puhdistanut».
Kramsun runous ei ole luotu leikkiä laskemaan, ei laulamaan viinin, eipä edes lemmen kunniata. Ainoastaan yksi hiukan onnistuneempi lemmenlaulu hänellä on, vaikka sekin vähäpätöisyys: Sanassaan pysyvä. Mutta muuten hän liikkuu näillä aloilla kuin karhu kaskesmaalla. Hänellä on vain traagillinen tunteensa, hänellä on vain pikimusta, elämän-iloton pohjasävynsä.
Hän aavisti, että jokin ratkaiseva, traagillinen kohta hänen elämässään oli tulossa. Vaikuttaakseen ja toimiakseen täysin määrin tarvitaan tahdon voimaa. Nyt ne hänessä erotettiin, vetämään kukin omalle tahollensa. Hän tahtoi yhtä, mutta teki toista; syntyi juopa tahdon ja toimen välille. Erik tunsi uupumista, huumausta.
Elämän-taiston traagillinen piirre ilmenee, mitä sivistyskansoihin tulee, siinä laissa, että korkeimmalle kohonneita ihmisluokkia ja vallitsevia kansoja, jotka ovat itselleen kasanneet varallisuuden ja elämännautintojen aarteet, säännöllisesti uhkaa sangen pikainen sukupuuttoon kuoleminen.
Tässä on runon Onneton subjektivisesti traagillinen tunnelma jo tulemassa traagilliseksi maailmankatsomukseksi. Kaarlo Kramsu ei oikeastaan koskaan pääse siihen, sillä hän on sitä voidakseen aivan liian vähän älyllinen, tajuperäinen taiteilijaluonteeltaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät