United States or Sri Lanka ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suuressa hädässänsä rukoili hän paljon Toivosen ja itsensä edestä. Kello kymmenen paikolla illalla kuuli hän vähäisen kolinan. Isä ja äiti tulivat Toivosen kanssa. Ja mylläri tarttui tytärtänsä käteen ja sanoi: »Elsa, rakastatkos Toivosta?» hän vastasi ja sanoi: »Onko se minun syyni?
Mutta nämät nuoret miehet, jotka Toivosen tykönä kävivät, naurettiin ja pilkattiin toisilta kylän pojilta; heille pantiin liikanimiä, he kutsuttiin koulumestareiksi ja oppineiksi, ja saivat kärsiä monta pulakkaa ja vastusta.
Joka on heikko, sitä kokekaamme auttaa.» Näin Toivosen puhuttua kaikki ne kaksi neljättä talonisäntää astuivat toinen toisensa perästä hänen tykönsä, ojensivat hänelle kätensä yli pöydän ja siellä olevan kullan, ja sanoivat kukin: »Minä tahdon.»
Niillä ajoin kultalalainen sai ilman velkakirjata eli pantita ja takaukseta, ainoastaan rehellistä sanaansa vastaan, kaupungista lainaksi satoja ruplia ja enemminkin. Silloin oli Kultalassa vielä kultainen aika.» Tällainen Toivosen puhet oli kaikille mieliksi, ja muutamat sanoivat: »Kylläpä se puhuu oikein!» Mutta hän puhui vielä enemmin ja sanoi: »Nyt ei ole enään niin.
Se sai ensi viikolla jonkun kuvan, eli muutaman kopeikan, eli arkin puhdasta paperia siihen kirjoittaaksensa; toisella viikolla taas jonkun muun merkin opettajansa ystävyydestä; ja viimen antoi Toivonen hänelle suuta kaikkein lasten nähden; ja jolle tämä oli tapahtunut, se pääsi sunnuntaina kävelemään Toivosen kanssa, eli, jos sattui olemaan nöyrä eli paha sää, hän sai istua kotona hänen tykönänsä ja katsella suureen kuvakirjaan, josta Toivonen taisi puhua monta kaunista ja opettavaista juttua.
Tätä nähtyänsä toisetkin lapset Toivosta rukoilivat hartaasti, ettei hän heitäkään unhottaisi, ja hän otti heidätkin, koska oli joutilasta aikaa, tykönsä ja opetti heitä. Kaikkia näitä oli hän taikka itse nähnyt eli kirjoista lukenut. Koska vanhemmat, jo enemmin kasvaneet pojat tämän näkivät, tuli muutamillen heistäkin halu, sunnuntaina käydä Toivosen tykönä.
Mutta sitä salaisuuden kaltaista, jolla asia oli peitetty, ja niitä seitsemän vuotta ja seitsemän viikkoa, ja Toivosen puheita, ja pöytää täynnä kultaa, ja sitä komiaa upseeria tähtinensä rinnassa ja sitä synkän pimiätä puoliyön aikaa, niitä ei kukaan saattanut unhottaa, ja se oli heille niin kuin outo uni. »Mikä nyt vaivaa, Heikki?
Hänen vielä puhuissansa, tuli koko joukko nuoria tyttöjä ja poikia Toivosen taloon, kaikki juhlavaatteissa ja parittain kulkein. Jokaisella oli vanhemmiltaan joku pieni lahja vastasyntyneelle; muutamat antoivat lumivalkoista liinaa, toiset sokuria, ja rusinoita, ja manteleita, eli kukkia, elikkä kotikutoja sukkia eli vanttuita, toiset sieviä huonetkaluja, pieniä köökin tarpeita ja senkaltaista.
Meille ei enään uskota mitään kaupungissa eikä maalla, ja kuin jotakuta tahdotaan haukkua roistoksi eli petturiksi, sanotaan: se on Kultalalainen.» Tästäpä nousi nurina ja tohina kokouksessa, ja kaikki vihapäissä Toivosen päälle, niin että Elsa rukka oli sangen suuressa pelvossa. Sillä hän seisoi siellä likellä, tarkkaan katsellen Toivosta, josta hän piti varsin paljon.
Toivonen katsoi perään että kaikki oli oikeen tehty; ja sitten kukin pikku opettaja antoi lasten luokassansa selkiällä äänellä sanoa puustaveja, tavauksia, sanoja ja sanain yhteyksiä. Ei kukaan toistansa estänyt. Toivosen silmät ja korvat olivat kaikkialla ja hiljaisella äänellä hän ojensi siellä ja täällä mitä väärin sanottiin.