Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025


Mitähän isännät tehnevät, kun rosvo-orjat tuollaisia julkenevat? Enkö nähnyt sinua, kelvoton, kun väijyksissäsi kaappasit Damonin kauriin, Lyciscan kovasti haukkuissa. Ja kun huusin: "minne tuo nyt rientää? Tityrus, korjaa karjasi!" Silloin sinä jo olit saraheinikossa kätkössä. Damoetas.

Sillä välin eivät käriä-ääniset metsäkyhkyisesi, joita hoitelet, eikä turtturi-kyhkysesi lakkaa kyhertelemästä korkiasta jalavasta. Tityrus.

Meliboeus. Tityrus! Sinä vaan lepäilet tuuhian saksantammen suojassa ja soittelet hienolla huilullasi maaseutuisia lauluja; me jätämme isänmaamme alueen ja ihanat kedot; me pakenemme syntymätienoiltamme; sinä, leutona puitten varjossa, annat metsäin kaikuilla sorian Amaryllisi nimeä. Tityrus. Oi Meliboeus! Jumala on suonut meille tämän tyvenen elämän.

Usein ennusti sitä paha-aaveinen variski ontelosta raudustammesta. Mutta sanosta minulle, Tityrus, kumminki, kuka tuo Jumala onpi. Tityrus. Kaupungin, jota Romaksi kutsuvat, pidin, tuhma, tämän meikäläisen kaltaisena, jonne meidän, paimenten, usein on tapa ajella lampaitten hentoja sikiöitä.

Näin tiesin penikatki koirain, näin vohlatki emäinsä näköisiksi; näin oli tapani vertailla isoja pienempiin. Mutta minkä verran kypressin on tapa korottaa latvansa notkeitten heisipensaitten seassa, saman verran tämäki kaupunki korottaa päänsä muitten keskellä. Meliboeus. Ja mikä oli sinulla niin tähdellisenä syynä saada Romaa nähdä? Tityrus.

Itse häätelen, murheellisna, vuohiani pois; ja tätä, Tityrus, tuskin saan enää edemmäksi; sillä tänne tihiään pähkinäpuistoon jätti se vastikään kaksoiset, karjan toiveen, jotka se, voi kuitenki! paljaalle kalliolle synnytti. Tätä onnettomuutta muistan ukkosen lyömäin tammien usein minulle ennustaneen, jollei mieleni olisi nuria ollut.

En ole enää lauleskeleva; ette, vuohiseni, saa enää paimentaissani nykkiä kukoistavaa cytiso-pensasta ettekä karmeita pajupensaita. Tityrus. Kuitenki taidat tämän yön levätä täällä kanssani vereksellä lehtivuoteella. Minulla on lienteitä hedelmiä, pehmeitä kastaneita ja kyllältä juustoa. Ja jo nousee savu tuolla kaukana maakartanoitten katoilta, ja varjot kaatuvat pitempinä korkeilta vuorilta.

Te pojat, jotka poimitte kukkasia ja maan pinnalla syntyviä mansikoita! paetkaat täältä: kylmä käärme piiloittelee ruohikossa. Menalcas. Lampaat! Elkäät kulkeko liika kauvas. Ei ole rantaan uskomista. Jääräki kuivailee vielä villojansa. Damoetas. Tityrus! Estä virralta syömässä kulkevat vohlat. Aika kun tulee, aijon itse pestä ne kaikki lähteessä. Menalcas. Pojat! Ajakaat lampaat suojukseen.

Kaunis on, Menalcas, tämä sauva yhtä-suurilla pahkoillaan ja vaskituksellansa. Kuudes Ecloga. Silenus. Syracusan värsyillä näki Thaliani hyväksi ensiksi huvitella itseänsä, eikä hävennyt asuskella metsissä. Yrittäissäni laulamaan kuninkaista ja tappeluista nykäsi Phoebus minua korvasta ja sanoi; "kuules Tityrus! Paimenen tulee ruokkia lihavia lampaitansa ja laulella halvempia aineita."

Nyt susi itsestään paennee lampaita; nyt kova tammi kantanee kultaisia omenoita; nyt leppä kasvanee narcissia; nyt tamariskin kuori hikoillee lihavata merikiveä; nyt tarhapöllö kilpaillee joutsenten kanssa; nyt Tityrus lienee Orpheon vertainen, Orpheus metsissä, Arion delphinein keskellä. Huiluni! alota kanssani Maenalilaisia värsyjä. Muuttukoon kaikki vaikka syväksi mereksi. Hyvästi metsät!

Päivän Sana

merilinnan

Muut Etsivät