Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Prinssi tuijotti häneen ilmeettömillä punareunaisilla silmillänsä: »Ettekö te sitä ole ennen tiennyt?» »En ... kuka hänen vaimonsa on?» »Señora Leemans, eräs kuuluisuus, joka...» Kuningas vavahti Señora-nimen kuullessansa ja kysyi: »Hän on siis juutalainen?...» »Luultavasti...» Seurasi lyhyt vaitiolo.
Rooma ei tiennyt aavistaa mitään, ennen kuin yht'äkkiä joukko sotamiehiä tunkeutui kaupunkiin ja surmasi koko joukon kuolemaan määrättyjä henkilöitä. Juhlallisesti marssivat sitte triumvirit sotajoukkojensa etupäässä kauhistuneesen kaupunkiin.
Taukosi viimein sekin ja Silvi siirtyi älyttömän näköisenä, horjuvin askelin, karsinapenkin luokse, heitti penkille hanurinsa ja mötkähti penkille pitkäkseen. Eikä tiennyt mitään, vaikka päällään sysäsi hanuriaan niin että se rämähtäen putosi penkiltä lattiaan.
Kummastellen katselimme puhuvaa impeä. Hänen äänensä sointu teki ihmeellisen vaikutuksen: kaikki katselivat häntä ihmetellen, sanaakaan sanomatta. Mitä tarkoitat, Esteri, sanoi Matti levottomasti. Oih, hän vastasi, mieleni oli niin kummallinen, ett'en tiennyt mitä puhuin. Ja häveliäänä istui hän tuolille.
Tyttö katsoa tuijotti silmänräpäyksen ajan epätietoisena hänen kasvoihinsa, sitte loi hän silmänsä maahan, ja hänen otsansa ja poskensa kävivät taas kuolon kalpeiksi. Hetkinen kului siten, eikä kumpikaan tiennyt sanaakaan sanoa.
Kesällä oltiin isän maatilalla, ja Almakin oli kutsuttu sinne. Eräänä iltana elokuussa, vähää ennen Alman lähtöä, olivat he soutelemassa Alman kanssa. »Nyt jos koskaan»! päätti Antti. Hän seisautti aironsa, tuijotti synkästi veteen, mutta sitten hän taas alkoi soutaa ja souti raivoisasti. Hänen täytyi se sanoa nyt! Mutta ei hän uskaltanut aloittaa. Eikä tiennyt, miten aloittaisi.
Tuulen löyhäys, joka paiskasi akkunan kiinni, herätti Amrein; hän ei tiennyt, millä tavoin hän oli tullut vuoteelle, ja nyt oli päivä. Niinkuin laulussa sanotaan. "Ei niin kovin hehkumalla Polta kuuma tulikaan, Kuin salainen lempi syömmen, Josta yksin tiedät vaan..." Niin lauloi Amrei aamulla seisoessaan kotavalkean ääressä, muiden maatessa vielä makeinta untaan.
"Minun täytyy elää vielä kerran, minun täytyy", kuiskasi ääni Gabriellen tunnossa, toinen ääni taas yhtä innokkaasti vastasi: "en voi eritä hänestä, en voi elää ilman häntä, on mahdotonta..." Eikä kumpikaan tiennyt, kuinka kauvan siinä istuivat.
LEENA-KAISA. No, eipä sillä. Hän jo houraili, kun hänelle asiasta kerrottiin. Tuskin hän sitä oikein tajusikaan. RISTO. Olipa se edes hyvä. LEENA-KAISA. Mutta kankaasta hän oli suuressa tuskassa. Pelkäsi rouvaa vallan kauheasti. RISTO. Niin, kangas, näet! Se oli totta, se. Vai oli hän siitä tuskassa. No, olisihan se kyllä saanut olla meiltä tekemättä, kun tuon olisi tiennyt.
Jos upseeri olisi hänelle lausunut: "Tunnin kuluttua te olette kuollut!" se ei olisi häntä niin kauheasti hämmästyttänyt ja jos kohta olisi hänet rautoihin pantu, siihen hän oli mielensä valmistanut. Mutta sitä vaan ei hän ollut tiennyt pelätä että hänen nimeänsä ei tunnettaisi! "Mitä lajia te olitte?" kysyi sotaherra. "Soturinako? Valtiopäivämiehenä? Hallituksen jäsenenä? Virkamiehenä?"
Päivän Sana
Muut Etsivät