Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025


Tauno muisteli lyhykäisyydessä, mitä nytkin oli lukenut: Niin, tietysti se oli joku ompelijatar tai muu mamseli, joka oli työssä rikkaassa talossa kaupungissa. Kaunis hän oli, no, se on selvää, ja nuori, mutta kalvakka ja vähän jo kuihtunut, köykyssä kun istui aina ja ompeli; ja surumielinen, tumma oli hänen katseensa, milloin hän työnsä yli kadulle silmäili.

Rantaan saapuessaan Tauno näki jonkun ajavan aika pöläkkää maantietä ka, Isontalon isäntähän se oli, kylläpä synkän näköisenä ja juuri kuin häpeissään. Vähän häpeissään se olikin Isontalon Antti. Jos olisi hevonen ymmärtänyt, olisi se saanut kuulla ukon kiukuttelevan: Perhana, vasikannahat...! Kun minä vielä hupsuttelinkin, vanha mies! Kuka olisi uskonut tytönnappulaa?

Näin kuluttelimme aikaamme illan tuloa odotellessa. Luulen, että isä on pian kotona, sanoi rouva Davis, kun oli viimeistelysilmäyksen heittänyt kaikkiin varustuksiin. Tule, Tauno, huusi Irene, minä näytän sinulle nyt isän kuvassa, että voit jo ennen tuloaan tutustua hänen piirteihinsä. Ja kädestä taluttaen hän vei minut perhesalonkiin, jossa oli seinällä maalattuja kuvatauluja.

Vaan ennen sitä käykäämme katsomassa laivaa, että sinäkin näkisit läheltä, millainen se valtameren kyntäjä oikeastaan on. Minä olin tullut hänen luoksensa. Hän puristi minua kovasti rintaansa vasten. Kuule, Tauno, tahtoisitko sinäkin tulla merimieheksi? Minä en vastannut. Minua värisytti, sillä tunsin, että isäni ei ollut sama kuin ennen. Tuntui koko olentonsa muuttuneen.

Ota minut mukaan soutamaan. Ei sinusta ole. Oli Yrjö ollut joskus matkassa, mutta ei Tauno hänestä nyt huolinut, haittana se vain olisi ollut. Tulethan iltaselle kotiin, kysyi äiti, perunasäkkiä tuoden. Jos joudun, ja joudunhan minä, kaunispa nyt on sääkin. Helteistä oli vesilläkin noin keskipäivän aikana, ja Tauno viskasi takin yltään. Mutta herttaista oli, oli keskikesän suloa.

Ei ollut edes viides päivä heinäkuuta vielä aivan lopussa, kun Tauno tuli kotiin ja hiipi kamariinsa, hiipi hiljaa kuin pahantekijä töitään pakoon. Kauan hän vielä seisoi siellä yksin ikkunan ääressä ja katsella tuijotti miettivänä ulos myrskyävään luontoon. Hyvin se oli säännöllistä maisterin elämä.

Soudatko sinä Leppälahdelle asti tänään, kysyi äiti, kun Tauno päivällisen jälkeen kantoi pyydyksiään rantaan. Enpä tiedä. Kyllähän näitä koukkuja sinnekin asti riittäisi, ja hyvät kaislikot siellä on. Miksi niin?

Matkustelin ulkomailla silloin, kun tutustuin Tauno Tavastiin. Levoton luontoni oli ajanut minut liikkeelle ja karkoittanut kotimaastani sekä kiidätti sitte ympäri Euroopan, kaupungista kaupunkiin. Vanhempani olivat kuolleet, ja omakseni oli jäänyt hyvä perintö. Tempasipa kuolema minulta elämäni unelmankin, nuoruuden rakkauteni esineen. Tuolla rakkaalla haudalla myös iloni hautasin.

Toverini huomasivat sen ja kysyivät kummastuneina: Mikä sinuun tuli, Tauno? Seuraavana päivänä ja aina siitä lähtien säännöllisesti olin minä tuolla uimarannalle menevällä tiellä, mutta uimaan ei minua haluttanut. Milloin tovereja lyöttäytyi matkaani, koetin minä tekeytyä innokkaaksi tenniksen pelaajaksi. Tenniskenttä ja verkko oli nimittäin tien ohessa nurmikolla.

Silleen ne kiertelivät siinä ajatukset ympäriinsä asiasta toiseen, ja moneen kertaan kiertelivät, ja kirkkaita salakoita nousi sillä välin tiheään ruohikon rinnasta. Koukut oli pantu ja Tauno souti rannalle päin. Ihan lahden pohjukkaan asti hän ei viitsinyt kiertää nientä, vaan laski siihen, missä maantie kulkee aivan rantaa, josta oikotietäkin pääsi Könösen mökille.

Päivän Sana

anteckna

Muut Etsivät