Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Rusko kääntyi ympäri ja kohosi pystöön ylpeästi kaikkien ympärillä olevien ihmeeksi, sitten paneusi se rivakkaan juoksuun. »Muhkea poikaseni», nyökäytti nuori isäntä ja kietoi pehmeän, lämpöisen vällyn ympärilleen; kaikki lapsuuden muistot tulvivat vilkkaasti hänen mieleensä, ja kevein sydämin ja vakavalla kädellä ohjasi hän tulista juoksijaansa talvi-illan hämyssä kotia kohden.
"Jumala on siellä niinkuin täälläkin..." Tuvassa Martta tuuti poikaa nukkumaan; Tapani paulotti verkkoa, jonka työn Topias oli alottanut, mutta viimeaikoina milt'ei kokonaan laiminlyönyt. Takassa paloi pystyvalkia iloisesti, räiskyen. Liekit yhä yltyivät ja yltyessään valaisivat laineetkin seinien veistoksissa. Yliluonnollista tenhovoimaa on talvi-illan iloisessa valkiassa.
Yksin istui Ester. Hän ikävöi ja itki. Kun talvi-illan pimeässä rakennuksen nurkat paukkuivat ja vihainen pohjan viima löi vasten ikkunoita, juoksi Ester ulkoportaille, koetti kuulostaa, joko kulkuset kilisisivät. Sisällä hän oli kuulevinaan. Mutta ei hän toki vielä tullutkaan. Yö oli niin kammottavan pitkä. Parempi, kun tulisi aamulla.
Hän pani merkille, etteivät linnut vähääkään pelänneet Kirstiä, joka niinikään ruokki niitä; mutta Mirandaa kohti hän huomasi niiden osottavan vilkasta, jopa kilpailevaa kiintymystä, pyrkien kateesti koskettamaan hänen kättään, jalkaansa tai hameenhelmaansa, kun hänellä ei ollut tarjota minkäänlaisia herkkupaloja. Ja eräs toinenkin näky talvi-illan hämärtyessä teki häneen oudon vaikutuksen.
Tosin hän ei tavannut tyttöä liljojen ja punaruusujen keskellä, vaan verenpisarain ja kurjenpolvien, joiden himmeät, tomuiset lehdet kehystivät häntä varsin viehättävästi. Talvi-illan rusotus hohti jäätyneestä ikkunasta sisään ja levitti ruusuharsonsa hänen kasvoilleen. Tai kenties jälleennäkemisen ilo sai hänet punastumaan.
Kirkas talvi-illan täysikuu valaisi kolmenkymmenen viiden asteen kylmäämää lumista kenttää, jota myöden poika mennä laapusteli toista puhtokuntaa kohden. Oli niin kirkas kuutamo, että pojan rinnalla hänen eteenpäin rientäessään kulki aina himmeä varjo. Hänen matkallansa oli iso valtava joki ja sen toisella puolella oli tuon toisen puhtokunnan laajat peltovainiot.
Meni miettiväksi Anssin mieli, muisti kotia ja vanhempia. Mitä sanoisikaan isä, äiti, mitä vaari, jonka silmäterä oli Anssi aina ollut, näin kun lähti omin luvin sotaan poika. Jäi vain pieni veli heille, vielä lapsenkengissänsä kulkevainen. Ladon harvan seinän läpi loisti suuri, kylmä, yksinäinen tähti talvi-illan yöksi tummetessa. Oli jalkeilla jo poikaparvi aamun vihreänä sarastaissa.
Kenties johtivat talvi-illan tähdet ajajien mieleen jotakin kaukaista, iankaikkista. Taikka ajatteli vanha kirkkoherra noita tähtiä, jotka hänen henkensä silmiin kimmeltelivät uuden ajan taivaalta, noita heräävän kansanhengen ilmiöitä. Olihan hänen ainoa poikansa nuori ylioppilas, joka kotiin palatessaan aina toi pääkaupungista milloin minkin uuden kirjatuotteen.
"Saammepa nähdä, miten käy, kun jokainen tulee oikealle paikalleen", sanoi hän lopulta. Hän odotti, kunnes olivat palanneet takaisin pieneen salonkiin, hän ei sanonut mitään, ennenkuin he istuivat sulettujen ovien takana, takkatulen ääressä, talvi-illan syvässä hiljaisuudessa. "Ystäväni, niinkuin olen sanonut, tarvitsen minä pian teidän apuanne.
Hän muisti hyvin sen talvi-illan eräitä vuosia sitten, jolloin isä oli hänet tallissa piiskannut ja jolloin hän oli karannut kotoa. Vanhempien esivalta oli jo silloin häntä syvästi katkeroittanut. Sen jälkeen hän oli tullut tuntemaan erään toisen esivallan, joka oli häväissyt hänet. Molempien sanottiin olevan jumalasta. Molemmat esiintyivät hänelle pelkkänä väkivaltana.
Päivän Sana
Muut Etsivät