Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
"Ei", vastasi Maria; "pahempi on valloillaan kuin tuli. Huone on täynnä selooteja, jotka ryöstävät ja hävittävät mitä minulla on ja tappavat jokaisen ken vaan vastustaa." "Missä on isäni ja äitini?" huudahti Naomi. Hän juoksi rakennusta kohden, mutta pysähtyi äkkiä ja lisäsi: "Ja missä on pieni David?" Maria pudotti kantamansa kalliin takan.
Hän piti Gunnaria toisella kädellä ja Liviä toisella ja molempia yhtä lujasti. Itse seisoi hän heidän välillänsä, nauroi toisella silmällä ja itki toisella. Gunnarin läsnä ollessa oli Aslak nöyrä ja ujo, pysyi takan nurkassa halvimmassa paikassa, ei puhunut paljon, mutta kuunteli sitä tarkemmin.
Hän oli sytyttänyt kynttilän, ottanut kutimensa esille ja odotti isäänsä. Oveen tartuttiin ja Gunnar astui sisään. Vedenpisaroita riippui hänen hiuksissaan ja tippui nutustaan, joka oli sateesta kiiltävä. Hän ei sanonut mitään, astui vaan takan ääreen, riisui nutun päältänsä ja levitti sitä valkean eteen.
Hyvin yksinkertaista elämää vietimme isän eläessä, hän tahtoi näet noudattaa samoja tapoja kuin isänsäkin. Perähuonetta käytimme ainoastaan pyhinä; viikon muina päivinä istuimme palvelusväen kanssa. Isäni istui tavallisella paikallaan takan luona ja minä häntä vastapäätä äitini nojatuolissa, pienen pöydän ääressä, pöydällä paloi yksi ainoa kynttilä, jonka pidimme kaikille riittävänä.
Hän alkoi hääriä ja puuhata, juoksi edestakaisin porstuan ja tuvan välillä! mutta kuin hänen vihdoin täytyi levätä, ja hän istui takan ääreen, kuunteli hän tarkoin hiljaisuudessa, kunnes ilta tuli, ja yö tuli, ja yksinäisyys teki hänen mielensä niin raskaaksi, että tuntui kuin kivi olisi vieritetty hänen rintansa päälle: "Mutta kyllä kai se helpoittaa, kun päivä tulee, pojan viha asettuu varmaan, kun hän ruokaa kaipaa!"
Hän on vielä toimessa, tämä nainen; se näkyy hänen silmäilyksistään, jotka alinomaa lentävät takan viereen rahille, missä erinomaisen ihana neljäntoista vuotinen tyttö istuu. Näistä silmäilyksistä osaamme arvata, että hän, mikä tässä makaa, on äiti. Niin ei silmäile kukaan muu. Ja tyttö! Hän nousee.
"Mutta, äiti", minä sanoin, "minä en ole mikään nuori tyttö, minä olen kuusikolmatta täyttänyt; ei herra Reichenbach ole minusta vanha enkä minä ole koskaan huomannut, että hän on paljaspäinen, eikä hän minun parissani suinkaan ole vähäpuheinen." "Oikein, Elsa", arveli äidin-äitimme, nauraen sopestansa takan äärestä. "Antakaat, isä ja äiti, näitten molempain kahden kesken päättää asia.
»Aina muistan erään illan, kun eukkoineni seisoin, kumpikin väsyneenä ja uupuneena päivän työstä ja ponnistuksesta, oman huoneemme sisupuolella, josta nyt jo oli ulkona raivaavan myrskyn ja sateen suojaa. Voi kuinka se tuntui hyvältä, kun oli toivossa saada oma huone, jossa sai elää ja olla, kenenkään nurisematta, aivan oman mielensä jälkeen. Siinä seisoimme kauvan aikaa seinän nojalla, ja sydämessämme tuntui semmoinen onni, etten luule sen isompaa onnellisuutta olleen yhdelläkään kuoleman-alaisella. »Milloinkahan luulet pääsevämme tänne asumaan?» kysyi eukkoni. »Viikon päästä», arvelin minä, ja viikon päästä sinne tultiinkin asumaan, vaikka en ennättänyt saada lattiaakaan aivan valmiiksi. Voi kuinka nyt tuntui hyvältä, kun pääsi omiin huoneisiin, jotka olivat niin iloiset ja puhtaat, ja iloinen valkea palaa lekotteli takassa ja lämmitti ja valaisi niin lempeästi ja otti vastaan niin lämpimästi nuot kodittomat. Sitä lumoavaa vaikutusta ei ollut eukkoni voimakas vastustamaan. Hän nakkausi likelleni, kiersi molemmat kätensä kaulaani ja siinä tovin vaitioltuansa, virkahti viimein: »mies olet sinä». Me ymmärsimme hyvin toisemme; olisinpa luullut siinä kohtauksessa olleen kuvamaalarilla ainetta. Samassa tuokiossa rupesi takan luona olevassa korissa vaatekääry liikkumaan ja samassa myös kuulumaan sieltä pientä kireätä ääntä; se myös oli vastatullut muuttolainen, nuorin lapsemme, joka ei vielä voinut iloita eikä surra, ja joka tämän maailman vaivoista huolimatta vaan vaati tarpeitansa.
Woi kun se on paha, kun ette te näe lukea, sitten olisi teillä paljon hupaisempi." Ennenkuin ukko oli ennättänyt mitään wastata, oli nuorukainen heittänyt isänsä kaulasta irti, mennyt takan luo ja ottanut päreeseen walkean.
Mutta suokaa minun nyt toimittaa asiani. Onko teillä valituita kaloja minulle?" "On kyllä," vastasi vaimo suopeasti. "Tulkaa itse, kunnian herra, katsomaan, ja etsikää, mitä teille sopii." Herra pastori läksi kalastajan vaimon ja Liddyn kanssa, jonka toimi takan ääressä jo oli päättynyt, kalaveneelle, jossa oli melkoinen määrä meren asukkaita kala-arkussa.
Päivän Sana
Muut Etsivät