Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Siinä talossa kuitenkin, jossa minä olin 1:sen plutonan kanssa, ei ollut kristinsielua jälellä, me siellä yksin sen yön pidimme isännyyttä. Tammikuun 26 päivän aamulla k:lo 7 lähdimme taas marssimaan eteenpäin, jättäen Hermanlyn taaksemme kaikkine kauhistuksinensa.
Kun katsoin taaksepäin, näin kookkaan miehen rajulla voimalla tunkeutuvan ihmisjoukon läpi ja viittaavan kädellään, ikäänkuin olisi hän tahtonut pysäyttää junan. Se oli kumminkin jo myöhästä, sillä vauhti oli lisääntynyt, ja seuraavassa hetkessä jäi asema taaksemme. "Varovaisuudestamme huolimatta pääsimme töin tuskin pakoon", sanoi Holmes nauraen.
Hulluna kuin olin minä uskon aivan lujasti, että silloin olin kerrassaan hulluna tunsin kuitenkin sydämessäni vähän sääliä vanhaa miestä ja hänen seuralaisiaan kohtaan. Mielelläni olisin myös, jos mahdollista, pelastanut miesparan vieressäni. Mutta me kuljimme semmoista vauhtia, että kaikki pelastus oli mahdotonta. Vicenza jäi taaksemme me olimme siitä vain vilahdukselta valoa nähneet.
Siitä huolimatta ei hän näyttänyt ollenkaan kadottaneen rohkeuttaan eikä hänen notkeutensa vähenneen. Minun täytyi ihmetellä miehen kestävyyttä. Ensimäisten yön varjojen laskeutuessa kuulimme viimein torven törähdyksen ja vilkaistessamme kanervien yli taaksemme näimme sotamiesten alkavan kokoontua. Hetken kuluttua he olivat jo laittaneet nuotion ja asettuneet melkein keskelle erämaata yön pitoon.
Hän oli silloin jo siinä iässä, jolloin ihminen näkee toisella puolellaan kuluneen nuoruuden, toisellaan harmaana sarastavan vanhuuden iässä, jolloin me olemme kiihkeämpiä kuin koskaan ennen vakuuttamaan, ennenkuin on myöhäistä, itsellemme sitä, minkä olemme huomanneet välttämättömäksi elämämme nautinnoksi, elämän, jonka valoisan puolen olemme taaksemme jättäneet.
Tarkastelin häntä salaa ja näin hänen, jännittynyt eloisuus noissa muuten veltostuneissa piirteissä, silmillään uteliaasti vertailevan toisiinsa itse maisemaa ja sen kuvaa. Oletteko tämän talon miehiä? kysyn häneltä kerran, kun hän oli tullut aivan meidän taaksemme. En, vastaa hän sivumennen ja hajamielisesti. Ettehän te ole renkikään? Renkikö?... En ole renki.
Hän palasi sitten, lausui muutamia sanoja Kristoferille, vetäytyi joukkoinensa vähäisen matkan päähän meidän taaksemme ja seurasi meitä, siksi kuin olimme aivan likellä Erfurtia. Silloin hän kannusti hevostansa, ratsasti isäni viereen ja sanoi kiireesti: "te olette nyt turvassa ettekä tarvitse enää mitään saattoa."
Ma hälle: »Kasvos, joita kuollehina jo itkin, yhtä tuskaisasti mua taas itkettää, kun nään ne vääntyneinä. Siks lausu Luojan tähden, teitä mikä noin kuorii! Kummastelen; voi ei haastaa, ken muuta miettii, siks en vastatakaan.» Hän mulle: »Luojan ikineuvo luonut taaksemme jäänehesen puuhun, veteen on voiman, josta niin me näivetymme.
Päivän Sana
Muut Etsivät