United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Itse asiassa ei mikään maan päällä ole täydellistä. Mutta teidän kuvauksenne 19:nnen vuosisadan sivistyksestä oli niin synkästi väritetty, että ylioppilaat, jotka hekin tietävät jotain noiden päivien historiasta, eivät mitenkään voineet innostua luennostanne.
"Tunnen", vastasi vanhus, synkästi. "Sano, ken hän on." "Ken?" lausui ukko leimahtavin silmin. "Ken?
Niinkuin nuoren pariskunnan ensimmäiselläkin lähdöllä, jäi Juho nytkin seisomaan yksin kujalle, jota hän kauwan katsoi synkästi heidän jälkeensä sittenkin wielä, kun he jo aikoja oliwat näkymättömiin kadonneet. Kului taas joku aika niin tuli taas Perälään tietoja Mikosta.
"Lapsi, mihin sekaannutte?" vastasi hän synkästi. "Minun täytyykin, näen mä, käskeä näitä sopimattomia kieliä vähän hillitsemään lavertelemishalunsa!" Hän vaikeni hetkeksi ja loi silmänsä veli-vainajansa kasvoihin. "Ei", lausui hän sitte lempeämmin, "surullinen seikka ei tapahtunut Karolinenlustissa. Pelottaako se ajutus teitä?"
Sillä yksi heistä neuvoi minulle, missä paikassa tapaisin sinut samainen epäilemättä, joka on toimittanut sinut näiden kreivittärien oppaaksi.» »Mitä me voimme tehdä?» vastasi Hairaddin synkästi. »Nuo miehet kohtelevat meitä samoin kuin paimen lammaslaumaansa; he suojelevat meitä jonkun aikaa, ajavat sinne tänne, minne vain tahtovat, ja lopuksi aina vievät meidät teurastushuoneeseen.»
Mutta: äänet ilmassa kuiskivat hänen korvaansa kummia sanoja ja niihin vastasivat toiset syvältä hänen sydämestään. Ja punoutui niiden välillä seuraava keskustelu: »Kuka olet, outo matkamies? Mistä tulet ja minne menet? Miksi niin synkästi otsaasi rypistät? Miksi näytät niin miettivältä? Eikö maamme miellytä sinua vai suretko sitä, että täytyy sinun täältä jälleen myrskyn maailmaan?»
Ja hän kokosi kaiken loukatun arvonsa ja kaiken siveellisen kauhunsa ja manasi Jumalan kirouksen kaikkien niiden niskaan, jotka tiesivät olevansa tähän tekoon syypäät. Hän kirosi heidät synkästi ja kiihkeästi, kirosi ajalliseen ja iankaikkiseen kadotukseen. Rehtorin kirous tunki läpi luiden ja ytimien.
»Tiedättekö mitä tuo on?» kysyi kapteeni synkästi. »Siellä murtuvat laineet salakareja vastaan», vastasi Alan. »Mutta nythän te tiedätte missä ne ovat ja muutahan teidän ei tarvitsekaan tietää.» »Niin kyllä», lausui Hoseason, »jos se olisi ainoa.» Ja ikäänkuin hänen sanojensa vahvistukseksi kohosi samassa kauempaa etelässä toinen vesipatsas ilmaan.
Minun sisääntulostani ei hän ollenkaan välittänyt eikä liikahtanut, vaikka kapteenikin tuli kohta perästäni ja nojautui vierelleni lavitsaa vasten silmäillen synkästi perämieheen. Minä pelkäsin, syystä kyllä, Hoseasonia; mutta vaistomaisesti käsitin, ettei minun juuri nyt tarvinnut olla peloissani hänen tähtensä.
Anna oli tuskassaan vaipunut maahan polvillensa ja tuijotti taivasta kohden ikään kuin hän olisi tahtonut saada sieltä alas äsken kirkastuneen tähden avuksi, se oli kuitenkin liiaksi myöhäistä, kaikki oli mennyt, kaikki oli hiljaisena paitsi koski, joka yksitoikkoisesti ja synkästi kohisten jatkoi kulkuansa ja viskasi pirstotun ruuhen ja Yrjön ruumiin kiehuvaan pyörteesensä.