Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Nyt oli aivastuksen henki taas tullut Sylvesterin päälle Rauhalinnan teaterin suflöörikojussa. Alfons tiesi, että nyt ei enää mikään voima maailmassa voi pidättää lähenevän ukkosen repeämistä. Sylvester aivastaa pian kojustansa, ja onkos se sitten inhimillistä aivastusta!
Ei totta toisen kerran sinun nenäsi pienene ollenkaan!" Ja Kaarle kreivi kaikessa ystävällisyydessä napsautti hyppysillään Sylvesterin nenälliseen ihmeesen. Kaarle kreivissä oli erinomainen halu napsauttaa siihen joka kerta kuin vaan sen näki.
Satakunta kynttilöitä paloi seinillä näyttölavan edustalla, ja tämän äärellä kohoeli Sylvesterin suflöörikoju.
"Niin, se on puoleksi jo valmiina, ja toivon sen piakkoin saavani aivan loppuun. Mutta minun on ensin pariksi päiväksi mentävä kaupunkiin sitä varten. Minä lähden jo tänään. Sylvester seuratkoon minua." Ja pian läksi kreivi kaupunkiin Sylvesterin kanssa. Mutta kuka oli tämä Sylvester, jota ei edes karahteerattu millään kunnianimellä, vaan sanottiin noin vaan yksinkertaisesti: Sylvester?
"Mutta," lisäsi hän, "käskepäs Sylvesterin tuoda tänne pullollinen hyvää Bordeaux'tasi. Käske tuoda tänne sinun kamariisi vaan, minä täällä hiljalleen sitä tyhjentelen. Hahaha! Mutta kas tuollahan Sylvester astuukin niin totisena, kuin ei olisi rotat särkeneetkään tänään pulloja! Astu tänne sinä vanha, uskollinen Sylvester, Rauhalinnan juomanlaskija! Käypäs mulle pullollinen vanhaa Bordeaux'ta.
Täällä asui Kivi vv. 1863-1870, jolloin hän hermoheikkona vietiin ensin erääsen sairaalaan Helsingissä, sitten mielipuolena veljensä luo Tuusulaan. Siellä hän kuoli Sylvesterin päivänä, 31 p. jouluk. 1872. Näin synkkä ja lyhyt oli miehen elämäntarina, joka lähinnä Lönnrotia on syvimmin vaikuttanut kansalliskirjallisuutemme syntyyn ja kehitykseen.
"Olen pannut, armollinen herra; mutta ne mahtaa olla hirmuisia rottia, kun eivät käy satimeenkaan, pulloja särkevät vaan, niin että on oikein kauheata." Niin uskollinen viininvartija oli Sylvester, mutta mitäs tehdä, kun kellarissa oli niin pahoja rottia! Sylvesterin nenä oli tunnettu ympäri koko pitäjän, ei ainoastaan punaisuuden, vaan myös aivastamisen tähden.
Tapahtuipa muutamana talvipäivänä, vieläpä juuri Sylvesterin päivänä, että molemmat lapset läksivät metsään ansojansa kokemaan; sillä siellä oli viljalta jäniksiä ja metsikanoja. Ja äläpäs mitään; oli kun olikin Sylvesterin ansassa jänis, ja Sylvian ansassa taasen oli metsikana.
"Vetäkää yht'aikaa tomppelit," kuuluu viimein niinkuin maan alta Sylvesterin ääni. Salissa räjähtää nauru, mutta viimeinkin katoaa ylä-ilmoihin kultatähtinen sinitaivas Rauhalinnan liiterissä. Hiljaisuus vallitsee. Näytelmä alkaa. Esiripun kujeellinen nouseminen oli tehnyt näyttelijöille vähän häiriötä.
Samalla huomasivat he Sylvesterin ja Sylvian, jotka olivat kavunneet aidalle, voidaksensa oikein tarkkaan nähdä kuninkaallisen perheen, ja Sylvia laverteli iloissansa niin, että kuivettunut aita työnsi suuria viheriöitä lehtiä hänen ympärillensä. "Kas tuolla seisoo kaksi sievää lasta", sanoi kuningatar. "Tulkoot tänne reen luo." Lapset tulivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät