United States or Libya ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Te saatte sen kahdeksasta francista," vastasi Battisto; "me möimme kaksi niistä eilen kymmenestä francista kappale. Se on Rooman lähellä olevan, Caius Cestius'en haudan kuva." "Haudanko kuva!" huudahti Christien, kovin hämillänsä ollen. "Hirveätähän olisi antaa sellainen lahja morsiamelleen." "Hän ei voi arvata, että se on hauta, jollette sano sitä hänelle," vakuutti Stefano.
Jo vuonna 1451 muutti perhe San Stefano nimiseen Genovan esikaupunkiin, jossa jatkettiin kankaan-kutomista ja elettiin kuin ennenkin. Siellä syntyi sille vielä tyttö Blanchinetta ja nuorin poika Diego. Pojat antautuivat kaikki isän ammattiin, kuten ajan tapa vaati; eikä heillä ollut mitään valitsemisen oikeutta. Ammattikunnan koulumestarilta oppivat he lukemaan, kirjottamaan ja lukua laskemaan.
"Hän jäi Interlakeniin," vastasi italialainen. Sekä hänen äänessään, että kasvoissaan oli jotakin vallan outoa ja hämmästyttävää. "Mikä on?" kysyi veljeni peljästyneenä. "Onko hän kipeä? Onko onnettomuus tapahtunut?" Battisto pudisti päätänsä, vilkaisi salaisesti ympärilleen ja sulki oven. "Stefano voi hyvin, signor; mutta mutta on tapahtunut seikka kummallinen seikka! signor, uskotteko aaveita?"
Viimeksi mainitut puhuivat iloisesti tulevaisuudesta ja rakensivat kauniita tuulentupia. Battisto, joka oli varsin avosydäminen, sanoi, että korkein onni, minkä hän toivoi maailmassa, oli naida Margeritan ja päästä mosaikitöiden mestariksi. Stefano, joka ei kihloissa ollut, sanoi mieluisemmin matkustavansa.
Stefano ja Battisto olivat vielä siellä veljeäni odottamassa; Christien oli heidän kautta sanonut veljelleni terveisiä ja kutsunut häntä häihinsä. He olivat myöskin kutsutut ja aikoivat mennä; veljeni päätti seuraavana tiistaina yhtyä heidän kanssansa Interlakenissa, josta he yhdessä lähtisivät Kanderstegiin, johon ehtivät torstai-aamuna hyvään aikaan, mennäksensä morsiusseurueen kanssa kirkkoon.
"Aaveitako, Battisto?" "Niin, signor; sillä jos milloinkaan ihmisen aave, kuolleen taikka elävän, ilmestyy ihmisille, niin Christienin aave kävi minun luonani viime yönä kaksikymmentä minuuttia ennen kahtatoista." "Kaksikymmentä minuuttia ennen kahtatoista!" toisti veljeni. "Minä olin jo pannut maata ja Stefano nukkui samassa huoneessa.
"Eikö ne soita kauniisti? väliin minä panen jonkun niistä soittamaan, kun panen maata, ja nukun soittoa kuullessani. Silloin tiedän varmaan näkeväni hyvää unta! Mutta katsotaan nyt teidän korutavaroitanne. Kenties ostan jotakin Marialle, jos eivät ole kovin kalliit. Maria on morsiameni ja me menemme nousevalla viikolla naimisiin." "Nousevalla viikolla!" huudahti Stefano. "Sehän on varsin pian.
Hänen aamiaispöydän ääressä istuessaan ja miettiessään matkustaisiko hän nuo seitsemän peninkulmaa jalkasin, vai ottaisiko hän hevosen, tuli joku matkustaja ajaen aika kyytiä ja pysähtyi ravintolan eteen; nuori mies hyppäsi alas rattailta. "Battisto!" huudahti veljeni hämmästyneenä, kun matkustaja tuli huoneesen. "Miksi tänne tulette tänään? Missä on Stefano?"
Sanokaa nyt, signor, uskotteko, että tällä on jotakin merkitystä, vai luuletteko, niinkuin Stefano, että kaikki oli vaan unennäköä?" "Mitä te itse arvelette, Battisto?" "Minä arvelen, että Christien raukalle on joku onnettomuus tapahtunut jäätiköllä, ja että hänen henkensä tuli minun luokseni viime yönä."
He olivat Florens'ista kotoisin. Heidän nimensä olivat Stefano ja Battisto. He olivat matkustaneet muutamia kuukausia sitten kotoansa myymään mosaikikuvia, pieniä rintaneuloja ja muita italialaisia korukaluja; nyt he olivat matkalla Interlakeniin ja Genovaan.