United States or Brazil ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heti kun Snorikoff kerkesi maalle, riensi hän ystävänsä Matvein luo, joka makasi ja örisi puolikuolleena verissänsä lausuen: "Pahoinpa palkitsitte herra, minua siitä kun hankin teille Sallan veljesten talot". "Syytön olen, ystävä Matvei, koirat eivät ymmärtäneet paremmin".
Kun Snorikoff nyt kuuli Matvein viimeiset uhkaukset, usutti hän vieläkin koiria, jotka repivät vaivasen nimenomaan kuoliaaksi. Senlaiset tapaukset olivat näinä rauhattomina ja melkein kaikkea oikeutta puuttuvina aikoina hyvin tavallisia erämaissa. Voima oli oikeuden sijassa, jolla oli voima, hän teki melkein mitä tahtoi, ainakin sillä puolella maamme rajaa.
Jussin yksinkertaiset ja taikauskoiset kuuliat surkuttelivat häntä ja lupasivat hälle kaikenlaista apua mitä hän tarvitsi. Niin Jussi vaelsi kylästä kylään, kunnes hän saapui kylään, jossa päällikkö asui. Talosta, jossa hän oli yötä, saatettiin Jussi "päällikön" luo, eräs epämaineinen sotakarkuri nimeltä Ivan Snorikoff. Snorikoff oli jo entisistä ryöväysretkistänsä tuttu ja suomalaisten kauhu.
Aamulla lausui majuri ilokyyneleet silmissä. "Ihmeelliset ovat luojan työt", johon kaikki muut säestivät samalla kiitoshartaudella. Seuraavana päivänä kirjoitti Anna: "Herra Feodor Ivanovitsch Snorikoff!
Olga mainitsi kovalla äänellä nukkujaa nimeltä, ei vastausta. Vihdoin käveli Olga sisälle huoneesen ja taas kutsui nukkujaa nimeltä, tarttui häntä käteen ja puisti lujasti, vaan Snorikoff nukkui tällä kertaa vielä levollisemmasti kuin "yövartia".
Vihdoin otti vihollisen "voivotta", joka ei ollut kukaan muu kun yllämainittu Iivana Snorikoff, miehuutta päällensä ja alkoi haukkumaan miehiänsä ja roiskien heitä korville pitkällä ruoskalla ketä vaan kerkesi. Hän huusi: "Ettekö häpeä, krapusiat, kun juoksette sadottain pakoon muutamia nälkäisiä ja puolialastomia suhonskia, hävetkää, jänespässit, pöllöpää-musikat!"
Snorikoff puki kiirusti vaatteihinsa, otti vankilan avaimen, käveli ulos tyytyväisellä mielellä, katsahti jos vartiat olivat paikoillansa, avasi sitte vankihuoneen oven ja astui mahtavasti sisälle.
"Toivo, lapseni, toivo!" kehoitti majuri. Riston ystävät vankilan ympäristöllä olisivat toivoneet että Snorikoff olisi antautunut jollekin pitemmälle retkelle, joten ehkä Riston vapautustyö olisi voinut luotettavammasti menestyä, mutta hän ei poikennut paikalta moneen viikkoon.
Snorikoff oli luvannut Matveille suuren palkinnon, vaan ei antanutkaan mitään, josta Matvei oli kertaillen muistuttanut, uhaten paljastaa Snorikoffin oikean persoonan. Matvei ei siis ollut Snorikoffille suosiollinen olento, jonka tähden hän käytti tätä tilaa, kuten Matvei oli huomannut, vapauttaa itsensä niin vaarallisesta ystävästä.
Sillaikaa kun Snorikoff istui ruualla, kantoi Olga "sänkypaukun" pöydälle sängyn vieressä, Snorikoff katsoi itse ovelta, vakuuttaaksensa kuten Olga ymmärsi ettet Olga koskenut sänkyyn, kun Snorikoff vihdoin pani maata ja otti sänkypaukun, kuuli Olga hetken päästä, ovi kun huoneitten välillä oli longollaan raskaasti nukkuneen huokumisen.