Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Toinen mielihaluni oli ravinnon kaipuu, ja se synnytti minusta juuren, jonka haarat, etsien, syventyen, yhä laajeten sitoivat minua kosteaan, pimeään multaan. Toinen oli päinvastoin intoni irtautua siitä kostean pimeästä mullasta, jälleen ilmoille noustakseni, jälleen liikkeelle päästäkseni, jälleen vapautuakseni. Ja se kaipuu kasvatti runkoni.
Jos tällöin vanki vieläkin uskalsi vastata, antoi vartijain vanhin merkin, vartijat hyökkäsivät onnettoman kimppuun, kaatoivat hänet maahan, pieksivät siinä onnetonta, pukivat hänet pakkopaitaan, sitoivat useimmaksi tunniksi rautasänkyyn, ja ettei vanki saisi huutaa pistettiin kapula suuhun.
Silloin horjuivat lujimmatkin, mutta kaikki lähellä olevat muodostivat hätäisesti piirin rakastetun johtajan ympäri ja sitoivat miten osasivat tynkän, niin ettei veri pääsisi vuotamaan. Siinä koetti Wrangel sanoillaan ja esimerkillään rohkaista järkähytettyjä miehiänsä.
Kirkkomiehet tunsivat hänet Maria Ivanovnan veljenpojaksi, ja saattoivat hänet kuivalle paikalle, missä oli hyvä astua alas, sitoivat hänen hevosensa ja saattoivat hänet kirkkoon. Kirkko oli täynnänsä juhlaväkeä.
Siis sitoivat he hänet kiinni ja ajoivat häntä kirouksilla ja pyssynkolahuksilla kaupunkiin. Turhaan huusi Amos olevansa porvarinpoika Weilburg'ista nimeltä Amos Hafelborn ja kysyi eikö kukaan tunne vanhaa räätäliä Hafelborn'ia? Yksikään ei tahtonut tietää tästä nimestä mitään. Se pelästytti Amosta kovin. Nämä vieraat palkkasotamiehet olivat vasta muutamia kuukausia olleet näillä seuduilla.
Toiset purkivat nuoria ja toiset sitoivat käsiä selän taakse ja vänäsivät puuhun selin kiinni. Kaikki kävi kuin tulen sammutuksessa, ja kohta olivatkin ne kymmenen kappaletta kukin omassa puussaan selkä puuta vasten seisomassa. Venäjän herra oli tällä aikaa tointunut. Hän istui verta sylkien kaatuneen puun rungolla ja itki kuin pieni lapsi.
He sitoivat sen, kietoivat verkkoonsa, imivät sen tyhjäksi; se oli heidän omaisuuttansa. Minuutin kuluttua kilisivät kellot talossa toisensa perästä siinä pikku yhteiskunnassa ja langat kantoivat ulos maailmaan sähköpuheen siivillä sen uudestaan korjaellun historian.
Suojelkoon suuri Jumala hyvyydessään hänen kunniaansa, ruumistaan ja elämäänsä! Veljet, iskekää nyt!" Orjien kävi häntä sääliksi. He pitivät neuvoa keskenään, ja tullen siihen johtopäätökseen, että kenties ei sellainen rikos kuitenkaan ansainnut kuolemaa, he sitoivat hänet puuhun.
Mutta toiset, jotka jo olivat saaneet lauttansa kosken alle, sitoivat irtipäässeitä tukkeja kiinni lauttaan ja aikoivat lähteä matkaansa jatkamaan alas meren suulle, vielä monen muun kovan koetuksen lävitse. Siellä odotti lauttamiehiä iloinen satama, jossa monen hikisen päivän ansiot pian menetettäisiin. "Mitäpä siitä", puheli nuori tukkilainen, jonka lautta alkoi olla lähtövalmiina.
»Mutta miten on selitettävissä, että te olette täällä?» tiedustin. »Entä vaimonne ja lapsenne?» »Kuolleet», hän vastasi. »Siinäpä se onkin syy. Ei sentään», hän jatkoi hätäisesti, »heidän vuokseen ei tämä kosto ole. He kuolivat rauhallisesti vuoteissaan sairastivat näettekös, toinen ensin, toinen sitten. He sitoivat eläessään minun käteni. Ja nyt kun he ovat poissa, minä kostan hukatun miehuuteni.
Päivän Sana
Muut Etsivät