Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Kero-Pieti oli sillä välin saapunut taloon, ja kristittyjen seura oli jo kokoontunut suureen pirttiin. Silloin Hanna saapui läähättäen koskelta päin ja huusi pihalla: "Apuun! Apuun! Miehet ovat pelastuneet Varsankalliolle..." Ja hän painoi rintaansa, ikäänkuin sydän olisi sieltä pulpahtaa.
"Kiitoksia!" virkkoi äitini ja pyysi: "Istu nyt, Elli, ja juo tässä seuran vuoksi kahvia... Terveenäkös se äiti on?" "Ooi!... Se on niin terve, niin terve että", rallatti Elli. Kotosen rouva mielisteli valehdellen: "Me tässä juuri kaipasimmekin Elliä ja sanoimme, jotta ei se ole seura minkään makuinen, jos ei Elliä ole." Niin jatkettiin. Vihdoin pääsi Elli asiaansa.
Hän suostui määrä maksusta viemään meidät sille höyrylaivalle, joka oli samana päivänä iltapuolella lähtevä Smyrnaan, ja muuten opastella meitä kaupungissa. Hänen "kaikiinsa" kannettiin matkatavaramme ja me siis jätimme "Asofin" turkkilaisineen, tatarilaisineen, siipikarjoineen ja porsaineen, jossa laivassa jo olimme jotenkin ruvenneet viihtymään, vaikka seura siinä olikin niin kirjava.
Tuolla nuorella, vaalean-punaisiin puetulla olennolla oli viheriäisiin puettu äiti; ja minä melkein luulen, että jälkimäinen valtiollisista syistä eroitti meidät. Oli miten oli, koko seura hajosi, sillä välin kuin päivällisten tähteet korjattiin pois; ja minä kävelin itsekseni puitten välissä jonkunlaisessa riehuvassa ja katuvaisessa tilassa.
"Mutta ole nyt kiltti lapseni, meille tulee vieraita tänä iltana." "Vieraita, vieraita," koko perheen poikaset vinkuivat, "Kuka tulee?" "Tulee keijuis-väkeä, pikkusia keijukais-impiä, nuoria herroja pensas-hiiriä, suuri seura yökköjä y.m." "Yökköjä! Hm kuinka hauskaa, hauskaa! Mutta sanoppas äiti, onko siinä perää, että yököt voivat lentää?"
Suu ammollaan pysähtyivät he työstänsä, kun tuo omituinen seura hitaasti läheni ja Louise, joka vaaleanpunaisessa hameessa seisoi portilla, katsellen äitiänsä, juoksi pelästyneenä ja sellaisella kiireellä tulijoita kohti, että hänen pitkät, rippuvat, pellavankeltaiset hiuspiiskansa selässä hyppelivät.
Hän katseli yhä kohti »Pohjolan kivimäkeä», mutisi jotakin auringosta, joka tuskin tulisi sen takaa näkymään, ja virkkoi sitten: Niskani taitan, jos kauemmin katselen, niskani taitan. Entä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura? Asuu vielä vuokralla? Silläkin on oma talonsa, vieläpä vastapäätä Ritarihuonetta. Se oli toki hyvä, oli toki hyvä.
Kun minä lähdin pois, oli Eva, vähän aikaa Fritzin ylioppilas-juttuja suurella tarkkuudella kuunneltuaan, itse ruvennut pääpuhujaksi, ja viehättyneenä koko seura nyt kuunteli häntä, kun hän kertoili heille mielilegendaansa St. Katarinasta. He olivat kaikki kuulleet sen ennen, mutta kun Eva kertoo näitä tarinoita, ne näyttävät aina jollakin lailla uusilta.
He eivät olleet koskaan erikoisen hyviä ystävyksiä hovionnensa aikoina, eivätkä nytkään, kun onni näin oudosti ja äkkiä oli keikahtanut nurin, he olleet taipuvaiset luottamaan toisiinsa. Koko seura istui siis synkässä äänettömyydessä.
Yhden tunnin huvimatkan perästä oli seura tarpeeksi tärisyttänyt itseään ja kääntyi taas kotiin päin; vaunut vierivät, ruoskain iloisesti mäjähytellessä, pihaan ja Zsuzsi tädin kysymys ensimmäiselle ihmiselle, jonka näki, oli: "missä on poikani?" Ei kukaan tietänyt hänestä mitään. "Missä on poikani? Missä on Sándor poikani?" Ei kukaan ollut häntä nähnyt sen jälkeen, kuin hevonen vei hänet pois.
Päivän Sana
Muut Etsivät