United States or Bahrain ? Vote for the TOP Country of the Week !


Tänä samana, muutoinkin niin kohtalokkaana kesänä Miranda ensikerran tapasi Wapitin, soreasarvisen sarvaan, ja Gannerin, Canadan suuren ilveksen. Sanomattakin selvä, etteivät ne olleet samassa seurassa. Eräänä aamuna aidan kulmauksessa istuessaan koko huomio kiintyneenä risumajan rakentamiseen sairaan perhosen ympärille, hän aivan kyynärpäänsä vierestä kuuli äänekkään pärskäyksen.

Eikä juuri kukaan ajatellut, että Eljas oli rahanaimisen tehnyt, sitä vähemmän vielä, kun huomattiin, että hän koetti omilla neuvoillaan pyrkiä eteen päin, ja jos milloin vaimonsa perintörahoja käytti, tapahtui se aina tämän suostumuksella. Sanomattakin arvataan, että Eljas tuli vuosi vuodelta yhä enemmän arvossa pidetyksi kunnassaan.

Ei vanhaa nenästä vedetä. Lihavahko, keski-ikäinen nais-ihminen tuli mielevänä kysymään, mitä herrat suvaitsivat. Muttila katsoi tiedustavasti Oikariseen. Sano sille, käski Oikarinen, että mie en juo muuta kuin pommeria. Sano, että tuopi pullon miestä päälle! Emännän kasvot kirkastuivat, kun hän kuuli tilauksen. Ja muuta? kysyi hän merkitsevästi. Tietää se sen sanomattakin, virkahti Oikarinen.

Suunnilleen noin paljon oli Paavo Kontio saanut hänestä esiin puserretuksi, kuitenkaan ei luonnollisesti sitä, mikä koski hänen omaa mahdollista hyötyään ja voitto-osuuttaan vastaisesta, vyörymäisillään olevasta rikosjutusta. Mutta sen oli taas Paavo Kontio ymmärtänyt sanomattakin.

Topiaalle kertoi sihteeri: "Komisariusvainaja ei suvainnut tupakkia poltettavan konttoorissa. Ymmärrätte sanomattakin että ukon kieltoja oli tarkoin toteltava. En minäkään, vaikka olin palvellut häntä kymmenen täyttä vuotta, uskaltanut edes iltasilla työstä lähtiessäni sytyttää savua suuhuni ennenkuin ovi oli selkäni takaalla.

Sanomattakin on selvää, että kun hän kohtasi hugenotin, valtasi hänet niin palava katolilaisuuden into, ett'ei hän voinut käsittää, kuinka hän neljännestuntia ennen oli saattanut epäillä meidän pyhän uskontomme ylevämmyyttä. Sillä minä, hyvä herra, olen katolilainen, jota vastoin isäni, uskontonsa periaatteiden nojassa oli kasvattanut vanhemman veljeni hugenotiksi.

Lukumies hän oli, luki harvaan ja painokkaasti, vaan selvään etu, joka monelta lukijalta tähänkin aikaan puuttuu. Niin sitä luettaman pitää, oli seurakunnan vakava kirkkoherra viime lukusijoissa hänelle lausunut ja sen minä sanomattakin tiesin, oli Sunkreini kotiin tultuansa sanonut.

»Muuta sitten meille.» »No se on eri asia.» »Mutta tiedät sanomattakin, millä ehdolla!» »Minä lupaan, että moitteen syytä ei ole niin kauan kuin teillä asun.» »Lupaa samalla iäksesi.» »Voisinhan minä mieliksesi luvata, vaan sen enempää se ei merkitse. Minä olen tehnyt sata lupausta, rukoillut Jumalaa, käynyt seuroissa, kulkenut kirkossa, itkenyt itkemästäkin päästyäni, katunut ja kaduttuani...»