Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Puoliyön aikaan oli varsinainen myrskykuuro ohitse; vaan yö oli yhä pilkkopimeä, ja sade tulvasi kello neljään asti aamua, jolla aikaa Alert pysyi tuulen alla. Kullankirkkaan, säteilevän auringon noustessa olivat he monen penikulman päässä alaperämiehen haudasta.
Tämmöinen pieni ja koruton kodinkömmäkköhän minulla vain on, mutta tässä sitä kumminkin voipi elää niin onnellisena ja tyytyväisenä kuin konsaan missäkin, puheli hän ja joka liikkeestä näytti sitä onnea ja toivoa säteilevän. Miks'ei, myönsivät tytöt, eihän onni ole riippuvainen suuruudesta eikä loistosta.
Hänen matkansa kulki edelleen Sevastopolin kautta ja hän näki suojaa suomattoman Mustan meren säteilevän kirkkaana, sinisenä kuin safiiri, kevään pikku aaltojen poimuttelemana.
Ehkä vain säteilevän toukokuun auringon? Eipä sentään, sillä mies, joka on niinkin monasti kuin kuusikymmentä kertaa kolmesataakuusikymmentäviisi nähnyt auringon nousevan, ei siinä havaitse enää mitään merkillistä tai tavallisuudesta poikkevaa! Ihailiko hän mahdollisesti leivoja, jotka lentelivät ja visersivät korkeudessa?
Minä en tosiaan ollut paljoa huomannut kaikesta, mitä ympärillämme lienee tapahtunut. Olin nähnyt ainoastaan hänet ja kuunnellut itse asiassa yksistään häntä. Löysin hänet sieltä, minne illalla olin jättänyt. Täysin puettuna istui keinutuolissa keskellä lattiaa, säteilevän hyvällä tuulella.
»Terve tuloa!» huusi hän jo kaukaa riemuiten. »Terveisiä!» kuului Kyllikin pehmeä, värähtävä ääni säteilevän silmäparin alta. »Anna minulle, anna minulle!» huusi Olavi ojentaen kätensä Kyllikkiä kohti. Kyllikki ojensi hänelle hymyillen villapeitteisiin kiedotun kääryn. Olavin kädet vapisivat, kun hän tunsi sen käsivarsillaan. »Auttakaa te, Antti, kärryiltä alas!
Siellä istui hän leveällä ja matalalla kaidepuulla, mistä näkyi koko kenttä aina Janvillen taloihin asti, joitten välissä kulki rautatie, niin että hän voi jo kaukaa nähdä odotetun lemmikkinsä tulon polulla, joka kiemurteli peltojen välillä. Korkean, kullalta säteilevän taivaan alla istui hän yksin tavallisella paikallaan.
Kun talon alustalaiset kaikki olivat lähteneet kotia päin, tarjottiin illallista ylhäällä suuressa ruokasalissa, jossa Lotta täti yhäti väsymättömän hyväntahtoisena piti emännyyttä valosta, hopeasta ja kristallista säteilevän pöytänsä ääressä. Vihtori, joka ei milloinkaan unohtanut olla kohtelias, kantoi ruokaa lautasilla sekä vanhoille että nuorille.
Mihin vain katselee, tuntuvat miljoonat säteilevän vastaan. Kuuluu ehkä oudolta näin rahassa arvostella pyhää paikkaa. Mutta kun kulta ja hopea ja kalliit kivet tulevat vastaan, täytyy väkisinkin puhua kullasta ja hopeasta. Ei siitä pääse sivu muissakaan kirkoissa, mutta täällä se pistää silmään enemmän kuin muualla.
Knut oli säteilevän iloinen. Ei hän kuitenkaan puhunut matkoistaan, vaan yksistään omasta ja Pietarin yhteisestä elämästä entisinä aikoina. »Muistatko sinä? Muistatko sinä?» sanottiin lakkaamatta ja taisipa se niin olla, että Pietari muisti! Kaikki, mitä he yhdessä olivat kokeneet, oli uskollisesti tallella hänen sydämmessään.
Päivän Sana
Muut Etsivät