Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Hän tarttui ensimäistä toisella kädellään kaulukseen ja toisella jonnekkin alemmaksi, lennättäen hänet sylimääriä pää edellä ilmassa. Toista hän tempasi takkineen paitoineen rintapielistä, kohotti korkealle ilmaan ja viskasi sitte kuin märän kintaan kauvas ruohikkoon.
Poikaparkaa rupesi nukuttamaan siinä istuissaan, eikä aikaakaan, niin vaipui pää ruohikkoon ja hän nukkui. Kotvasen kuluttua säpsähti hän ja heräsi. Keskellä valkeata, kuohuvaa koskea seisoi mies harppu kädessä. Punaset auringonsäteet paistoivat hänen piikkiseen kruunuunsa, jäänkarvaiseen partaansa, hopeanhohtoiseen vaippaansa, kiilteleviin harppunsa kieliin.
Mutta äkkiä idästä Ratkeaa raju vihuri, Pilven tönkän työnnältävi Päälle järven rauhallisen: Nyt sohina, nyt tohina Yllä, alla ankarasti; Ves'sihinä, ves'sähinä, Aaltojen vihainen virta. Minä lapsi tyynen lammen Kalpeana kaarittelen Kotirannan ruohikkoon Jollen vierähdä vetehen. Miks'ei päivä maille pääse? Miksi en ilosta laula? NUORI JOUKO. Aika on auringon näkyä, Kun on myrsky mailta mennyt.
Hän heittäysi maahan ja ikäänkuin koetti kätkeä päätänsä ruohikkoon, silmänsä olivat kyynelittä, mutta hänen rinnastansa kuului välistä huokaus, joka oli sydäntä vihlaiseva. Hän liikutti huuliansa ikäänkuin rukoillen, vaan sanoja ei hän löytänyt. Kuinka kauan tuossa makasi ei hän tietänyt, mutta herätessään oli niin hiljaista ja autiota hänen ympärillänsä.
Ymmärryksen valo välähti samassa neekerin kasvoissa, ja sitten alkoi hurja pako. Sanomatta sanaakaan, äänetönnä, niinkuin tiikeri hyppää villiä koiria pakoon, yhdellä ainoalla pitkällä, pehmeällä harppauksella, aivan kuin hän olisi ollut haavoittumaton ja terve, hän kääntyi ja hävisi ruohikkoon. Se sulkeutui hänen jälkeensä, mutta kun hän juoksi, risahtelivat oksat ja lehdet hänen jalkainsa alla.
Tiedetään vain hänen vanhuudestaan, että hänen usein nähtiin onkivapa kädessä ja jokin hyvä kirja kainalossa vaeltavan lehtokujaa, joka johti hänen tyttärensä entiselle mielipaikalle puistolammikon luona. Siihen istahti hän päivänpaisteeseen ruohikkoon, laski onkensa vesille, otti esille kirjansa ja vaipui syvämietteisiin tutkisteluihin kaiken olevaisen ongelmista.
Yhtäkkiä lähti sieltä jänis loikkaamaan, pelästyttäen nuorta tyttöä, ja puikki sitten mäen rinnettä myöten, kadoten ruohikkoon meren äyräälle. Aamiaisen jälkeen, kun rouva Adélaïde vieläkin väsyneenä halusi levähtää, esitti paroni Jeannelle kävelyä Yport'iin saakka.
Kastekin laski ruohikkoon ja ilma kävi viileäksi. Iida taitteli kanervan oksia, taittoi yhden mullekin ja pisti takkini napinläpeen, ja katsoi sitä tehdessään veitikkamaisesti silmiini. Ja me riitelimme siitä, oliko kanerva onnen kukka; hän sanoi että oli, minä että ei. Siitä riitelimme vielä, kun toiset laskeutuivat alas kukkulalta ja maantieltä huutelivat meitä.
Hän ei enää ollut tyytyväinen ratsastamiseen, hänen täytyi alas maahan, istumaan kanervikkoon ja ruohikkoon, missä hän tiesi heräävän kevään hengittävän, itikkojen lentävän ja liikkuvan.
Robinpojan kirjan otti hän mukaansa, oppiaksensa siitä miten piti menettelemän, ja nyt kiirehti hän sukkasillaan alas portaita ja porstuan ovesta ulos. Yö oli ihana ja raitis, taivas valoisa, ja kaste oli langennut viheriäiseen ruohikkoon. Valtteri ei enää kävellyt, hän juoksi, kuin omatunto olisi häntä vaivannut.
Päivän Sana
Muut Etsivät