Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
"Rohkeutta, Annette, rohkeutta ainoastaan kantamaan kohtaloasi. sinun pitää kantaa se nurisematta," kuiskasi hän ja nousi ylös, asetti kutrinsa järjestykseen ja pyyhki itkeneet silmänsä.
Hän ihaili sitä rohkeutta, mitä nuorukainen, jota hänen nuori sydämensä alkoi rakastaa, osoitti, mutta hänen naisellista hempeyttänsä vaivasivat ja tekivät rauhattomaksi ne vaarat, joiden alaiseksi Henry alati heittäytyi. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin oli koko matkue muuttanut näköään.
Tuskin tunnin perästä tuli Aevius, tuoden muassansa sotamiesten lukumäärää vähentävän käskyn. Tämä saattoi koko sotajoukon vihanvimmaan. Tämä heidän etu-oikeutensa julkinen loukkaaminen, vaikka itse keisarikin sen oli tehnyt, oli umpisilmäistä rohkeutta.
"Minä puhun teille, rakas neiti", sanoi lääkäri, "niin suoraan, että tämmöisissä tapauksissa valitettavasti harvoille miehillekään voi niin puhua; mutta teillä onkin enemmän ymmärrystä ja rohkeutta, kuin mitä minä puolestani useimmissa miehissä olen huomannut. Antakaa vielä kerran minulle kätenne". "Te olette oivallinen tyttö", jatkoi hän.
Rohkeutta puuttuva ruhtinas nyt tyhmästi kyllä otti puheeksi tuon kamalan ennustuksen, joka kalvoi hänen aivojaan, ja päätti puheensa lausuen: Kaikki asianhaarat vakuuttavat minua siitä, että tämä ennustus käypi teidän kauttanne toteen ja että se suuri Idän maiden hallitsija, jota te palvelette, on korkeaa Quetzalkoatlin jälkeläinen.
Virran rannalla kohosi korkea, keilimäinen kallio. He päättivät kiivetä sitä ylös, koska he sen päällä toivoivat löytävänsä suojan tukehduttavalta savulta, joka oli laskeutunut koko seudun ylitse. "Rohkeutta, Helena, rohkeutta!" huusi Silman kerran toisensa perään, auttaen häntä kiivetessä, "rohkeutta! kohta olemme ylhäällä ja silloin saatte levätä."
Mutta kunniantunto toi pian rohkeutta rintaani. Saavuttuamme hautausmaan kohdalle, musteni äkkiä silmissäni: meitä ihan vastapäätä oli vanha kiviaita, jossa kasvoi vanhoja pensaita, mutta minä luulin kiviaitaa franskalaiseksi sotaväeksi ja pensaanhaaroja pistimiksi. Minä hyppäsin syrjään ja huusin kamalalla äänellä, niinkuin olisi kummituksia edessäni: Ampukaa, pojat! Ampukaa!
"On, on kyllä", vastasi Eli vapisevalla äänellä. "Ken siellä on?" kysyi taas sama ankara ääni. Eli tunsi sen äänen, se oli äidin; hän ei oikein tietänyt miksi, mutta sydämensä sykki niinkuin se olisi ollut halkeemaisillaan, ja hän oli yht'äkkiä kaikkea rohkeutta vailla. "Ken siellä on?" kysyttiin vielä ankarammin. "Oi, tule Jumalan tähden ulos, se on Eli, tyttäresi", vastasi Eli itkien.
Tuo sana vihloi hänen korviaan ja kaiveli sydäntä, kun hän kinoksessa äänettömänä ja allapäin kenki, poikien hokiessa stiiknafuuliaa. Maijaa, joka istui kelkassa, kenki Topin Kalle hellin käsin ja rakkain mielin. Kun vielä Kalle lupasi hänen ja Iikan laskea kelkkamäestä kahtena iltana, sai Maija rohkeutta kysyäkseen, saako laskea vielä kolmantenakin, jos laskee siitä kerran seisaallaan.
Rohkeutta! Kaksi ystävää, jotka yhtä pitävät, menevät tulen lävitse. Tultuansa leiriä likelle, beduiinit hiipivät pensaiden ja kalliomöhkäleiden välitse yhä likemmä. Hevosten mahain alatse nelinkontan ryömimällä heidän kävi mahdolliseksi saada visseys siitä ettei leirissä luultu tarvitsevansa mitään peljätä.
Päivän Sana
Muut Etsivät