Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Ehkä Esteri tuleekin Rautiaisen kanssa onnelliseksi, onnellisemmaksi kuin koskaan olisi tullut epäluuloisen Lauri Holman kanssa. »Menkää te, täti, sinne», pyysi Esteri. »Minun on laitettava vähän tukkaani.» Siinä ei ollut mitään laitettavaa, vaan hän purki tukkansa ja laitteli sitä uudelleen ja uudelleen. Kun hän viimein yritti lähtemään saliin, pysähtyi hän oven taakse.
Jumala auttaa ja kaikki parhaaksi kääntää.» Se oli Miina. Hän oli tullut hiipien varpaillaan toinen käsi vyöliinan alla, jossa oli kirje. Mitään määräyksiä ei ollut enää aikoihin ollut kirjeistä. Mutta tämän oli tuonut taas Rautiaisen isäntä. »Jumala teitä siunatkoon kumpaakin, neiti Esteriä ja ». Eemelin nimeä ei Miina muistanutkaan.
Rautiainen nousi, ojensi kihlausilmoituksen Esterille ja sanoi: »Anteeksi, Esteri, että pyydän sinua itseäsi viemään tämän postiin. Minä rupean hommautumaan kaupunkiin.» Kun Esteri palasi, näki hän Rautiaisen pihalla hevosen valjastettuna portaitten edessä. Eemeli Rautiainen puuhasi kammarissaan, jonka lattia oli täynnään papereita, hylkykirjoja ja tyhjiä paperossilaatikoita ja kaikellaista kamua.
»Uskon, uskon», vakuutti Rautiainen rauhoittaen hourivaa ja laski hänet makuulleen. Esteri vaipui uneen. Iltapäivällä odotettiin lopun tulevan. Hän vielä avasi silmänsä ja katseli ympärillä olevia ja kysyi: »Kuka puhui Juhosta?» Ei ollut kukaan puhunut. Hän käski täti Smarinin ja Miinan tulla lähemmäksi ja Rautiaisen ottaa hänen molemmat kätensä. »Nyt ruskottaa. Näettekö? Ruskottaa niin kauniisti.
Esteri katsoi pitkään Rautiaista aivan kuin olisi kysynyt: Ensi kerranko kättelemme eläissämme. Hän punastui. Istuessaan Rautiaisen kammarissa siellä maalla Rautiaisen puuhautuessa kaupunkiin oli hän pelolla odottanut Rautiaisen hyväilyjä jäähyväishetkellä ja ollut sitten hyvillään, kun Rautiainen oli unohuttanut edes sanoa hyvästiä.
Esteri huiskautti kädellään, aivan kuin olisi jotakin karkoittanut silmiensä edestä. »Ettekö ymmärrä, täti?» »Tarkoitatko Eemeliä?» »Tietysti.» Neiti Smarin kutsui Rautiaisen. »Tunnetko?» kysyi Rautiainen. »Tunnen, tunnen, tunnen.» Rautiainen viittasi neiti Smarinin poistumaan.
POMMERI. Se olisi melkein parempi, ettei se Rautiainen tulisi. KANTTORI. Mutta pitää olla vähintään kolme johtokunnan jäsentä paitsi puheenjohtajaa. POMMERI. Mitäs sitä tarvitsee olla niin iteaalinen. PORMESTARI. Mutta ettei Hurmerinta voisi syyttää laittomuudesta. KANTTORI. Ja me äänestämme Rautiaisen kumoon.
Palattuaan jälleen maalle hän lähentyy vihdoin lapsuusystäväänsä, ent. ylioppilasta Rautiaista; luulisi tästä pitäin Esterin tulevaisuuden selkenevän, luulisi, että hän juuri Rautiaisen, toisen poikkeusyksilön kanssa, jolla sitäpaitsi tuntuu häneen olevan alkuperäisempiä oikeuksia kuin jollakin Lauri Holmalla, löytäisi täydellisen sovituksen. Mutta kirjailija päättää toisin hänen tarinansa.
Eikä arvaisi Rautiaisen lopultakaan jäävän vain Esterin hätävaraksi. Kirjailijan arvokas pyrkimys ilmaista sankarittarensa kulloistakin tilaa ja elämänsuhteita vain muuntelevalla sielullisella sävyllä, välttämällä kouraantuntuvia 'asioita, ei ole johtanut häntä voittoon.
»Istutaan vain täällä», sanoi Esteri, kun hämmästynyt Rautiainen alkoi pyydellä häntä sisälle. »Minun asiani on lyhyesti toimitettu.» Hän istahti reen laidalle Rautiaisen istuessa matalalla pölkyllä toisella puolen rekeä.
Päivän Sana
Muut Etsivät