Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Sulhasta ei kuulunut, ja Beata oli jo kahdeksankolmatta vanha. Epätoivo oli jo täyttää Rauhalinnan vanhan kreivin, vanhan kreivinnan ja vanhaksi tulevan neiti Beatan. Tulipa viimein pitäjään apulaiseksi nuori, vasta Porvoosta päässyt, pappismies. Hänen ulkonäköänsä minun ei tarvitse erittäin ruveta kuvaamaan.
"Hän on tosiaankin" kreivinna yritti sanoa: vanhuuden höperö, mutta hän oli liian nöyrä aviopuoliso, joka ainoastaan ajatteli niin, mutt'ei koskaan sanonut pahaa miehestänsä; sen vuoksi hänkin sanoi: "kummallinen." Ja kummallinenhan olikin Rauhalinnan vanha kreivi.
"Minun täytyy olla mukana näyttelemässä." "Sinunko? Sinäkö vanhoilla päivilläsi kometiantiksi? Juokse järveen!" "Ei nyt juosta järveen eikä suohon!" tiuskasi Rauhalinnan kreivi. "Asia on nyt kerran niin, ja sinun pitää auttaa minua, jos olet veli!" "No, no, Mikko, älä suutu! ilmanhan minä vaan sanoa päläyttelen."
Huh! kylmä hiki peittää hänet. Tuskissaan kiertää hän käsiänsä ja unohduksissaan parahtaa: "Jospa manner mun allani halkeais!" Katsojat ovat huomanneet jotain erinomaista; huumauksen henki lepää koko aatelisen katsojajoukon päällä Rauhalinnan teaterissa. Kuultuaan nuo kolkot sanat, katsojat säikähtävät.
Mikä häntä nauratti? Niin, kukas sen tietää, mikä niitä herroja naurattaa, ne ovat jo sellaista nauravaa väkeä. Mutta erinomaisen pilkalliselta vaan hänen naurunsa näytti. Vaan koittipa viimeinkin merkillinen päivä Rauhalinnan kreivilliseen taloon. Koko viime yön oli lampun nähty palavan kreivin kammiossa.
Kreivi ja kreivinna juhlapuvuissa tulivat kuistille ja saattoivat vieraansa sisään. Ensiksi tullut oli kreivi Kaarle, Rauhalinnan kreivin veli, rouvansa kanssa. Tämä Kaarle kreivi oli täysi vastakohta veljellensä. Suora mies hän oli, sanoi sanottavansa aina vilpistelemättä, usein sievistämättäkin.
"Mutta, Michel, milloinka sinä viimeinkin suostut viettämään tyttäremme kihlajaisia? Kohta on koko vuosi kulunut siitä kuin paroni Alfons pyysi Beatricen kättä ja sai lupauksen häneltä sekä meiltä. Mutta miks'ei voi asiaa loppuun ajaa?" Näin puhui Rauhalinnan vanha kreivinna miehellensä.
Rauhalinnan vanhalle kreiville, aina kun he illallisen syötyänsä olivat istahtuneet kamiinin eteen tai kesällä kuistille. Ja Rauhalinnan vanha kreivi napsautti nuuskarasiaansa ja vastasi: "Kärsimystä, kärsimystä! Olenhan sanonut, että valmistan odottamatonta huvitusta, surpriisia!" "Mutta olisihan jo parhainkin surpriisi ennättänyt tulla vuodessa valmiiksi.
"Amen!" riemuitsi hän, "niin sanoo tyttäreni, minä tiedän sen, vaikka hänen kainoutensa ei salli sen sanan tulla sydämmestä ulos, ja 'amen' sanon minäkin!" Ja niin sitten lupasivat sillä hetkellä kaksi autuasta sielua toisillensa ikuisen rakkauden, ja sitä olivat todistamassa Rauhalinnan vanha kreivinna ja taivaan kirkkaat tähdet.
Hän katsahti sinne ja... Mutta nyt kangistuu historioitsijan kynä, kirjoitusmuste hyytyy hirmusta, ja vavahtelevin käsin piirtää historioitsija Rauhalinnan aikakirjaan hirmun hirmuisimman, mitä koskaan on tapahtunut Rauhalinnan tyyneiden vainioiden välillä. Alfons huomasi, että Sylvesteriltä oli kirja jäänyt syrjälle ja hänen nenänsä ruvennut vavahtelemaan juureltansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät